Kolmen rukin loukusta

Vielä pari päivää sitten tilanne oli tämä. Rukit ovat kummia otuksia, pyrkivät lisääntymään kuin varkain. Meilläkin oli jo kolme: vanha, hieman kovia kokenut ja paikkailtu mutta vielä toimiva, kummin siskolta saamani Suoma-rukki, pieni ja moderni Louët S45 eli Lulu ja uusi tulokas, Majacraft Suzie Pro. Viimeksi mainittu tuli meille kaksi viikkoa sitten perjantaina Ranskasta.

Lauantaina Lulu matkasi Etelä-Pohjanmaalle uuteen kotiin. Minulla on ikävä pientä, kaunista teknorukkiani. Artek-rukkia, kuten joku sitä kutsui. Se on minusta nerokas kapistus, oikea insinööritaidon voimannäyte. Onneksi Lulu saa jatkossa kehräillä paljon alpakkaa, siitä se pitää!

Kun rukille löytyi yllättäen ostajaehdokas, en voinut vastustaa kauan mielessä kaihertanutta haavetta saada kokeilla jotain toista pystyrukkia. Kehrään paljon, joten pyrin valitsemaan tukevan työrukin, josta olisi iloa monta vuotta. Valitsin lopulta tuon Majacraftin mallin, kun eurooppalainen maahantuojakin sitä suositteli. Onhan se ihan hyvä rukki. Ensimmäisenä iltana kehräsin sillä jo togolaista puuvillaa, jota Sandrine lähetti rukin mukana. Olin kokeillut puuvillankehruuta kerran aikaisemmin ja todennut sen turhan vaikeaksi. Mutta. Minusta Suzie on iso ja ruma. Ihan samaa sanoi tyttö, kun näki rukin ensimmäisen kerran. Toinen suosittu Majacraft-malli, Rose, miellytti minun silmääni vieläkin vähemmän. Uusimmassa Pioneer-mallissa puolestaan epäilytti kestävyys.

Mutta eiköhän se tästä. Lankoja on syntynyt, vaikka rukin säädöissä onkin vielä tietysti opettelemista. Tyttökin muuten surautti Suziella lankaa heti ekalla istumalla, joten ei se mikään huono rukki ole. Alla malliksi samasta värjäyserästä kehrättyjä lankoja: vasemmalla hienoa yksisäikeistä blue-faced leicesteriä (520 m/50 g!) ja oikealla shetlanninlammasta mustalla hahtuvalla kerrattuna. Täytyy vain totutella tuohon ulkonäköön. Ja keksiä rukille nimi. Suzie ei sovi minun suuhun, Sussu on nössö, eikä muutakaan tule mieleen.

Just a few days ago, our living room looked like this. Three spinning wheels: the old traditional Suoma; Lulu, the modern Louët S45, and a brand new Majacraft Suzie Pro.

Now I'm suffering from separation anxiety. Someone wanted to buy my Louët S45 wheel, and I traded it for the new Suzie. It was supposed to be a rational choice: I was looking for a work horse of a wheel, had read so many positive reviews of the Majacraft wheels, and finally chose the most sturdy model. But. I think the new wheel is big. And ugly. Why not choose the Rose then? Because I like the more traditional model even less. And I was not sure about their newest model Pioneer, whether it is durable enough. I loved my Louët or Lulu as I called her. The design is simply ingenious and I had learnt to make all kinds of yarns with her. Luckily she found a good home, with lots of lovely alpaca fibre to spin.

Despite her disappointing looks Suzie will probably be a good spinning wheel once I get used to her. I even managed to spin some cotton that Sandrine sent me with the wheel the first night I tested the wheel. I had never managed to spin cotton before. Even the girl could spin some yarn when she first tried the new wheel. The yarns in the pic are some of my first test yarns: very fine BFL singles and a heavier thick-and-thin yarn from the same dye lot.

Vendredi dernier, j'avais trois rouets: le vieux modèle traditionnel ou Suoma, le petit Louët S45 ou Loulou, et le tout neuf Majacraft Suzie Pro. Maintenant Loulou est partie et je suis triste. J'adorais sa petite taille et son design que je trouvais simplement ingénieux. Je devrais être en extase devant le Suzie Pro mais je ne le suis pas. Je n'aime pas son look. Il est aussi trop grand à mon avis. J'essaie de penser que j'ai fait un bon choix, que c'est le modèle de rouet qu'il me faut, un rouet polyvalent et robuste, mais le petit Louët me manque terriblement. Heureusement que Loulou ait trouvé un foyer sympa et accueillant chez une éleveuse d'alpagas.

Il faut dire que je n'ai rien reprocher au Majacraft quand à son fonctionnement. J'ai appris très vite à le manipuler si bien que j'ai même pu filer un peu du coton togolais que Sandrine m'avait envoyé avec le rouet. Même la fille de 15 ans a su filer un fil assez fin à ce rouet. Il me faut donc oublier l'esthétisme et me concentrer sur l'essentiel, prendre la boeuf par les cornes. J'ai déjà fait quelques essais dont les deux fils dans la photo, un célibataire très fin et un fil à deux brins jaspé, issus du même bain de teinture.