19.2.08

Kaukainen Kiina

Se oli teemana Suomen käsityön museossa tänä iltana. Siellä järjestetään noin kerran kuussa Viriö-nimisiä teemailtoja, joiden tarkoitus on tutustuttaa maahanmuuttajia paikallisiin asukkaisiin ja suomalaisia eri maiden kulttuureihin ja ihmisiin erityisesti käsityön kautta.

Ihana ilta. Tällä kertaa pääosassa oli työpaja. Tavallisesti siellä on istuttu juomassa kahvia ja kuunneltu esitelmiä sillä aikaa kun lapset ovat askaroineet työpajassa. Nyt aikuisetkin saivat tehdä haitarikirjan sekä kiinalaisittain koristetun ostoskassin ja vielä kokeilla kalligrafiaa. En ehtinyt kyllä tehdä kuin kaksi ensimmäistä, jotka tässä. Haitarikirja meni vähän vinksin vonksin, mutta kassista olen ylpeä.

Mukana oli opiskelijatyttöjä Kiinasta ja Taiwanista. Heidän kanssaan oli todella mukava jutella. Kiinan kielen taitoni on vähän ruosteessa, mutta englannilla pärjäsi, ja nämä tytöt osasivat jonkin verran suomeakin. Kassin koristelussa käytin vierastyövoimaa, kun siihen oli mahdollisuus (vitsi, heh heh). Museossa oli kyllä varauduttu kiinalaisin horoskooppimerkein, mutta taiwanilaisen Ruthin avustuksella ostoskassissani lukee nyt kiinaksi 'aarre'. Se on minusta ihana. Kiitokseksi tein Ruthille kassin, jossa on kangastusseilla väritetty Suomen lippu ja yksi suomen kielen sana: kiitos :) Kulttuuriero tuokin.

Faraway China


That was the theme in the Finnish Handcraft Museum tonight at the multi-cultural meeting place called Viriö. 'Viriö' is Finnish for the weaving term 'lease', a metaphor for a place where the warp (the local Finnish people) mingle with the weft (people from other cultures) (or the other way around, I'm not that good at metaphors).

After the usual discourse given by a representative of the Finnish-Chinese society, there was a short introduction to tai chi (taiji?), and workshops were we could be creative. I made my first accordeon book (not quite as pretty as I would have wanted it to be) and decorated a simple shopping bag with a Chinese symbol. Unfortunately, I did not have time for calligraphics workshop.

The symbol on the bag means 'treasure'. The museum had some ready-made symbols for us but I had the clever idea of "exploiting" the very nice, young Chinese-speaking students who were there as well. I told Ruth, a lovely Taiwanese girl, that I wanted to carry in my bag a symbol of wealth or fortune or something like that. She suggested treasure, and there it was, the perfect shopping bag. I quickly made her a bag, as well, with a handpainted Finnish flag and one word in Finnish: kiitos (thank you). There's a nice cultural difference for you :)

La Chine lointaine


Le thème de la soirée au Musée de l'artisanat ce soir était la Chine. Le musée organise ces soirées appelées 'Viriö' ou 'croisure' en francais, où les gens locaux (finlandais) peuvent rencontrer des gens originaires d'autres cultures, tout comme les fils de la trame et de la chaîne s'entrecroisent à un point. Après une lecture et une courte séance de taiji, c'était le temps pour la créativité dans des ateliers d'artisanat. J'ai fabriqué un livre accordéon à la chinoise (ou plutôt japonaise) et un petit shopping bag écolo avec un symbole chinois. Hélas, pas de temps pour la calligraphie qui était également au menu.

Le musée avait prévu des symboles pour nous mais puisqu'il y avait trois très aimables étudiantes chinoises dans le même atelier, j'ai eu l'idée d'en tirer profit et demandé à l'une d'elles de me dessiner un signe. J'ai voulu un symbole de prospérité et elle m'a proposé 'trésor'. C'était parfait ! Je suis très fière de ce petit sac. En remerciement, je lui ai vite fait un sac avec le drapeau finlandais et un mot de finnois: kiitos (merci). Là aussi, une petite différence de culture ;)

3 kommenttia:

milliini kirjoitti...

Harmittaa hirveästi kun en päässyt. Ei vielä eilen, mutta nyt kun näin että olis päässyt tekemäänkin!

En muuten pääse oikein mihinkään muuhunkaan, kts. blogi. No, kesällä sitten, kun työharjoittelu on ohi... kai?

Mari kirjoitti...

En tiedä keltä kysyisin, mutta aloitanpa nyt sinusta koska sinulla on paljon kehräysjuttuja... Yritin liittyä Yahoon Kehruu-listalle, mutta vastausta ei vain kuulu. Yahoo näyttää että viimeksi listalla on ollut viestiä joulukuussa - onko lista kuopattu?
Ja kiitos kehruujutuistasi! Hankin värttinän ja olen jo ihan lääpälläni.

AnneV kirjoitti...

No niin, täällä on jo seuraavakin kyselijä jonossa. Tuotatuota, mistähän mä aloittaisin, vai mennäänkö suoraan asiaan? Olen itse asiassa kehruukerjuulla; menin taas tunkemaan itteni kehruukurssille täälä Belgiassa, ja opettaja haluais kokeilla ihan tavallisen suomenlampaan kehräämistä. Eihän mulla semmoista ole varastossa. Tota, voisitko mitenkään lähettää mulle pienen määrän niin mä lähettäisin sit jotain fransee-kamaa vastalahjaksi. Mitä se sanoo? Mun sähköpostihan oli akv3 at yahoo piste com.

Lähetä kommentti