18.2.08

Booze bag

Viinipullonsuojus käsinkehrätyistä langoista, malli omasta päästä. Vähän Knittyn booze bagin ohjetta vilkuilin, mutta päädyin tekemään pohjasta alkaen. 6 silmukalla aloitettu, 32 silmukkaa "vartalossa". Pohjan ja pullo-osan väliin tein laskoksen Kalevala-neuleesta opitulla tekniikalla. Lapin värit, näin kuvasta katsellen. Ja itse asiassa yläosaankin tuli neljän tuulen lakin mallia. Yläosan i-cord -nyöri toimii samalla kantimena.

Hieman lannistuin, kun ylpeänä tätä esittelin Istuvalle Härälle ja hän tuumasi, että ei tuota nyt ainakaan kauniiksi voi sanoa. Mutta onhan se persoonallinen. Pullon sisällön nauttimisella ei muuten ole mitään tekemistä tuotteen suunnittelun kanssa, vaikka niin voisi kuvitella. Ihan selvin päin ja harkiten sen tein.

Ajatus lähti tästä punaisesta langasta, jonka kanssa vähän irrottelin. Karstailin yhteen punaista, oranssia ja keltaista suomenlammasta ja laitoin sekaan sinisestä epäonnisesta huovutustekeleestä leikeltyjä paloja. Sininen lanka on aivan kehruu-urani alkuajoilta, Pirtin Kehräämön huovutusvillasta kehrättyä. En muuten suosittele huovutusvillaa kehruuseen. Ainakin tämä karstalevy on ihan lyhyestä (jäte?)villasta karstattua, hankalaa kehrättävää, helposti katkeilevaa ja täysin ilman suomenlampaan tavanomaista loistokkuutta ja pehmeyttä.

Ja mitäkö viinipullonsuojuksella tehdään? Sitä itsekin pitkään ihmettelin. Mutta villainen suojushan säilyttää viinin lämpötilan tasaisena pitempään. Joissakin tapauksissa se saattaa jopa kaunistaa ruokapöytää (hih), toimia kantimena, suojata pulloa kolhuilta ja vaikka saada halvan viinin näyttämään arvokkaammalta. Ihan odotan kesää, että pääsen kokeilemaan tuota valkoviinille. Laatikot ovat pullollaan sekalaisia koe-eriä kehruutuotoksia, joten noita persoonallisuuksia syntyisi kyllä enemmänkin.

I spun some fun yarn with bits of blue fulled wool in it and had the great idea of turning it into a wine cozy, a bit à la Pippi Kneesocks in Knitty. However, this is my own design. Sitting Bull did not appreciate, sigh. So, back to traditional spinning: luxury fibre samples for a crocheted scarf and some very fine Shetland wool for a shawl, most likely.

Muuten aika onkin kulunut perinteisemmän kehruun parissa: shetlanninlampaan villaa huivilangoiksi (n. 500 m/100 grammaa) ja sekalaisia luksuskuitunäytteitä, mielessä virkattu kaulahuivi.

Erivärisiä alpakoita, kashmiria (5.) ja kamelia (6. vyyhti vasemmalta)
Small skeins of alpaca, cashmere (5th) and camel (6th skein from the left)


Shetland wool, ca. 500 m/100 gr

6 kommenttia:

Ziina kirjoitti...

shetland wool näyttää siltä että pitää päästä kokeilemaan. Miltä se alpakka tuntuu kehrätessä, lipeääkö helposti?

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköisiä lankoja. Kehrääminen olisi varmasti mielenkiintoista puuhaa...

TiinaR kirjoitti...

Kivannäköinenhän tuo pullonsuojus on :)

Tiina kirjoitti...

Hienoja lankoja taas ja tuo pullonsuojus on vallan viehättävä:)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno pullonsuojus!
Sun langatkin on niin tasaisia ja ohuita että kateeksi käy.

Rineke kirjoitti...

I think it's wonderful. It looks so happy!

Lähetä kommentti