27.9.10

Markkinat mielessäin


Värjäilin tänään villoja Tampereen lammasmarkkinoille. Me saadaan sinne oikea cardin' party, kun yksi kaveri tuo karstamyllynsä! Olen innosta piukeana, mutta pitää koputtaa puuta. Kolme viikkoa olen ollut jo jonkin viruksen kourissa eikä se tunnu lähtevän millään. Tuskanhikeä pukkasi näitäkin värjäillessä. Ja vielä enemmän siinä vaiheessa, kun ryhdyin repimään topseja leveämmiksi, että ne kuivuisivat nopeammin. Nimenomaan repimään, sillä topsit ryökäleet olivat huopuneet! En ymmärrä, missä vaiheessa. Mutta en ole pahemmin puhdasta suomenlammasta värjäillytkään viime kuukausina. Katsotaan nyt, miltä nuo näyttävät kuivuttuaan. Voipi olla, että lehmä saa sini-petrooli-jadenväriset rastat.

Eipä hätiä mitiä, on minulla onnistuneitakin värjäyksiä kehrääjille vietäviksi. Ne vain eivät ole suomalaisia kuituja, vaan haettu tai tilattu Brittein saarilta. Realiteetit puskevat päälle: minulla ei yksinkertaisesti ole nyt aikaa kehrätä näitä. Värit ovat kuvissa taas ihan pielessä, mutta se ei ole tänä päivänä mikään yllätys.


Värjäämättömiä kotimaisia ihanuuksia kieputin pieniksi paketeiksi. Topsit ovat kotoisin Villa Laurilasta. 12 yötä...


Preparations for the next month's Sheep Fair in Tampere :)

1 kommentti:

teija kirjoitti...

vautsi vau. toivottavasti paranet. miten karstauspartyihin voi osallistua? pitääkö tuoda jotain?
Pian nähdään!

Lähetä kommentti