18.12.11

Lahjaneulontaa

Bloggaan yleensä valmistuneista neuleista.  Työn alla on kuitenkin nyt tekele, jonka valmistuminen jännittää niin paljon, että tuon sen blogiin. Työprosessissa on osasia, jotka toivoisin itsekin muistavani ennen kuin alan samantapaiseen hankkeeseen. (Vinkki itselle: Älä ala!)


Piti keksiä lahja naiselle, jolla on jo kaikkea. Ja aikaa ei tietenkään ole paljon, ennen joulua on oltava valmista, vaikka tämä ei ole joululahja. Uumoilen, että lahjan saaja arvostaisi jotain helposti päälle pantavaa lämmikettä hartioilleen. Ei kuitenkaan sukkia, sillä niitä hän neuloo itsekin.

Kaivelin kaapista käsinkehräämiäni lankoja ja valitsin niistä pehmeimmät blue-faced leicesterit ja suomenlampaan karitsanvillat. Kuvissa yllä salamalla kuvattuna ja alla ilman salamaa.



Malliksi siivilöityi tuntikausien etsinnän jälkeen jotain Out-of-the-box sweaterin tyylistä. Langat ovat erilaisia, niiden vahvuus on erilainen ja lisäksi tiedän, että saaja ei pidä väljistä kaula-aukoista, joten räätälöintitarpeita oli riittämiin. Niinpä seuraavalla kerralla, muista:


  1. Mallin pähkäilyyn menee yllättävän kauan, usein enemmän kuin yksi päivä.
  2. Mallitilkun neulomiseen ja puikkokoon kokeilemiseen menee aikaa, varsinkin käsinkehrättyjen lankojen kanssa.
  3. Jos neulot lahjaksi ilman ohjetta ihmiselle, joka on huomattavasti pieni- tai suurikokoisempi kuin itse olet, mittojen selvittämiseen menee aikaa. Naisten vaatetuksen mittataulukko (pdf) ja hieman suppeampi amerikkalainen neulevaatteiden mitoitustaulukko auttavat. 
  4. Jos et neulo ohjeen mukaan, silmukkamäärien laskemiseen menee aikaa. Paljon aikaa. Laskuvirheistä seuraa purkamista.
  5. Neuleesta on hyvä tehdä piirros, josta selviää yksityiskohdat ja väritys, esimerkiksi raidoitus. Arvatkaa vaan, teinkö.
  6. Jos neuleeseen tulee napitus, napit kannattaa hankkia ennen kuin aloittaa työn. Muuten ei osaa neuloa oikeankokoisia napinläpiä.
Onneksi perjantai oli vapaapäivä. Silloin aloitin mallin etsimisellä. Tänään takakappale on valmis ja toinen etukappale työn alla. Napeiksi tulee - ehkä - vintagenapit. Saa nähdä, tuleeko tästä lahjaksi kelpaava neule vai puoli kiloa pätkittyä purkulankaa ja aatonaattona sittenkin pikareissu lahjakauppaan.

Kiireetöntä joulun odotusta vaan kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti