Wonderwool Wales 2016

"Pieni" blogitauko - melkein kolme vuotta! Blogien seuraaminen väheni, kun Google Reader lopetettiin vuonna 2013 ja samalla loppui kiinnostus omaankin bloggaamiseen. En koskaan saanut aikaiseksi siirrettyä blogilistaani toiseen sovellukseen. On minulla Feedly, mutta se ei koskaan ole tuntunut omalta. Toisaalta alkoi tuntua, että kaikissa (suomalaisissa) blogeissa tehdään samaa: kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki. Mikä on tietenkin ihan huuhaata, kyllä käsityön harrastajia on moneen junaan. Itse taas tunnen vain toistavani itseäni, joten ei mitään blogattavaa.

Tallennan tänne nyt tunnelmia käsityötapahtumasta, josta olin haaveillut jo jonkin aikaa ja jossa sain viimein käytyä. Se oli jo huhtikuussa, 23.-24.4.2016.

Wonderwool Wales (WWW) on samantapainen käsityötapahtuma kuin Luoteis-Englannissa järjestettävä Woolfest, jossa kävin vuonna 2010 ja josta bloggasin täällä. WWW järjestettiin pienessä Builth Wells -nimisessä kaupungissa Keski-Walesissä tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa. Walesissä puhutaan kymriä ja englantia ja kaikki opasteet ovat kahdella kielellä. Builth Wellsin nähtävyyksiä ovat kuuluisa silta sekä talo, jonka seinään on maalattu Llywellin Mural.

Wye-joki, Builth Wells

Llywellin Mural

Varasin netistä majoituksen hyvissä ajoin tammikuussa ja löysinkin kivan B&B:n kohtuullisen kävelymatkan päästä messupaikalta. The Pheasantry oli suorastaan luksusta: suuri huone pari vuotta sitten entisöidyssä ja laajennetussa riistanvartijan majassa, skandinaavinen sisustus, untuvapeitteet ja -tyynyt, huoneeseen tarjoillut aamiaiset, kaunis ympäristö, poneja, kaneja ja koiria, joista yksi oli petit basset griffon vendéen eli samaa rotua kuin edellinen oma koirani! Meillä synkkasi koiran kanssa heti! Isäntäpariskunta oli hyvin ystävällinen ja avulias, kuskasi omalla autollaan rautatieasemalta ja takaisin. Lensin Manchesteriin ja matkustin sieltä Heart of Wales -junarataa pitkin Cilmeriin, joka sattui olemaan majapaikkaani lähimpänä oleva junapysäkki. Menomatkalla pistäydyin vielä Llandudno-nimisessä merenrantakaupungissa Pohjois-Walesissä, sillä halusin nähdä Walesista muutakin kuin vihreitä kukkuloita ja tuhansia lampaita. No, oli niitä lampaita Llandudnossakin.

The Pheasantry

Wonderwool Wales -tapahtuma pidettiin isolla areenalla nimeltä The Royal Welsh Showground, jolla vuosittain järjestetään Euroopan suurimmat maatalousnäyttelyt kesäisin ja vähän pienemmät talvisin. Tilavia messuhalleja oli käytössä kolme. Varsinaista tungosta ei päässyt syntymään, vaikka ihmisiä oli lauantaina paikalla tuhansia. Käytävät olivat hyvin leveitä, ja niillä pystyi huristelemaan mobility scoottereilla eli sähkömopoillakin, joiden runsaus pisti silmään tällä Walesin-matkalla erityisesti.  

The Royal Welsh Showground

Ihan ensimmäisenä huomioni kiinnittyi messuyleisön pukeutumiseen. Tänne tultiin aivan ilmeisesti sekä näkemään että näkymään. Ihmisillä oli päällään mitä erilaisimpia neulottuja/virkattuja/kudottuja luomuksia ja hiuksissa kaikkia sateenkaaren värejä ja oli ilmeisen sallittua ja toivottavaa kommentoida toisten messukävijöiden tai asiakkaiden asuja. Onneksi keväinen sää oli messupäivänä sen verran viileä, että minäkin voin pukea ylleni vasta valmistuneen, luonnonväreillä värjätyistä langoista neulotun villatakin (ohje: Monomania, Ann Weaver). Sain siitä paljon kehuja, mikä oli kivaa ja sillä varjolla yleensä sain aikaan jutun juurtakin messukävijöiden ja myyjien kanssa.

Minun ihana Monomania-takkini

Paikaillisina erikoisuuksina mieleeni jäi erityisesti paikallisin voimin järjestetty The Sheep Walk -nimellä kulkeva muotinäytös, jossa näytteilleasettajat esittelivät tuotteitaan. Päähuomion varasti tämä John-niminen muka-ujo herrasmies tanssillaan ja musiikillaan. 

Muotinäytös

Toinen unohtumaton erikoisuus oli meriaiheinen neuleteos, jonka alueen neulojat olivat tehneet talkootyönä. Aivan uskomaton työmäärä! Kuusi metriä leveä ja yhdeksän metriä pitkä teltta oli kauttaaltaan virkattujen, neulottujen ja huovutettujen käsitöiden peitossa. Sisäänkäyntiä vartioi ihmisenkokoinen neulottu merenneito ja teltan sisus oli täynnä merenalaista elämää.

Näytteilleasettajia oli kolmatta sataa eri puolilta Britanniaa. Oli paikallisia neule- ja kehruukiltoja työnäytöksineen, suuria kehräämöjä, kuten John Arbor Textiles ja Blacker Yarns & Natural Fibre Company, tunnettuja lankakauppoja kuten Colinette ja Purlessence, käsityötarvikkeiden myyjiä kuten P & M Woolcraft, Hedgehog Equipment ja Wingham Wool Work ja kehruukuitujen ja raakavillan kauppiaita kuten Hilltop Cloud. Lampaita ja muita eläimiä WWW:ssä oli näytillä vähemmän kuin Woolfestissä, mutta oli kuitenkin. Vaate- ja asustekauppiaita oli aika vähän. Oli myös erilaisia maksullisia työpajoja, mutta niihin en osallistunut.

Walesilainen kudonnainen

Hilltop Cloud - ihana Bohus-neule myyjällä!

Raggedy, yksi harvoista vaatemyyjistä

Värjättyjä villakikkareita

Midwinter Yarns: latvialaista pellavaa ja pohjoismaisia lankoja, mm. Pirkka-lankaa

Raakavillaa

Silmäkarkkia Spincityltä

Olin tällä kertaa enemmän kiinnostunut itse matkasta kuin ostamisesta, sillä lankaa minulla on kotona riittämiin. Ostin kuitenkin kilon harmaata alpakan raakavillaa, sillä se näytti niin täydellisen pehmeältä ja puhtaalta ja ihanalta. Lisäksi ostin pari purkkia happovärejä villan värjäykseen ja puolen kilon kartion shetlantilaistyyppistä villaa. Aion värjätä sen ja kokeilla tehdä jonkin fair isle -villapaidan. Noilla ostoksilla viihdytänkin itseäni useamman kuukauden ellei peräti useamman vuoden. 

Ohutta villalankaa värjättäväksi ja kirjoneuleeseen, Uppingham Yarns

Kilo alpakkaa kehrättäväksi; hyvin mahtui lentolaukkuun kun puristi pussista ilmat pois

Sormet syyhysivät kyllä Blacker Yarnsin villapellavalangan, Midwinter Yarnsin ruotsalaislankojen ja latvialaisten pellavalankojen sekä Eden Cottage Yarnsin ihananväristen luksuslankojen perään, mutta sain hillittyä itseni. Voihan noita lankoja tilata netistä.  

Wonderwool Walesista sai niin paljon inspiraatiota ja ideoita neuleisiin, väreihin ja kuvioihin - sekä kojuissa esillä olevista tuotteista, myyjien vaatteista että etenkin messuvieraiden vaatteista. Kaikkea muuta kuin mitä neuleblogeissa “kaikki” juuri nyt tekevät. Ja kaltoinkohdeltujen merinolampaiden villan vihaajana minusta oli ihanaa, miten brittiläiset lammasrodut olivat hyvin esillä messuilla (oli siellä australialaista merinoakin, ihan liikaa!). Erityisesti itseäni alkoi kiinnostaa ohuesta langasta ja pienillä puikoilla neulominen, sillä näin niin paljon ihania perinteisiä pitsihuiveja ja kirjoneuleita. Kannatti käydä!

Myyjän asu inspiroi, erityisesti ohuenohut isoäidinneliökaulahuivi

Addiktio

Se tuli pyytämättä ja yllättäen. Nimittäin kutsu tutustumisretkelle kahteen kehräämöön, Salo-Angoraan ja Virtain Villaan. Ei siinä mitään, minut saa mukaan mihin vain, kun mainitsee sanan"villa", varsinkin kun sen läheisyydessä mainitaan myös sana "kotimainen".

Ensin poikettiin tutun lampurin kanssa (tai, no, parinkin tutun) Salo-Angorassa paikassa nimeltä Itä-Aure. Kehräämön nimi oli minulle tuttu siitä, että Tampereen lammasmarkkinoilla myytävät langat on usein kehräytetty juuri tuossa kehräämössä. Minulla oli sellainen käsitys, että paikan omistajat ovat aikalailla ekohenkistä porukkaa. Mielikuva vain vahvistui kehräämössä. Kehräämö on pieni, varsinkin jos sitä vertaa vaikkapa Pirtin Kehräämöön, jossa kävin Kipakoiden kanssa keväällä. Se on kuitenkin monien pikkulampureiden suosima, sillä siellä kehrätään pieniäkin villaeriä. Omistajapari vaikutti myös ennakkoluulottomalta ja kokeilunhaluiselta: jutustelun lomassa paljastui, että koirankarvojen, alpakan, mohairin ja ruotsalaisten ryalampaiden villojen lisäksi siellä oli kehrätty myös tupasvillalankaa ja sekoiteltu lehmänkarvoja mattolankaan! Lisäpisteitä paikka sai minulta komeista ja seurallisista vahtikoirista ja kolmesta uteliaasta kissasta, jotka tulivat vieraita tervehtimään. Ostin kehräämöltä kokeeksi pari vyyhteä mohairlankaa värjättäväksi.

Virtain Villa Oy oli sitten ihan eri kokoluokan laitos, yksi Suomen suurimpia 20 000 villakilon vuosituotannollaan. Laitteiden puolesta kapasiteettia lienee enempäänkin. Sinne oli järjestetty Hyvä lammas -hankkeen osallistujille kehräämön esittely ja pääsin vähän kuin salamatkustajana paikalle. Omistaja esitteli meille mm. erilaatuisia kehrättäväksi saapuvia villoja. Yksi musta villaerä oli niin hyvännäköistä ja roskatonta, että olisin mielelläni napannut pussin mukaani käsin kehrättäväksi.

Virtain Villa jalostaa suomalaista villaa karstalangoiksi, hahtuvaksi ja huovutusvillaksi. Puhdasta suomenlampaan lankaa kehräämöltä ei saa (jos asiakas ei sitä nimenomaan tilaa), vaan suomenlampaan sekaan sekoitetaan aina pieniä määriä liharotuisten ja risteytyslampaiden karkeampaa villaa. Huovutusvillaan sen sijaan käytetään puhdasta suomenlammasta ja se sopii myös kehräykseen.

Kehräämöllä on oma pesula, jossa kaikki villat pestään ennen kehruuta. Asiakkaan erityispyynnöstä myös langat voidaan pestä, muuten langat myydään pesemättöminä eli niissä on jäljellä kehruuöljyä. Meille näytettiin mallivyyhtien avulla, miten langat kannattaa aina pestä ennen käyttöä, silloin ne vasta pääsevät oikeuksiinsa tai puhkeavat kukkaan tai miten kukin asian ilmaiseekin. Kehräämö on varsinkin värjärien suosima, sillä luonnonväriset langat ovat hinnaltaan edullisia. Kehtaanko sanoakaan, millaisen säkin kanssa sieltä poistuin. Kaksi ja puoli kiloa, eihän se ole paljon mitään! Varsinkin kun kaikki kaapit pullistelevat jo lankaa.

Kehräämöllä tuli esille paljon mielenkiintoisia asioita lampureiden ja kehräämöiden näkökulmista, mm. Suomen korkeat rahtimaksut puhuttivat. Lanka-addiktin kannalta mielenkiintoinen detalji oli, että Virtain Villasta saa myös yksisäikeistä hahtuvaa. Sitä kyselevät kehrääjät ja lovikkavanttuiden tekijät, oikeat hifistelijät, joille ei kelpaa tavallisen kaksisäikeisen hahtuvan työstäminen kaksin- tai kolminkertaisena, vaan pitää olla viisi- tai seitsemänsäikeistä! Normaali kaksisäikeinen hahtuva on paksumpaa kuin yksisäikeinen, sillä jälkimmäinen on oikeastaan esilankaa, josta kehruukone kehrää normaalia villalankaa. Sain mukaani muutaman kiekon ohutta hahtuvaa, jotka lupasin kiikuttaa Tampereen lammasmarkkinoille (Tallipihalla, 9. - 10.10.2010) mahdollisten kehruuta opettelevien käyttöön.

Varsin villapitoinen päivä siis kaiken kaikkiaan. Varsinkin kun jäi aiemmin kertomatta, että menomatkalla poikkesin Tampereen uudessa LankaMaailmassa Lielahdessa. Sieltä tosin matkaan tarttui vain puolisentoista kiloa tarjousvillalankaa, köh köh.

Edinburgh

Woolfest-reissulla tuli vietettyä neljä päivää Edinburghissa, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Meille sattui hyvät säät, sopivan lämmintä ja sateetonta, joten mikäs siellä oli tallustellessa.

Varasimme majoituksen bed&breakfast-paikoista booking.comin kautta jo ennen matkaa, minä ensimmäisiksi öiksi ennen Cockermouthin matkaa ja Anu viimeiseksi yöksi. Anu kävi välillä vielä tapaamassa tuttaviaan Lancashiressä ja minä vietin yhden päivän ja yön yksikseni Edinburghissa. Hauskasti kaikki yöpaikat sattuivat sijaitsemaan keskustasta pohjoiseen Leathissä, saman ison puistoalueen vieressä. Bussilinja 25 tuli hyvin tutuksi. Bussilla matkustaminen oli halpaa: kertamaksu £1.30 ja 3 punnalla sai matkustaa päivässä niin paljon kuin ehti. Bussit olivat kaksikerroksisia, totta kai. iPhone-kännykkään sai ostettua 1,59 eurolla OffMaps-nimisen sovelluksen, johon latasin etukäteen Edinburghin ja Cockermouthin (oikeastaan Cumbrian maakunnan) kartat. Niistä oli kovasti hyötyä matkalla, koska nimensä mukaisesti sovellus toimi ilman verkkoa, ilmaiseksi, ja karttoihin oli merkitty turistille tärkeitä paikkoja kuten bussipysäkit ja pubit.

Princes Street

Kauppoja ja ostoskeskuksia tuli koluttua aika lailla. Varsinaisia lankakauppoja en etsinyt, mutta ainakin Jenners-tavaratalossa oli hyvä lankaosasto ja lankojen alennusmyynti menossa. John Lewisilla puolestaan oli kokoelma nyt hyvin muodikkaita puuvillaprinttikankaita, myös valmiina paloina. Säästelin rahoja ja matkalaukkutilaa villafestareita varten, joten vähillä ostoksilla selvisin. Aivan ykköslempikaupan löysin juuri Edinburghista: Ragamuffin (harmi kun niillä ei ole vielä nettikauppaa, linkki blogiin löytyy sivun alalaidasta ja siellä on joitakin kuvia heidän vaatteistaan). Silmään sattui Royal Milen varrella liike, jonka näyteikkuna oli somistettu aivan minun tyylisilläni vaatteilla ja vielä lempiväreissäni! Sisällä oli ties mitä mielenkiintoista. Aika kuvaavaa, että kun menin sisälle liikkeeseen, niin myyjä bongasi heti Hertta-liivini ja tuli oikein kehumaan sitä. Ragamuffin tarkoittaa muuten resupekkaa, ja sellainenhan se minun tyylini kieltämättä on. Kiva tietää että meitä ryysyläisiä on muuallakin.

Kun Skotlannissa oltiin, niin viskimuseossa piti tietysti käydä. Anu ei kyllä ollut erityisemmin innostunut viskistä, mutta niin vain kävi, että rouva maisteli viisi erilaista viskiä sillä reissulla ja osti viskiä kotiinkin. Lasihyllyissä oli esillä noin 3500 pulloa skottilaista viskiä. Meille esiteltiin Skotlannin neljä eri viskintuotantoaluetta, joilla kullakin on oma erityisluonteensa: Lowlands, Highlands, Speyside ja Islay ja maistatettiin yhtä single malt -viskiä kultakin alueelta. Minua miellyttivät eniten Highland-viskit ja Anua turpeiset ja tervaiset Islay-viskit.

Kaupungin siluettia hallitsee mahtava kukkula ja sen päällä linna, mutta sinne jätimme menemättä. Minulla on jokin ihme kiinnostus hautausmaihin aina ulkomailla käydessä. Tässä muutama kuva yhdeltä vanhalta hautausmaalta. Nurmikkoa täplittävät pienet valkoiset kukkaset ovat kaunokaisia. Ja puutarha oli tietysti viimeisen päälle hoidettu. Peribrittiläinen poimulehti-kurjenpolviyhdistelmä löytyi
kukkapenkistä.

Yhden päivän vietin myös kasvitieteellisessä puutarhassa, Royal Botanic Gardenissa. Jos asuisin Edinburghissa, siellä olisi kiva käydä piknikillä.

Mutta palataanpa lampaisiin. Niitähän näin jo meno- ja tulomatkalla Anun luona, Woolfestissä Cockermouthissa ja kaikkialla matkan varrella Skotlannista Pohjois-Englantiin. Edinburghin kaupungissakin näimme lampaita! Paljon näimmekin. Meillä oli nimittäin Anun kanssa paluulento sunnuntai-iltapäivänä ja siten koko sunnuntaipäivä aikaa Edinburghissa haahuiluun. Huomasin The Scotsman-lehdestä, että kaupungissa on viikonloppuna Royal Highland Show. Se on meikäläisen farmarinäyttelyn kaltainen tapahtuma, tosin paljon perinteikkäämpi, lehden mukaan se järjestettiin jo 170. kerran. Lehdestä luin, että näytillä oli 1000 nautaeläintä, 1500 lammasta ja 2500 hevosta! Niinpä nakkasimme aamulla laukut säilytykseen lentoasemalle ja kävelimme sieltä 20 minuutin päähän näyttelyareenalle.

Briteissä on muuten aika hankala löytää laukuille säilytyspaikkaa. Säilytyslokeroita ei ole asemilla terroristipelon takia. Eikä myöskään roskakoreja, mikä tuntui aika hassulta. Sen sijaan on niin paljon henkilökuntaa, että roskat häipyvät näkyvistä saman tien. Vain suurimmilla asemilla, kuten Edinburghissa Waverleyn rautatieasemalla ja lentokentällä on yksityisten hoitamat matkatavaroiden säilytyspalvelut. Laukut käytetään tietysti turvatarkastuksessa.

Olimme molemmat unohtaneet ladata kameran akut ja ne tyhjenivät juuri kun pääsimme näyttelyyn. Ehdin räpsäistä muutaman kuvan käsityönäyttelystä. Hienoja tweedkankaita, käsinkehrättyjä lankoja, lampaansarvista tehtyjä kävelykepin päitä, taidokkaita palmikkoneuleita ja ihania pitsihuiveja. Esillepano oli lievästi sanottuna perinteinen.

Näyttelyn mieleenpainuvimpia hetkiä olivat hevosvaljakkokilpailu, lampaankeritsemiskisa ja tietenkin kaikki ne tuhannet eläimet. Näin ylevä otus on hienovillainen Blue-Faced Leicester livenä.

Alla Bleu du Maine. Matkalta ostin pari Know Your Sheep -lammaskirjaa, joista Brittein saarten lammasroduista voi opiskella lisää.Lapsille tarkoitettuja, mutta hyvin hyödyllisiä aikuisillekin.

Kipakat goes international

Tänään pidettiin hieman erilainen neuletapaaminen, kun hollantilaisen Handwerken zonder grenzen (HZG) -käsityölehden lukijamatkalaiset olivat saapuneet Jyväskylään ja illastimme heidän kanssaan Savutuvan Apajalla. Menomatka tehtiin Hilja-laivalla (juuri sillä mikä talvella meinasi upota satamaan mutta saatiin pelastettua), paluumatka bussilla.

Today's knitting meeting was a bit unusual since we met with a group of Dutch ladies to have dinner and knit graffitis at a local tourist attraction near Jyväskylä. The site is a popular place for family celebrations such as weddings and birthday parties among the local people, as well. To get there, we boarded m/s Hilja in the Jyväskylä harbour and sailed in beautiful spring weather for one hour. 

Iloinen rupattelu alkoi heti laivalla. Kokeneina matkailijoina hollannittaret keräsivät Kipakoiden blogiosoitteita jo menomatkalla. Sain käyntikortin yhdeltä rouvalta, jolla on maatila ja siellä mm. hevosia ja lampaita. Ja ne lampaat on Bleu du Maine -rotuisia, joiden villaa tykkään erityisesti kehrätä! Jos mentäisiinkin ensi vuonna retriittiin Hollantiin tänne?

Cheerful chatting (and knitting) started already on the boat. Blog addresses were exchanged. A lady offered me her visiting card. They have a farm with cows, horses, sheep and other animals. I just checked out their web pages and found out that she keeps Bleu du Maine sheep - I love the spin the fibres of that breed of sheep. So, my dear Kipakat, shall we have next year's knitting retreat in Holland, here?
 

Perille päästyä kuunneltiin ensin esittely, jonka Erkki-setä hoiti hyvin vitsikkäästi ja lennokkaasti. Tässä menossa rauhallisempi hetki tunnelmallisessa tuvassa.

The host presented the site with great humour. Everyone listened to this stories attentively. 

Tämän jälkeen ei olekaan omassa kamerassani kuvia, kun piti syödä ja vastailla erilaisiin kysymyksiin. Ja sitten tietysti neuloa. Hollantilaisten ohjelmaan oli merkitty "graffiti knitting", mikä ei tuntunut kovin paljon rouvashenkilöitä kiinnostavan. Mutta kun päätoimittajan hankkimat langat ja puikot oli jaettu ja päästiin vauhtiin, tunnelma oli kuin kotoisissa neulemiiteissä ikään. Moni innostui opettelemaan suomalaista neulomistyyliä ja sitä opettaessa ainakin minulta meni ajantaju kokonaan. Hollantilaiset oli opetettu neulomaan pitkillä puikoilla siten, että toinen puikko oli tuettu kainaloon, mikä näytti aika mielenkiintoiselta. Yhtään en ehtinyt seuraamaan, mitä muut touhusivat. Jossakin välissä otettiin yhteiskuvia. Utunan Kerttu ja Titityyn Tiina olivat varautuneet langoilla, jotka arvottiin matkalaisten kesken. Ja lopuksi hollantilaiset esittivät meille hienon yhteislaulun kaanonina. Vähän hävetti, kun meillä ei ollut varattuna mitään ohjelmanumeroa.Aika meni kuin siivillä, paluubussi tuli liian pian, mikä on aina hyvän illan merkki.

There are no more photos in my camera. After the dinner, the ladies started knitting with us. And asking us questions. A lot of questions. As the ladies saw that we were knitting in a different style than they did, they wanted to learn our way.  The Dutch style of knitting with one needle under the armpit seemed quite odd to me, to tell the truth. Some of them thought it would be quicker and easier to knit the Finnish (continental) way, so I spent the rest of the time teaching them how to knit. I didn't have much time to see what the others were doing. Group photos were taken. A raffle was organised where Kerttu from Utuna and Tiina from Titityy gave out some of their fine yarns. Finally the guests sang a nice song for us (we had not prepared anything for them, which is a shame) and then we had to take the bus back to town. The evening ended quite too soon.

Päätoimittaja Margreet Beemsterboer antoi laivalla meille yhden kappaleen HZG-lehteä, joka on nyt minulla. Kunhan olen tavannut sen läpi, vien lehden Titityyn kauppaan, niin muutkin Kipakat pääsevät tutustumaan siihen. Oikein mielenkiintoinen ja ennen kaikkea monipuolinen lehti, nimensä mukaisesti se pitää sisällään rajattomasti käsitöitä. Tässä numerossa on tilkkutöitä, ristopistoja, kirjontaa, kansikuvassa olevan Rowanin neuleen ohje, hollantilainen sukkaohje, javalaista batiikkia (lehden tuleva kaukomatka suuntautuu Balille ja sieltä on muuten lehden alla oleva kaitaliina), suomalaisen tekstiilitaiteilijan Maisa Kaarnan töiden esittelyä ja Kaffe Fassettin haastattelu. Tulevaisuuden suunnitelmissa on kuulemma lehden käännättäminen englanniksi, mitä me tietysti kannatamme lämpimästi. 

We got a copy of the latest HZG magazine by editor-in-chief Margreet Beemsterboer. The contents is like in no craft magazine I have seen before: international and very versatile. There is an interview with Kaffe Fassett, embroidery, cross-stitching, Javanese batik (the piece of cloth under the magazine is a specimen of that; a funny coincidence), quilts, a Dutch sock pattern and a knitting pattern by Rowan, even a review of the works of the Finnish textile artist Maisa Kaarna. Margreet told us that there have been plans to start translating the magazine to English. That would be great, especially if it were available even in Finland. 

Neulontaretriitti 2 :: Knitting retreat 2

Kahdeksan keskisuomalaista Kipakkaa neulojaa matkasi viikonloppuna Mikkeliin neulomaan, kehräämään ja tutustumaan sikäläisiin käsityönähtävyyksiin. Matka oli rattoisa, virkistävä ja inspiroiva. Ohjelmaa, puhetta, naurua, kehruuta ja sen opetusta, autossa istumista ja yleistä hälinää oli äkkiseltään niin paljon, että eilinen päivä meni ainakin minulta toipuessa. Olin ottanut harteilleni matkan järjestelyt ja vaikka en siitä tietoisesti stressannutkaan, niin jälkikäteen tuntuu, että jonkinlaista jännitystä reissun onnistumisesta olin tainnut kuitenkin tiedostomattomasti kokea koskapa väsymys on tätä luokkaa. Kun kesäkin päätti tulla Suomeen juuri saman viikonlopun aikana, kotiin palatessa ja vihertynyttä pihaa katsellessa tuntui kuin olisi ollut poissa vähintään viikon.

Mikkeli ja retkikohteet olivat minulle ennestään tuttuja paikkoja, mutta ajattelin että ryhmämatkalla saan kuulla myös esittelyt paikoista, joissa olen käynyt vain asiakkaana. Ja juuri niin kävi. Seuraavaksi voimmekin suunnata jonnekin aivan uuteen kohteeseen. Kipakat voisi itse asiassa testata käsityömatkoja laajemminkin. Ehdotukset ja sponssaus tervetulleita, vink vink.

Meidän piti alun perin majoittua Villa Laurilan aittoihin, mutta ilmat olivat toukokuun alussa niin koleat, että talviasuttava mökki tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Valintani osui Iso Härkä -nimiseen mökkiin, mikä tietenkin on hieman huvittavaa oman blogin nimeä ajatellen. Vakuutan, että kyseessä oli pelkkä sattuma. Mökin sijainti lähellä kaupunkin keskustaa pienen niemen nokassa oli ihanteellinen ja rauhallinen meille neulojille, varsinkin kun tähän aikaan vuodesta olimme niemen ainoat asukkaat. Omistaja sitä paitsi tuntui aidosti arvostavan jaloa käsityöharrastustamme.

Menomatkalla perjantaina kävimme Pirtin Kehräämössä oppimassa, miten kotimaisista villoista tehdään lankaa ja hahtuvaa. Tuore toimitusjohtaja Tarja Gråsten-Tarkiainen tuntui olevan hyvin vastaanottavainen neulojien ajatuksille ja kehitysideoille, mikä oli ilo havaita. Kiitokset myös Päiville asiantuntevasta opastuksesta! Pirtin Kehräämöstä on näköjään kirjoitettu vastikään toinenkin tuore blogiraportti, joten mitäpä minä siitä enempää, käykää lukemassa Pirlen blogista.

Lauantaina kävimme ensin Kenkäverossa ja vanhassa puupitsipappilassa herkullisella lounaalla. Sitten oli vuorossa Raijan Aitta Majavedellä. Kukkarot tyhjenivät kivasti pellavalankoja ja -kankaita ostellessa. Kehrääjille muuten tiedoksi, että Raijan Aitassa olisi myynnissä lähes käyttämätön, yksipolkusiminen Louët S17 -rukki sopuhintaan (tiedustelut suoraan Raijan Aittaan, please).

Osa porukasta koki vielä reippaan hikisen automatkan Ristiinaan, jossa teimme hikisen kuuden kilometrin kävelylenkin Astuvansalmen kalliomaalauksille (PDF-esite). Iso hirvi tekee minuun näköjään aina yhtä suuren vaikutuksen, tunkee väkisin uniinkin.

Aina välillä neulottiin ja kehrättiin. Hannalea sai lähes valmiiksi pöllöpuseron lintubongarimiehelleen superihanasta Manusta ja monen muunkin neuleet edistyivät kiitettävää tahtia. Itse sain aloitettua yhden sukan, jonka myöhemmin kotona purin ja aloitin uudestaan. Näin minulle näköjään käy aina tällaisissa tilaisuuksissa; suu liikkuu, puikot ei. Kehräsin sentään pienen vyyhdin lankaa itselleni. Kehruuta opetin yhdelle jos toiselle Kipakalle sekä värttinällä että Dorothyllä (Majacraft Suzie Pro). Mervihän on jo addikti ja Suzie Pro -fani, mutta myös Katja taisi saada aika pahan rukkipureman. Marja, Tiina ja Anna-Liisa tyytyivät värttinään.

Sunnuntaina ihailtiin maisemia ja nautittiin luonnon rauhasta, neulottiin, syötiin, kehrättiin lisää ja siivottiin mökki. Iltapäivällä tehtiin vielä pikavisiitti Laurilan tilalle, jossa Auli esitteli meille kaikki ihanat eläimet ja tilapuodin. Täällä, kuten aikaisemmin Pirtin Kehräämöllä, surkuteltiin sitä miten villan arvostus ja raakavillan lajittelu- ja käsittelytaito on Suomesta melkein hävinnyt muutamassa kymmenessä vuodessa. EU:n tukemat lammashankkeet ovat jääneet paikallisiksi yrityksiksi, joista ei ole ollut mitään pysyvää hyötyä.

Lähtiessä Auli vilautti uutta kokeiluerää, kaksisäikeistä hahtuvalankaa. Tavallinen Pirtin hahtuvalankahan on nelisäikeistä, kaunista vyyhdeillä, mutta liian paksua oikein mihinkään järkevään neuleeseen. Villa Laurilan lanka on suunnilleen samanvahvuista kuin islantilainen Lett-Lopi, mutta suomenlampaan villasta kehrättyä ja siten aivan uskomattoman pehmeää. Tuleva hittituote, sanoisin, varsinkin jos sitä tehdään kaikissa suomenlampaan väreissä.

Kuva: Tiina E

Greetings from Mikkeli where eight members of our knitting club Kipakat spent the weekend knitting, spinning, sightseeing, admiring the lakeside and, of course, chatting cheerfully. We visited the Pirtin Kehräämö spinning mill, the biggest producer of woolen and worsted yarns made of Finnish sheep in Finland (yes, I know, proper English web pages would be greatly appreciated - we did tell that to the CEO) and were shown how yarn is made there. Basically they do everything else in the mill except scouring and combing which are done in the UK because the mill has no equipment for that. However, they do scour small amounts of fleece and yarn on order. Another place of interest was Raijan Aitta which specialises in linen products. The wall covered in different shades of tow fibres was especially spectacular (I got some nice background images for my iPhone) and so were the skeins of handspun linen.

As I had visited the Astuvansalmi rock paintings earlier and found them very inspiring, I took five courageous knitters to a 6-kilometer hike in blazing heat. I don't think they were disappointed. On our way home we stopped at the Laurila farm, to see the animals - sheep, llamas, poneys, chicken, goats, angora rabbits, curly-coated Mangalitza pigs, a donkey and a reindeer - and to do some shopping in the charming farm shop. The owner likes to experiment and refines the wool of her different animals to interesting products like the loosely spun Finnsheep yarn in the last photo. It is about the same weight as the Icelandic Lett-Lopi but has a much softer hand since it is made of pure Finnwool. Me likes a lot!

For more and better photos, go to the Kipakat blog :)