1.2.11

Mohairia, häjyjä lintuja :: Of mohair and angry birds

Kevät tulee kohisten. Se on ihanaa, mutta samalla hyvin stressaavaa, kun tekemistä olisi seuraavan puolentoista kuukauden aikana vaikka kuinka. Eipä siihen ole muita selviämiskonsteja kuin tarkka aikataulutus. Eli meikäläisen harvapään kohdalla se tarkoittaa paljon Post-it -lappuja läntättyinä sinne tänne.

Tammikuun langankulutus pitää käydä postaamassa tänne blogiin. Mies kyllä sanoi, että stressiä vähentäisi, jos lakkaisin toistamasta "pitää"-sanaa. Varmaan niin.  Yritän olla sanomatta. Mutta positiivista: tammikuussa lankaa kului himpun verran yli kilo. Hyvä minä!


Tein ensinnäkin villatakin viimesyksyisellä kehräämökierroksella ostamistani langoista. Tai paremminkin osasta niistä. Tämä on Salo-Angorasta ostettua 100-prosenttista mohairia (ymmärtääkseni ihan kotimaisen tuottajan mohairvuohista) ja Virtain Villan kolmisäikeistä villalankaa, jotka värjäsin iloisen punaisiksi. Lankaa kului 425 grammaa, noin 175 grammaa ohuempaa mohairlankaa ja loput villaa. Takista puuttuu vielä napit. Ja takin alta röyhelöpaita, jota ei olekaan niin helppo löytää, joten takkia ei ole vielä käytetty. Tämä taitaa olla ensimmäinen ylhäältä alas neulomani villatakki. Tavallaan kiva, kun takkia voi sovittaa samalla kun neuloo, mutta aika raskaaksi ja hankalaksi neulominen käy loppuvaiheessa. Taidan pitää enemmän palasista koottavista neuleista. Kun langassa oli mohairia, niin harjasin pinnan karstoilla pehmeän pörröiseksi. Langan mehevä värikin houkutteli siihen.

Suuren työn jälkeen teki mieli hullutella. Maaliskuista taidemuseohäppeningiä ajatellen iPhonen näytöltä näppeihin hypähti häjy pelihahmo eli virkattu Angry Bird. Tähän löytyi jopa ilmainen ohje Ravelrystä, joten ei tarvinnut pähkäillä muotojen ja silmukkamäärien kanssa. Näitä teen kyllä lisää, oli sen verran hauskaa hommaa. Ja hahmoihin saa upotettua epämääräisiä akryylilankanöttösiä, joista ei muuten pääsisi eroon. Mietin vielä, että tekisinköhän tipulle pyrstön.



To cut a long story short: spring is in the air (hooray for that!), the next weeks will be extremely busy for me, but I have managed to reduce my stash in January by one kilo. I knitted a top-down cardigan of some Finnish mohair and wool yarns that I bought from two spinning mills in September. The cardigan is lacking buttons and a ruffled shirt underneath because I haven't been able to find one yet. Therefore it has not been used. Finnish mohair is hard to find, btw, as far as I know there are only two breeders in Finland. I brushed the cardigan with hand carders to make it look even warmer and fuzzier.


January ended with this little amigurumi project. Like quite a few people on the globe, I like the Angry Birds game on my iPhone and thought it would be a good idea to make soft versions of these digital thingies. I found the pattern on Ravelry. I am definitely going to make more of these birdies later. They are perfect for stashbusting.



5 kommenttia:

isognu kirjoitti...

Kaunis villatakki ja väri on hyvä punainen!
Tuo lintu on hauska äkäisenä.

teija kirjoitti...

Ah, suomalaista mohairia! Ihana takki ja lintu. Olisitpa tullut tallukkakurssille... Oli se kyllä aika kallis, 72 E. Pula-ajan jalkineille tuli kaikkineen hintaa noin 100 euroa + työ :) Mutta on ne kyllä vaivan arvoiset, en ikuna ole unelmoinut että voisi kenkiä itse tehdä.
Noi tweed-sukat on aivan mahtavat!

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

voi mikä tipu! Ehkäpä pitäisi tekaista moinen itsellenikin - olen pelin suurkuluttaja. Harmi kyllä minulle ei ole muita kuin villasekoitelangan jämiä, joten niillä mennään.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis villatakki ja etenkin tuo väri.
Tipu on sivukuvassa tosi töpäkän näköinen, huokeilen vain että milloinkas tämänkin ehtisi tekemään kun tahtoisi itselleenkin. t. Lea P,

ArualMaria kirjoitti...

Tuo lintu on kyllä niin hauska! :D

Lähetä kommentti