Tuli vähän kiire markkinoille valmistautuessa. En ole kehrännyt juurikaan elokuisen Särkänniemen kokoontumisen jälkeen. Kävin elokuun lopussa kuntoutuksessa, ja sen jälkeen innostuin liikkumaan niin innokkaasti, ettei käsitöille ole ollut aikaa. Alkuviikosta kehräilin harjoituksen vuoksi pois kaikki kesällä karstaamani alpakka-karitsanvillasekoitukset. Perjantai-iltana huomasin että herttinen sentään, minullahan ei ole mitään kehrättävää kehruutreffeille. Niinpä väänsin karstamyllyä puoli yhteentoista asti, että sain villaa tähän lankaan, jota kehräsin Tallissa ja joka valmistuikin eilen illalla. Se on sekoitus kotimaisten lammasrotujen villaa ja silkkiä, ja olen oikein tyytyväinen pehmeään lopputulokseen.
Tämän kehruuseen osallistui moni muukin, sillä Majacraft Suzie Pro-rukkini oli suosittu koepoljennan kohde. Ihmeen moni Ravelryn Suomalaiset kehrääjät -forumin jäsenistä on innostunut tilaamaan Majacraftin rukin. Ei siinä mitään, Alysse Créations ja muut rukkimerkkiä Euroopassa myyjät ovat varmaan mielissään.Matkakumppani-Tiinalle terveisiä, että tätä lankaa on taatusti kehrätty alkoholin vaikutuksen alaisena, muutamalla viinilasillisella höystetyn lammasmakkara-aterian jälkeen. Tiinan veli oli kerran nimittäin arvellut minun käsinkehrättyä lankaa katsellessaan, että onkohan se Pirkko ollut päissään kun on tehnyt näin epätasaista lankaa :D
Minulle kävi rukin kanssa kiireessä vähän köpelösti. Unohdin yhden tärkeän osan eli langanohjaimen kotiin. Alkuperäinen osa on tällainen perhosennäköinen vekotin rullan vieressä oikealla.
Ei hätiä mitiä, ajattelin, sillä olin ottanut näytille myös paksuille langoille tarkoitetun kehrän eli wild flyerin. Mutta siitäkin puuttui langanohjain! Hätä keinot keksii. Tallin vieressä on Hehku-niminen liike, jossa mm. Laurase myy kivoja hopeisia kierrätyskoruja. Arvelin että sieltä löytyisi varmaan jotain metallilankaa ja osaamista varaosan tekemiseen. Ja niinhän siinä kävi, että sain rautalangasta taivutetun varaosan rukkiini.
Rautalanganvääntäjä muisti minut edellisiltä markkinoilta eikä olisi ottanut edes mitään korvausta taidonnäytteestään, mutta sain hänelle tyrkytettyä niitä käsinkehräämiäni villa-alpakkalankoja kiitokseksi. Sainhan minä tästä pysyvän varaosan seuraaville kehruutreffeillekin.Lammasmarkkinoilla kuulin muuten Hyvä lammas -hankkeesta, joka on kiinnostava meidän käsityönharrastajien kannaltakin. Se on tänä syksynä alkava, EU-rahoitettu hanke, jossa aiotaan kuulemma käsitellä myös villantuotantoon ja villan laatuun liittyviä asioita ja aiotaan kuulla meitä käsityönharrastajia, tekstiilialan kouluttajia ja ammattilaisiakin. Minua on jo pitkään surettanut se, miten Suomesta on vaikea löytää paikallista, hyvää villaa kehruuseen ja huovutukseen tai puhtaista suomalaisista roduista tehtyjä villalankoja. Kun olen kokeillut kehrätä monien lammasrotujen villaa, niin itselleni on valjennut, miten ihanaa suomenlampaan villa voi parhaimmillaan olla. Puhumattakaan lempilampaani, kainuunharmaksen villasta. Tai harvinaisen ahvenanmaanlampaan villasta, jota erityisesti perinnekäsityöläiset arvostavat. Minulle on tärkeää, että tätä materiaalia ei tarvitse kuljettaa maailman ääristä ja nämä lampaat vielä hoitavat perinnemaisemia ja pitävät maaseudun hoidetun näköisenä. Joistakin nettikaupoista saa näiden rotujen villaa, mutta ei näitä materiaaleja todellakaan pääse hiplailemaan samalla tavalla kaupoissa kuin vaikka kaikille tuttuja Novitan tuotteita. Harrastuksen alussa muutamat raakavillaostokset ovat menneet pieleen, kun olen ostanut summamutikassa joltakin lammastilalta, ja lampurilla ei ole ollut hajuakaan siitä millaista on hyvä villa.
Olen lueskellut vanhoja kirjoja ja lehtiä 1930- ja 1940-luvuilta, ja niistä näkyi että villan laatuun panostettiin ennen sotia, villan lajittelua opetettiin ympäri maata ja kehiteltiin järjestelmiä, joilla tuottajien villat saatiin kerättyä ja kuljetettua kehräämöihin. Suomenlampaan villan laatuun oli kiinnitetty jalostuksessa paljon huomiota, sen arvo ymmärrettiin ja ymmärrettiin myös, että laatu ei säily ilman jatkuvaa työtä. Sitten tuli sota ja kouluttajat ja kehittäjät joutuivat muihin tehtäviin. Tietotaito tuntuu vuosien myötä hävinneen jonnekin. Toivotaan kovasti että tämä hanke parantaisi tilannetta. Jaksaisin paasata tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta säästettäköön myöhempiin postauksiin.
Ai niin, vielä sen verran, että sain puhua markkinoilla vähän ranskaa, lampaista ja kehruusta tietenkin! Ja olisin saanut kutsun lammastilalle Algeriaan, mutta ujona tyttönä en uskaltanut suostua. Kielitaitokin on näköjään niin ruostunut, että jokin intensiivikurssi olisi todella tarpeen.
