Opastimme monta ihmistä kehruun saloihin. Erityisesti muistan yhden pojan, joka oppi kehruun periaatteen noin kahdessa minuutissa ja peräti kaksi aikuista miestä, joista toinen varmisteli jo puolisoltaan, lupautuisiko tämä neulomaan, jos hän kehrää langat. Lauantaina minulla oli mukana uusi Majacraftin pystyrukki, ja se näkyy teknisemmän näköisenä vempeleenä vetävän puoleensa enemmän miespuolisia ihmettelijöitä. Sunnuntaina kehräsin Anun perinteisellä Kiikan rukilla, joka saa takuuvarmasti vanhemmat ihmiset kertaamaan omia mummon-rukki-muisteloitaan. Minnalla oli Ashfordin Elizabeth, jonka tietysti kävin koeajamassa. Ihan kivantuntuinen rukki sekin.
Anu ja Aila
Suuren tallin ovensuussa majaili myös suurin osa tapahtuman lampaista. Kerintänäytökset pidettiin tallin perällä ja niitä oli niin monta kahden päivän aikana, että homma tuli varmasti tutuksi.
Lampaat olivat Annen, johon tutustuin viime vuonna Ahvenanmaan vällykursseilla, kuten Anuunkin. Ihania naisia molemmat. Ja muutenkin sekä Pirkanmaan Lammaskerhon väestä että koko idyllisestä Tallipihan alueesta jäi hyvin positiivinen kuva (Suklaapuoti, mmmm). Yritin yllyttää kerholaisia sekä Tallipihan isännöitsijä-emäntää järjestämään seuraavien lammasmarkkinoiden yhteydessä kehrääjien kokoontumisen, vaikka samaiseen talliin, jossa itse kehräilin. Missään en ole nähnyt niin paljon suomalaisia villatuotteita yhtä aikaa tarjolla kuin näillä markkinoilla (ehkä Turun lammas- ja vuohimarkkinoilla voisi olla, mutta se on vähän liian kaukana). Ehkä jo ensi keväänä, pääsiäisen alla?
Ja yökyläpaikkani, Anun koti, oli meikäläisen kuituaddiktin taivas: kuvitelkaa säkki- ja laatikkokaupalla luonnonvärisiä ja värjättyjä hahtuvakiekkoja ja huovutusvilloja - ja kaikki vielä oman tilan lampaista!
Lampaat olivat Annen, johon tutustuin viime vuonna Ahvenanmaan vällykursseilla, kuten Anuunkin. Ihania naisia molemmat. Ja muutenkin sekä Pirkanmaan Lammaskerhon väestä että koko idyllisestä Tallipihan alueesta jäi hyvin positiivinen kuva (Suklaapuoti, mmmm). Yritin yllyttää kerholaisia sekä Tallipihan isännöitsijä-emäntää järjestämään seuraavien lammasmarkkinoiden yhteydessä kehrääjien kokoontumisen, vaikka samaiseen talliin, jossa itse kehräilin. Missään en ole nähnyt niin paljon suomalaisia villatuotteita yhtä aikaa tarjolla kuin näillä markkinoilla (ehkä Turun lammas- ja vuohimarkkinoilla voisi olla, mutta se on vähän liian kaukana). Ehkä jo ensi keväänä, pääsiäisen alla?
Ja yökyläpaikkani, Anun koti, oli meikäläisen kuituaddiktin taivas: kuvitelkaa säkki- ja laatikkokaupalla luonnonvärisiä ja värjättyjä hahtuvakiekkoja ja huovutusvilloja - ja kaikki vielä oman tilan lampaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti