Kehrääjien kesäpäivä Särkänniemessä 2.8.

Siirränpä Teijan kommentteihin jättämän viestin uuteen postaukseen, niin tulee ehkä paremmin huomatuksi. Kehrääjille olisi taas tarjolla treffit Tampereella runsaan viikon päästä.

Kehrääjien kesäpäivä Särkässä, ilmoittautumiset minulle, niin opastan mihin saa auton lähelle ja mistä päästän kehrääjät sisälle. Tarjoan kahvit aluksi ja ruokaa saa ostaa henkilökuntahintaan ainakin joistain ruokapisteistä. Varaan meille torikatoksen tai kaksi sateen varalle. Alpakoiden luona kehräillään.
Kaikki kehrääjät innolla mukaan!

Teija Jokinen

Teijan yhteystiedot löytyvät Suomen alpakkayhdistys ry:n Ajankohtaista-sivulta.

Minäkin sain järjestettyä itselleni ja Dorothylle kyydin Särkänniemeen. Jee! Hauska tavata taas Teijaa ja muita kehrääjiä ja päästä vielä näkemään alpakoita ihan läheltä.

If you are interested in participating the Finnish spinners' get-together in Tampere, on Sunday 2nd August, please contact Teija Jokinen at the Finnish Alpaca Association (contact information on their Events page). I managed to get a ride for myself and Dorothy and am really looking forward to the event, yay!

Eilen kehräilin Rahikkalan tilalla Keuruulla. Kamera unohtui kotiin, mutta Villasukka ja Mette ovat blogeissaan jo raportoineet tapahtumasta kuvin. Meitä oli paikalla viisi Kipakkaa, ja yksi tuli vielä moikkaamaan lyhyesti. Lisäksi tapasin alpakankasvattajan, jolle Villasukka ja minä olemme viime aikoina kehräilleet lankoja. Kivaa. Ja kivaa oli sekin, että sain oppia pellavan kehruuta Liisalta, joka oli paikalla satavuotiaan rukkinsa ja itsekasvattamiensa pellavien kanssa. Näin livenä, miten aivina kierretään tortin ympärille ja pääsin kokeilemaan kehruuta. Eihän se niin vaikeata ollutkaan kuin olin kuvitellut. Ehkä vähän taidelankaa tuli se minun osuuteni rullalla. Villasukka-Heli kehräsi samojedin karvaa, ja se oli kyllä herkkua. Ei kenelläkään olisi lähettää minullekin vähän samojedia? Lankaa vastaan tietysti. Värttinäni pyöri parissa taitavissa käsissä, joten uusia kehrääjiä löytyi tässäkin tilaisuudessa. Tekeeköhän kukaan muu Suomessa pieniä kevyitä värttinöitä kuin Rina? Rina ei kai pääse Tampereen tapaamiseen, mutta haluaisin ostaa kevyen värttinän kehräystä opettelevalle ystävälleni.

Aila Tapion kansallispukukankaiset pussukat, tyynyt ja asut olivat todella kauniita. Minua kiehtoo erityisesti hänen tapansa käyttää kansallispukukankaita ja nauhoja uudella tavalla tämän päivän sisustustekstiileihin ja asusteisiin. Tilapuodissa on esillä myös joitakin kansallispukuja ja mielenkiintoinen valikoima Helmi Vuorelma Oy:n ryijyjä. Lisäksi mieleen jäivät näytteillä olleet nukkekoti-installaatiot ja niiden miniatyyrineuleet ja ilmeikkäät huovutetut eläimet. Lisätietoja ja kuvia tekijöiden blogista Miniasiat mielessä. Illan kruunasi keskiaikainen konsertti ja hyvä illallinen, joten päivä oli yksi kesäloman parhaista. Kiitos Ailalle ja muille järjestäjille!

Another interesting event this summer, the Iron Age festival at the Rahikkala farm in Keuruu is over. I went there yesterday with four fellow knitters from our local group and we had an enjoyable leisurely day. Five hours of knitting and spinning in the open air, followed by a medieval concert by a band called Ancient Bear Cult and a delicious dinner offered by the organizers. I forgot my camera at home but Villasukka and Mette have blogged about the event in English and with pictures. There was an elderly lady there spinning her homegrown flax on a 100-year old spinning wheel. She let me try spinning flax on her wheel and showed me how to wrap the flax fibre around the distaff. Spinning flax was surprisingly easy once the distaff was properly dressed. Villasukka was spinning lovely white samoyed fibres that she got from her neighbour. I definitely want to spin that as well in the future.

The farm was located deep down in the countryside, a few miles from the main road. We were a bit surprised to find there an interesting shop and exhibition area of Aila Tapio's original designs and rya rugs by Helmi Vuorelma Oy. Aila makes traditional Finnish national costumes but she also uses the traditional fabrics innovatively to create modern textiles. This is new in Finland, as far as I know. The Estonians have been doing it for already some time (e.g. their folklore-inspired shoes or rahvuspapud, printed socks, etc).

Kehruuta :: Spinning

Kiva päivä tänään. Yksi Kipakka tuli kylään tyttärensä kanssa ja toi naapurinsa minulle kehruu- ja karstausoppiin. Saa nähdä, sainko tartutettua rukkikuumeen uuteen uhriin, kovasti ainakin vaikutti siltä että värttinä ei pienen Majacraftin polkemisen jälkeen enää riitä. Tuollaiset ex tempore -viisiitit ovat kyllä kaikista parhaita. Koiratkin olivat mielissään, kun saivat vierailevan lenkitys- ja leikityskaverin. Oli hauska nähdä, miten tyttökin halusi kokeilla kaikkia kehruuvälineitä. Vaikka koirat taisivat kuitenkin jäädä hänelle enemmän mieleen, varsinkin pallohullu herra B. Tyttö nimittäin totesi lähtiessään, että meille pitää kyllä hankkia poikakoira. (Kuvassa eri tyttö.)

Mikä parasta, kehruuoppilas osasi laittaa talon mukana meille tulleen teollisuusompelukoneen ompelukuntoon. Se kieltäytyi yhteistyöstä yllättäen muutama vuosi sitten enkä osannut tehdä sille yhtään mitään, kun minkäänlaista manuaalia ei ollut olemassa. Ilmeisesti siinä ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään vikaa. Tyypillistä.

Laitoin muuten äsken jutun alpakan villan kampaamisesta toiseen blogiini, jos jotakuta kiinnostaa.

A friend from our knitting group came to visit me today with her daughter and brought along a neighbour for a spinning and carding class. I must say I like this kind of surprise visits very much. I hope my apprentice got bitten by the spinning bug seriously. It was nice to see how the little girl was also very interested by my spinning wheel and yarns. Although I have to say she was probably even more attracted to our dogs who didn't seem to object to having a new playmate, either. (Btw, the girl in the picture is not the same.)

As promised, I just posted about combing alpaca fleece in my other blog.

Onni

Me tehtiin tänään yksi ihminen onnelliseksi. Facebookista voi joskus olla hyötyäkin.

Istuva Härkä löysi kotiin tullessaan tieltä miesten rahapussin. Siellä se oli olla pötköttänyt keskellä tietä, varmaan jonkun motoristin taskusta tippunut. Pussissa oli rahaa ja ajokortti, luottokortti ja mitä kortteja nyt ihmiset yleensä kuljettavat mukanaan. Puolisoni soitti numerotiedusteluun, mutta lompakon omistajalle ei löytynyt numeroa siltä paikkakunnalta, missä hän näytti asuvan. Poliisilaitoksen vaihde oli juuri ehtinyt lakata palvelemasta, joten sinnekään ei saanut tehtyä ilmoitusta. Mitäpä tekee nykykansalainen seuraavaksi? Googlaa tietysti. Facebookista löytyi yksi samanniminen mies, jota epäilimme rahapussin omistajaksi. Ajokortin nuorella miehellä ja feissarin nelikymppisellä äijällä saattoi hyvällä mielikuvituksella nähdä samoja piirteitä.

Liityin itse feissariin kaksi vuotta sitten, kunnes sain tarpeekseni kaikista hauskoista applikaatioista ja quizzeista, joilla häirittiin ihmisiä. Facebookistahan ei saa kirveelläkään poistettua kaikkia tietojaan, joten minulla oli siellä vielä profiili olemassa. Kirjauduin sisään ja lähetin oletetulle rahapussin omistajalle viestiä, josko hän mahdollisesti olisi hukannut rahapussinsa lähiaikoina. Laitoin mukaan puhelinnumeroni ja kerroin, että viemme lompakon poliisilaitokselle, jos mitään vastausta ei kuulu. Tutkin miehen frendejäkin, olisiko siellä joku tuttu, koskapa hän oli liikuskellut kotitienoillamme, mutta ei napannut.

Meni pari tuntia, kun puhelin soi. Arvauksemme osui oikeaan! Mies oli jo ehtinyt etsiä lompakkoa vaimonsa kanssa hyvän tovin ja oli kuin maansa myynyt. Puolet elämästä oli kuulemma ollut kateissa. Niinhän se vähän on itse kullakin. Erityisen hyytäväksi lompakon katoamisen teki tämänaamuinen Hesarin juttu identiteettivarkauksista. Rahapusseja varastetaan ja henkilöpaperien avulla otetaan pikavippejä tai perustetaan uusia pankkitilejä, joiden kautta viedään rahat ja maine.

Mutta tässä tarinassa on onnellinen loppu. Lompakon omistaja saa rahansa - ja elämänsä - takaisin huomenna kun pääsee hakemaan meiltä lompakkonsa ja me saimme bonuksena hyvän mielen. Siltikään en aio aktivoitua mitenkään erityisesti Facebookin kanssa uudelleen.

Trinititis eli suomeksi vatutusta

Ensinnäkin kiitoksia onnitteluista ja runsaista kommenteista! Hämmentäviä nuo guru- ja kulttikommentit. Taidanpa pitää matalaa profiilia tulevina vuosina. En oikein usko guruihin. Kun oikein kovasti johonkin guruun uskoo, niin voikin jäädä omaehtoinen oppiminen vähemmälle. Parempi olla oman itsensä guru vaan.

Mutta nyt minuun on iskenyt trinititis eli trinity stitchiä pukkaa puikoilta. Trinity stitch tunnetaan suomeksi nimellä karhunvatukkaneule, englanniksi myös nimillä bramble stitch, cluster stitch tai blackberry stitch. Ainakin tämä Utunan punainen villasilkkilanka muistuttaa väritykseltään kovasti villivadelmia, siitä otsikko. Aika pitkästyttäväksi kolme-nurin-yhteen pitemmän päälle nimittäin käy. Yksi huivi vielä menee, mutta kolmannen kohdalla alkaa jo tökkiä. Ystäväni B. Rick Wall tai suomeksi Tiileri, joka on muuten kova poika pingottamaan, avusti taas kuvauksissa.

Idea käyttää juuri karhunvatukkaneuletta huiviin tuli Victorian Lace Today -kirjasta, mutta aika erilaiseksi tämä malli kehittyi. Eipä siinä taida olla samaa kuin kolmiomuoto. Ensimmäinen huivi oli valkoinen ja siinä reunuksen inspiraationa oli suopursun runsas ja huumaava kukinto. Lanka oli peräisin Röykkälän lammastilalta, Kivisuon kylältä, ja siellä soisilla seuduillahan suopursuja riittää.

Lately I've been suffering from an acute attack of trinititis. This is the third shawl in trinity stitch I've made in a short time. The idea to use this stitch for a shawl came originally from Victorian Lace Today, but it evolved quite a lot on the way. The first shawl was white, made from the rygja wool of the sheep farm we visited in May, and the design inspired by the marshy lands and wild rosemary which is abundant over there. Looks good in semisolid colour as well, don't you think?

Kehruutakin olen harrastanut aina kun aika antaa myöten. Villakampojen käyttöä harjoittelin aivan uskomattoman ihanalla alpakalla, jota sain yllättäen ja pyytämättä Ranskasta. Bloggaan siitä kehruublogissani, kunhan ehdin. En malta olla lisäämättä loppuun kuvaa langasta, joka on pehmeintä ikinä ja kauniin kiiltävää. Kaverin alpakkaa pitäisi myös kehrätä muutama sata grammaa ja käydä demonstroimassa kehruuta Keuruulla ensi perjantaina. Itse asiassa siitä voi tulla ihan kivaa, sillä Villasukka tulee mukaan kehräämään ja Kipakat neulomaan Rahikkalan tilalle. Ohjelmassa on myös keskiaikainen konsertti illalla. Mielenkiintoista. Ja ennen loman loppua pitäisi ehtiä vielä Särkänniemeen kehrääjien kesätreffeille sunnuntaina 2. elokuuta. Teija oli laittanut niistä ilmoituksen kommentteihin. Hän varmaan kertoo enemmän treffeistä lähiaikoina blogissaan.

It's funny how busy one can be on a holiday, but I've tried to spin as much as I can. I practiced the use of woolcombs on some very fine alpaca fibres I got from France as a surprise gift. I'm going to write about it in my spinning blog shortly, but I cannot help adding a pic of the softest, smoothest yarn I've ever spun in my life. It has a lovely sheen. Then I'd have to spin some Finnish alpaca from a friends farm and give a spinning demonstration at an iron age festival in Keuruu next week on Friday. Luckily I shall not go there alone but my friend Villasukka will be there, too, with her spinning wheel and some friends from our knitters' group Kipakat as well. The following weekend, on Sunday 2nd August, there will a spinning get-together in the Särkänniemi Amusement Park in Tampere, one of the summer highlights for Finnish spinners I'm sure. Teija is organising the event, so if we need to know more, please ask her.

Neljä vuotta :: Four years :: Quatre ans

Blogini täyttää tänään neljä vuotta! Juuri sopivasti pääsinkin noutamaan illalla postista Utunan paketin. Nam! Vadelmaista Uhtu-villasilkkiä, väri Loitsu, tuhtia nailonvahvisteista sukkalankaa, mahtavan täyteläiset värit Tyyne & Aatos sekä Lahja & Aarre, ja vielä sorbetinhedelmäinen kotimainen kampalanka, joka kantaa nimeä Maria-neiti. Eikä mikään näistä edes lihota. Ellei näistä neulo vaakaraitoja. Kaikille muille on käyttötarkoitus jo mietittynä, mutta Maria-neitiä pitää vielä miettiä. Se sopisi loistavasti harmaanvihertävän takkini väriin, joten päätynee huiviksi.

Kun aloitin bloggaamisen, Suomessa oli satakunta neuleblogia. Nyt käsityöblogeja on ties kuinka paljon, ainakin useampi tuhat. Muistan kuinka Mielitty ja Lankakomero aloittivat bloggaamisen suurin piirtein samoihin aikoihin kuin minä. Olen aina tuntenut erityistä sisarrakkautta juuri noihin kahteen blogiin, vaikka en ole heidän edesottamuksiaan kovin usein jaksanut kommentoida. Edellisellä näyttää olevan blogilistalla tällä hetkellä 723 tilaajaa, jälkimmäisellä 372 tilaajaa ja Neulovalla lehmällä 129. Well, kaikki eivät voi olla supersuosittuja. Yllätyin, että minulla on noinkin monta lukijaa, sillä en ole blogilistaa käyttänyt tai edes sen tilastoja kurkkinut moneen kuukauteen. Tervehdys vain teille kaikille ja kiitos mielenkiinnosta ja kommenteista vuosien varrella.

Olen koko päivän miettinyt, mitä hienoa kirjoittaisin tänne näiden neljän vuoden tapahtumista. En keksi mitään muuta kuin sen, että maailmani olisi varmaan erilainen, jos en olisi alkanut blogata neljä vuotta sitten. En olisi mennyt neuletapaamisiin ja tutustunut paikallisiin neulojiin, emme olisi perustaneet Kipakat -vertaistukiryhmää emmekä olisi järjestäneet kaikkia niitä tempauksia, joihin on tullut osallistuttua. Tai olisihan joku voinut perustaa ryhmän, mutta olisinko tullut liittyneeksi siihen? Moni mukava ja tärkeä ihminen olisi jäänyt tuntematta. Ilman ranskan ja englannin kielillä kirjoitettua blogia en olisi tutustunut muunmaalaisiin virtuaaliystäviini enkä oppinut niin paljon kehräämisestä kuin olen neljässä vuodessa oppinut. En olisi ehkä järjestänyt kuituvaihtoa enkä saanut kokeilla kehrätä kaiken maailman eksoottisia kuituja. Muiden blogien seuraaminen ja varsinkin oma bloggaaminen on tehnyt minusta rohkeamman ilmaisemaan itseäni. Ilman blogin kautta saamaani myönteistä palautetta kehruustani ja värjäyksistäni en varmaankaan olisi uskaltautunut antamaan kehruunäytöksiä erilaisissa tilaisuuksissa ja tarjoamaan tuotteitani myyntiin asti. Taitaapa olla myös niin, että ilman blogiani moni muu suomalainen bloggaaja ei olisi aloittanut kehräämistä eikä ainakaan kehdannut kirjoittaa siitä blogissaan.

Ja täytyy kai tunnustaa sekin, että ilman Neulovan lehmän blogia jotkut sukulaiset ja työkaverit eivät pitäisi minua höyrähtäneenä höppänänä.

Four years of blogging already! As if to celebrate the day, these beautiful skeins of wool came from Utuna today. Such gorgeous, fruity-coloured treats and absolutely non-fattening, too. Except when knitted stripey.

When I started this blog, there were about one hundred knitting blogs in Finland. Today they count in thousands. I guess nobody knows how many there are actually. I was one of the first in Finland to write about spinning in my blog in 2005. Since then, many knitters have taken up this hobby which I think was considered very old-fashioned in the 21st century.

I've been thinking the whole day what to say about these four years. Blogging has certainly changed my life. Without this blog, I would probably never had joined the local knitters' group and we wouldn't have organised the many nice happenings we've enjoyed so much. Or someone else might have founded the group but would I have joined it? I wouldn't have met many a nice and important person through this blog. Without my trilingual blog I wouldn't have come to know many of my virtual foreign friends and wouldn't have learnt so much about spinning and dyeing and wouldn't have been able to try all those exotic spinning fibres. Without the kind advice and encouragement from my readers I wouldn't have had the courage to go demonstrate spinning on craft fairs and even sell my handmade products to others. Thank you so much for just being there.

And, let's face it, without this blog, many of my relatives and collegues wouldn't think of me as a geek/weirdo with my fibre addiction and a blog named Knitting Cow!

Quatre ans déjà que je blogue ! Les écheveaux magnifiques d'Utuna qui m'attendaient à la poste après la visite à Mikkeli et le marché de l'artisanat de la semaine dernière tombent bien pour célebrer la fête aujourd'hui.

Quand j'ai débuté en 2005, il y avait une centaine de blogs de tricot en Finlande. Je ne suis pas sûre mais je crois qu'il doit en avoir maintenant deux ou trois milles ou même plus. J'étais la seule Finlandaise à "parler filage" dans mon blog en 2005, maintenant il y a des dixaines de blogueses finlandaises qui filent.

Je tiens à remercier vous tous qui êtes venus lire mon blog et avez laissé vos commentaires et encouragements durant ces quatre ans et qui m'avez aidé à me développer comme fileuse, teinturière et tricoteuse.

Je dois beaucoup à ce blog car sans il nous n'avions pas pu faire la connaissance. Sans ce blog, je n'aurais pas joint les autres tricoteuses de la région et nous n'aurions pas organisé des événements inoubliables. Sans l'aide et l'encouragement de mes lecteurs je n'aurais pas osé aller filer aux foires et marchés et mettre mes produits en vente publiquement. Ma vie serait différente, le fameux cercle métro-boulot-dodo, quoi. Ou bus, au fait, car pas de métro ici, mais soyons poétiques. Tandis que maintenant c'est plutôt métro-tricot-boulot-fuseau-dodo ;D

Et, il faut le reconnaître, quelques membres de famille ou collègues de travail ne me considéraient pas comme complètement dingue avec mon obsession de fibres et un blog qui s'appelle La Vache qui tricote !

Mikkelin kuvia

Kotona taas. Olihan reissu. Jos olisin oikea yrittäjä, voisin olla aika pettynyt taloudelliseen tulokseen. Mutta turistina Kenkäveron käsityömarkkinat menettelivät. Varsinkin torstaipäivä oli kaunis ja aurinkoinen, kävijöitä vaikutti olevan todella paljon ja uusia tuttavuuksia tuli solmittua. Aika moni markkinakävijä sai kokeella kehruuta ensi kertaa ja minä sain kuulla monenlaisia muisteluksia lapsuusajan kehruista ja työvälineistä.

Some pictures from the craft market at Kenkävero. The weather was great, especially on Thursday, and the lake scenery from behind my spinning wheel was not bad, either. I met a lot of new people, taught many people to spin but sold very little. Why is it that the Finns don't buy woollen things in the middle of summer? They must be a very optimistic lot since already Saturday the temperature dropped dramatically. I spun yarns made of (mostly) domestic sheep and Finnish alpaca. I was very happy to be able to buy some interesting old books on Finnish crafts and some beautiful pieces of fabric that were once woven to make Finnish national costumes. On Saturday I bought a pair of Louët wool combs from Villa Laurila. I want to learn to use them this summer because I have some very fine and long grey Finn and French alpaca fibres at home. Oh, the good news last: I got rid of the turquoise yarn I didn't like and my mother-in-law's pretty cardigan found a new home, too.

Kenkäveron pitsipappila Kojuja, markkinaväkeä

Meidän myyntipöytää valmistellaan. Eila oli harrastanut aurinkovärjäystä, ja värjätyt liinat menivät kaupaksi ensimmäisinä. Miksikähän villavaatteet ja -langat eivät kelpaa kesähelteessä kärvisteleville lomalaisille? Viikonloppunahan keli oli jo taas mitä otollisin villashaaleille. Suomalaiset ovat optimisteja, ei kai siihen muuta selitystä ole.

Rukin takaa oli kivat järvimaisemat. Hevonen kuljetteli markkinaväkeä ahkerasti, kulki noin vartin välein rukin edestä.

Tällaista lankaa kehräsin torstaina. Itsevärjättyjen suomalaisten lammasrotujen villoja (ahvenanmaanlammasta, suomenlammasta ja kainuunharmasta) kotimaisella alpakalla vahvistettuna. Kertauslanka on kirppikseltä ostettua yksisäikeistä Vuorelman perinnelankaa.

Perjantaina minulla ei ollut muuta kehrättävää kuin seitikillä aikoinaan värjäämiäni kuituja, joissa oli suomalaisten villojen seassa alpakkaa ja mohairia. En ehtinyt karstata kuituja ennen kehruuta, vaan nypin ja sekoittelin ne kevyesti käsin ennen kehruuta. Kikkarainen vyyhti suoraan rukin rullalta, ennen pesua.

Markkinatuliaisina itselle muutama käsityökirja: Eeva Haaviston Ristipistomallejamme (mallit näyttäisivät sopivan hyvin myös kirjovirkkaukseen), Maija Märsylän Fransut ja lautaraanut (keskipohjalaisena fransut miellyttävät minua erityisesti) ja Viivi Merisalon Nauhoja (jospa näillä ohjeilla saisin kokeiltua Marjalta lainattua nauhapirtaa ja lautanauhan tekoa). Nämä maksoivat kirppiksellä 12 euroa.

Sitten aarre: kansallispukukankaiden paloja ja muutama pätkä nauhaa. Alimmainen kangas riittäisi hameeseen, sininen kangas liiviin, muut ovat pienempiä paloja vaikkapa kännykkäpussiin tai pikkulaukkuun. En viitsi sanoa, kuinka halvalla nämä sain, ettei lukijalle tule paha mieli.

Kankaiden päällä olevat villakammat puolestaan maksoivat maltaita, mutta niidenkin käytön olen päättänyt tänä kesänä opetella. Kammat Villa Laurilasta. Siellä näin muuten uuden Louët Elite -karstamyllyn, joka vaikutti tehopeliltä. En kuitenkaan ostanut.

Niin ja kalsarilanka meni kaupaksi. Jippii. Anopin hieno villatakki löysi myös uuden onnellisen omistajan.