Woolfest

Woolfest-villafestarit on ollut haaveenani jo monta vuotta. Kun Anu alkoi kysellä minulta, että lähdetäänkö tänä kesänä, niin minua ei tarvinnut paljon houkutella. Olin katsellut tapahtuman sivuja netissä ja lueskellut ihmisten blogeja, mutta silti se oli tapahtumana vaikuttavampi kuin osasin kuvitella. Vertailukohteena itselläni on vain suomalaiset käsityömessut ja Tampereen tallipihalla järjestetyt lammasmarkkinat.

Saavuimme Cockermouthiin perjantaina iltapäivällä. Melkein koko matkan Edinburghista Carlislen kautta Cockermouthiin junan ja bussin ikkunoista näkyi lehmiä. Tai lampaita. Tai lehmiä ja lampaita samalla laitumella. Vieno lietelannan tuoksu tulvi avoimista bussin ikkunoista. Kuinka enteellistä se olikaan.

Woolfestin vastaanotto ja koko tapahtuman henki oli ystävällinen ja lämmin heti lipunmyynnistä alkaen. Enkä puhu nyt sisäilman lämpötilasta, joka oli huomattavan korkea varsinkin lauantaina, vaan järjestäjien ja myyntikojujen yleisestä suhtautumisesta. Tapahtuma järjestetään pääasiassa vapaaehtoisvoimin ja henkilökuntaa riitti niin infotiskin taakse, ravintolaan kuin siivoukseenkin. Olin varannut meille paikat perjantain illalliselle messuhallin viereiseen telttaan (hyviä paikallisia makkaroita!) ja sen jälkeen yhteiskehruu- ja neulomistapahtumaan. Kukaan ei tuntunut hätistelevän pois niitäkään, jotka eivät näihin tapahtumiin osallistuneet vaan viettivät iltaa ystäviensä kanssa messukeskuksen baarin puolella.

Woolfestin myyjien lista on vaikuttava. Paikalla oli hyvin monta netistä tuttua verkkokauppaa edustettuna, niin suuria kuin pieniä yrittäjiä. Tarjolla oli tietysti lankaa jos minkälaista: värjättyä, teollista, käsinkehrättyä, ylellistä, halpaa, värjäämätöntä värjäreille, luonnonvärisiä brittilampaiden (luomu)lankoja, Noron uutuuksia, jättipuikoilla neulottavia jättilankakeriä. Oli myös tarvikkeita matonkutojille, ristipistoharrastajille ja askartelijoille. Mutta ennen kaikkea tarjolla oli kuituja sekä huovutukseen että kehruuseen sekä kehruuvälineitä. En ole eläissäni nähnyt niin paljon käsinvärjättyjä, kauniisti letitettyjä villatopseja kuin Woolfestissä. Villatopseja ja karstalevyjä sadan gramman paketeissa, siisteinä jättipalloina ja muovisäkeissä sikin sokin, jos mitä eksoottisia kuituja kokeiltavaksi alpakan ja kamelin lisäksi: jakkia, opossumia, maitokuitua, ramia, soijaa, silkkiä eri muodoissa. Ei millään muista mitä kaikkea. Ilokseni huomasin, että varsinkin pienet myyjät olivat jättäneet merinot pois valikoimistaan. Tilalla oli blue-faced leicesteriä, shetlanninlammasta, jacobsia. Olin ajatellut ostaa värttinän ja jotain kuitua kehrättäväksi illan yhteiskehruutapahtumaan, mutta kaiken paljouden keskellä iski paniikki. Ostin kauniinväristä alpakka-silkkisekoitusta Fyberspatesin kojusta, mutta kun juttelin värttinäkauppiaan kanssa, hän neuvoi hakemaan jotain parempilaatuista kehrättävää, sillä topsi oli huovuttunut. Eipä hätiä mitiä, hain värjäämätöntä villaa toisesta kojusta ja kävin seuraavana päivänä vaihtamassa Fyberspatesin kuidun vähemmän huovuttuneeseen (ainakin neiti/rouva itse väitti niin, en ole vielä itse kokeillut).

Woolfestissa oli tarjolla myös säkkikaupalla raakavillaa. Tapahtuman nettisivujen mukaan tänä vuonna myytiin 400 lampaan villat! Hinta vaihteli 3-35 punnan välillä per säkki tai pussi.

Erikoisinta meikäläiseen meininkiin verrattuna oli se, että myyjien kojujen seassa oli siellä täällä häkkejä, joissa oli eläviä eläimiä: erirotuisia lampaita, alpakoita, mohairvuohia, kaneja. Tilaisuus järjestettiin paikassa nimeltä Lakeland Livestock Centre eli järviseudun karjakeskus, jossa järjestetään myös karjahuutokauppoja. Mielettömän hieno juttu, että villan tuottajat ja loppukäyttäjät kohtaavat toisensa. Lampaita oli esillä hyvin monia rotuja ja rotujärjestöt esittelivät eläinten villoista tehtyjä lankoja ja tuotteita omissa kojuissaan.

Herdwick

Manx Loaghtan

Ouessant

Portland

Teeswater

Huutokauppa-areenalla Sue Blacker esitelmöi raakavillan lajittelusta ja käsittelystä sekä eri lammasroduista. Jos nyt oikein muistan, hän kertoi että Britanniassa on 29 miljoonaa lammasta eli yksi lammas jokaista kahta brittiä kohden. Lammasrotuja on yli kuusikymmentä. Sue Blacker kasvattaa gotlanninlampaita ja omistaa kehräämön nimeltä The Natural Fibre Company, jonka nettisivuihin kannattaa tutustua. Areenalla esiteltiin myös lammasrotuja ja järjestettiin hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa oli myynnissä kävijöiden tekemiä lampaita.

Jos oli kuituja paljon, niin paljon oli myös erilaisia värttinöitä ja rukkeja. Sain kokeilla Almost Alien-rukkia, joka todella näytti ulkoavaruuden olennolta. Sähkökäyttöisessä rukissa on paneeli, josta valitaan kierrosnopeus ja kierteen tiukkuus ja sitten vain painetaan pedaalia kuin ompelukoneessa. Käsillä joutuu vieläkin tekemään töitä. Kokeilemassani rukissa rulla raklatti vähän ilkeästi, muuten se oli yllättävän hiljainen. Uudemmassa mallissa rulla on kuulemma magneettikiinnitteinen ja äänetön ja siinä on sekä liukuva langanohjain että langanpituuden laskin! Kehitys kehittyy. Vähän parempaa graafista käyttöliittymää voisi toki toivoa ja olisihan se kiva, jos rullaan voisi syöttää haluamansa langan vahvuuden ja se myös pitäisi huolen, että lanka on tasalaatuista (olin kirjoittaa että tasapaksua - sitähän se sitten taitaisi olla). Kaipa minulla on rukkiasiat niin kunnossa, etten jaksanut edes laskea, mitä kaikkia rukkeja oli paikalla. Erilaisia Louëteja ainakin, Kromskeja ja Majacrafteja, myös uusin mallinsa Aura. Värttinäkauppiaat antoivat auliisti kokeilla värttinöitään, mutta valittelivat että tapahtuman jälkeen verkkokauppojen sivut ovat kovin tyhjät. Mieleen jäivät erityisesti Kevin Rhodesin kauniisti sorvatut värttinät. Ostin yhden, tosin Wingham Woolworksin kojusta.

Alien

Majacraft Aura

Hitch Hiker Road Bug

Ashford Country

Hauska yksityiskohta festareilla oli norjalainen Larvikin neulekahvilan naisporukka, joka oli paikalla jo toista kertaa. He neuloivat ringissä, kertoivat maastaan ja käsityöperinteestään ja opettivat skandinaavista neulomistapaa ja neulakinnastekniikkaa halukkaille.

Muita vieraita kieliä kuin norjaa ja suomea ei omiin korviini kantautunut. Tosin yksi tämän vuoden pääesiintyjistä oli venäläissyntyinen Galina Khmeleva, joka opetti Orenburg-shaalien tekoa ja seitinohuiden kashmirlankojen kehräämistä tuetulla värttinällä. Minulla on muuten vanha itäsuomalainen värttinä, joka näyttää hyvin samanlaiselta kuin Galinan venäläiset värttinät.

Neuleblogit ja Ravelry oli huomioitu omalla nurkkauksella. Kävin siellä istuskelemassa ja neulomassa ja rauhoittumassa vähän aikaa, mutta kukaan ei tullut juttelemaan ja itselläni oli niin väsy etten tehnyt aloitteita. Yhteiskehruu/neulontatapahtumassa sen sijaan teimme tuttavuutta muutaman englantilaisnaisen kanssa, joista oli aivan käsittämätöntä että olimme matkustaneet Suomesta asti varta vasten Woolfestiin. Matkailu avartaa, mikä tuli taas kerran todistettua. Ja Edinburghissakin tuli vietettyä muutama päivä ja nähtyä kaikenlaista. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Woolfestistä jäi hyvä mieli. Ainoa asia mikä vähän harmittaa on tietysti se, että käteinen loppui heti alkuunsa, kun ostin värttinöitä kavereita vartenkin ja itselleni käsikarstat. Monellakaan pikkukauppiaalla ei ollut mahdollisuutta ottaa vastaan korttimaksua. Kokeilin nostaa rahaa läheisen huoltoaseman automaatista, mutta se ei tainnut osata lukea kuin brittikortteja. Sitten jouduin tekemään ne aivan välttämättömät (niinpä niin) kuituostokseni P & M Woolcraftin kojulla. Pari kiloa oli ylipainoa laukussa paluumatkalla, hih.

Matkajärjestelyistä: (lisätty 19.1.2011)

Lensimme Ryan Airilla Pirkkalasta Edinburghiin, lentoaika vain pari tuntia. Mahdollinen halpa reitti myös Helsinki-Manchester, mutta Edinburghissa taitaa olla enemmän nähtävää. Sitä varten kannattaa varata ainakin pari päivää. Matkustimme Edinburghissa pääasiassa paikallisbussilla, joka on halpa (kertamaksu ₤1.70, päivälippu ₤3, liput maksetaan tasarahalla bussissa tai ostetaan automaatista). Bussireittikarttoja ja päivälippuja saa päärautatieaseman, Waverley Stationin, lähellä olevasta Lothian Buses -nimisen firman toimipisteestä. Lentokenttäbussien terminaali on päärautatieaseman sisäänkäynnin edessä, sieltä on hyvä suunnistaa vaikka majapaikkaan.

Edinburghista Cockermouthiin matkustimme junan ja bussin yhdistelmällä: junalla Carlisleen ja sieltä bussilla Cockermouthiin. Cockermouthin keskustasta kulkee festivaalipäivinä kuljetus Woolfestiin puolen tunnin välein. Tällaista pikkubussi käytimme paluumatkallakin. Kätevää. Junaliput ovat etukäteen ostettuina halvempia kuin juuri ennen matkaa. Niiden hinnoissa on huimia eroja, ruuhka-aikojen ulkopuolella liput ovat paljon halvempia kuin muulloin. Kaukolinjan bussit ovat yleensä ottaen edullinen tapa matkustaa.

Majapaikat voi ja kannattaa varata etukäteen vaikka booking.comin kautta. Halpoja huoneita löytyy Edinburghista pilvin pimein, mutta niissä kannattaa varautua kapuamaan kapeita rappuja ullakkokerroksiin, huonosti jos ollenkaan toimiviin nettiyhteyksiin ja vähemmän täyttäviin aamiaisiin.

Woolfestin ja oheistapahtumien liput varasin netin kautta. Lippuja ei toimitettu kotiin, vaan ne sai tapahtuman infopisteestä.

Matkalaukkujen säilytyksessä kannattaa muistaa, että rautatie- ja bussiasemilla ei yleensä ole säilytyslokeroita. Edinburghissa matkalaukkuja voi säilyttää päärautatieasemalla ja lentokentällä. Laukut turvatarkastetaan. Woolfestissä oli oma laukkujen säilytyssysteemi, josta perittiin pieni maksu hyväntekeväisyyteen.