13.9.08

Markkinoilla


Pitkästä aikaa liikenteessä lauantaina. Ensin Seppälään kirpputorille, josta käteen jäi Jokanaisen käsityökurssi hamalta 70-luvulta (2 kansiota à 1.50€) ja yksi vaalea villapaita, jota uhkaa julma kokeilu ja karmea kohtalo tulla hukutetuksi väriliemiin (2€).

Sitten Ween Maan Wiljaa-markkinoille Jyväskylään. Jos kirpputorilla tuli säästettyä, niin pitihän markkinoilta ostaa jotain höpsöä, kuten tämä hurmaava huovutettu pässykkä (kotoisin Iisalmesta).

Eikä näköjään markkinareissua ilman lankaa. Tapasin kaksi keskisuomalaista lampaankasvattajaa, jotka olivat minulle uusia tuttavuuksia. Aholan lammastilan Terhillä oli myynnissä ah-niin-ihanaa kainuunharmaslankaa sekä nailonvahvikkeella että ilman. Molempi parempi. Samassa kojussa Röykkälän lammastilan Viola myi suomenlampaasta tehtyä hahtuvaa, itsevärjättyjä huovutusvilloja ja aivan ihananvärisiä luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Hänellä oli myynnissä myös täällä harvinaista, norjalaisen rygjalampaan villasta tehtyä lankaa.
Rygja

Olin kuullut näistä lampaista ja tästä kasvattajasta jonkin yhteisen tuttavan kautta ja ennen kuin huomasinkaan, käsissäni oli ilmainen vyyhti ja olin lupautunut koeneulomaan rygjalangasta "jotain" ja testaamaan sen neulomisominaisuuksia. Neulotaan, neulotaan, mutta ensin täytyy saada alta pois työkaverin tilaamat perussukat, koko siro 45.

Teen niitä Pirtin Kehräämön nailonvahvisteisesta sukkalangasta. Minusta se on parasta sukkalankaa. Ja niin on muuten työkaveristakin. Ei kelpaa enää seiskaveikkasukat sen jälkeen kun hän kokeili suomalaisesta villasta tehtyjä sukkia. En ymmärrä, miksei tätä lankaa mainosteta ja markkinoida enemmän tänä ekolankojen luvattuna aikana. Värien kanssa joudun hieman taiteilemaan, kun en ole varma, miten eriväriset langat riittävät.

Visite de la foire agricole "Ween Maan Wiljaa" aujourd'hui. J'ai acheté un joli mouton feutré et quelques écheveaux de laine du mouton gris de Kaïnuu. Je suis très contente après avoir trouvé un élevage près de chez moi, à Toivakka. Et j'ai appris qu'il y a un autre élevage pratiquement à côté, à Leivonmäki, avec des moutons rygja, d'origine norvégienne. Leur site web me fait rêver: deux chalets à loyer absolument magnifiques, des cours de feutrage et de teinture naturelle, des randonnées dans le parc national d'à côté... Mais maintenant il me faut reprendre les aiguilles. Un collègue m'a demandé de lui faire une paire de chaussettes avec de la vraie laine finlandaise. Je crains de ne pas avoir assez de chaque couleur pour taille 45, je dois donc jongler un peu avec les fils. Dieu comme j'adore cette laine bio.

Nice day at the Harvest Fair today. I met two sheep breeders living in this area of whom I did not know anything before. The other one, Terhi, breeds grey Finn sheep (or Kainuu sheep) in Toivakka. I bought a couple of skeins of her yarn and she promised to keep me in mind when shearing her sheep this autumn. She shared the stand with another breeder from Leivonmäki, Viola. She felts and dyes her Rygja wool with natural dyes and has a very nice farm which is located in a natural parc. Their very nice chalets and the location (and the sheep) make me green with envy. But now I have to get back to my knitting. Plain old wool socks for a collegue of mine. I made him a pair of socks of Finnwool last year and now he says he cannot live without them. I sure love this yarn. I'm a bit worried, though, that I have not enough yarn for men's size 45 (UK 10.5, US 11.5), therefore the play with the stripes.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Hurmaava pässykkä! Katit leikkivät maamyyrää... eli kaivautuvat mattojen alle. Pitäisi vissiin siivota useammin.

Anonyymi kirjoitti...

Samoissa bileissä oltiin mekin tänään, ja vaikutuksille alttiina piti minunkin siihen kainuunharmakseen sijoittaa. Yllättäin sitä vyyhtiä on silitellyt yksi jos toinenkin tänä iltana, saa nähdä ketä onni suosii sukkien muodossa. Ehkä minua ;).

Pikkumyy kirjoitti...

Oi kun ihana tuo huovutusjuttu!!!

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin kanssa nuo langat markkinoilla mutta piti vain vähän hipelöidä, huokaista, ajatella Helsingin messureissun jälkeen tulossa olevaa luottokorttilaskua ja lähteä pois... Oli kyllä miehenkin äänensävy semmonen ettei viittinyt alkaa yrittää taivutella nimim. viimevuotisetkin neulomatta....

Lähetä kommentti