Maailma on erilainen tanssijan silmin. Viime viikkoina on tavattu tanssijoita yhteisen projektin puitteissa. Seuraavaksi Kipakat nimittäin repäisee osallistumalla yhteisötanssiperformanssiin! Tanssia harjoitellessa olemme saaneet tutustua koreografi Helena Ratiseen ja muutamiin hänen kollegoistaan. Helena elää tanssista, hän
on tanssi jokaista varvasta, sormenpäätä ja kulmakarvan kärkeä myöten. Sellaiselta ainakin näin täydellisen tanssiaharrastamattomasta ihmisestä tuntuu. Helena ja pari muuta tanssijaa osallistuivat kerran meidän lankalauantaihin Mäki-Matin perhepuiston mökissä, askartelivat siellä lavasteita
Rakkauden lähetit -esitykseen. Se on se Tanssin Aika -festivaalin avajaisten yhteisötanssi, johon mekin osallistumme. Jäi elävästi mieleen Helenan hyvin liikunnallinen esitys siitä mitä olisi tapahtunut, jos nainen ei olisi keksinyt suodatinpussia, vaan mies olisi kehitellyt siihen jonkin
systeemin.
Meillä on nyt takana kaksi harjoittelukertaa ja niillä pitäisi selvitä ensi lauantain esityksestä kävelykadulla. Harjoituksiin tuli vain kolme Kipakkaa ja maitokärryt, mutta me kolme olemmekin sitten sitä rohkeampia. Tänään mentiin harjoitusten päälle vielä kuivaharjoittelemaan kuvioita kävelykadulle eikä välitetty yhtään, vaikka oli yleisöä.
Tanssija puolestaan varmaan sanoisi, että maailma on kovin erilainen neulojan silmin. Helenaa huvitti kovasti, kun hän oli suunnitellut meille ties mitä hienoja siirtymiä ja koreografioita taukojen ajaksi. Mutta eihän niitä tarvittu, kun me tartuimme ahnaasti puikkoihin aina kun siihen oli tilaisuus. Siitä tulee koreografiaa ihan kylliksi, omanlaistaan intohimoa. Lauantaina me neulotaan kävelykadulla oikeaa ja nurjaa, puretaan ja käännetään, kieputellaan palmikoita ja langankiertoja tanssin kielellä. Toivottavasti ei sotkeuduta omiin lankoihimme.
Ajatelkaa, Kipakoilla on nyt oma, ihan meitä varten tehty tanssiesitys ja ammattilaisen suunnittelema koreografia! Kuinka moni harrastajaryhmä voi sanoa samaa?! No, ehkä jotkut senioriuimarit, kuvataiteilijat, maahanmuuttajat ja street dancen harrastajat, jotka myös osallistuvat performanssiin.
The world is different through the eyes of a dancer. This I've learnt these past few weeks when our knitting group has been practicing for a community dance performance. It's funny where innocent knit-blogging and knitting in public can lead you. I was contacted in the spring by a dancer-choreographer who was planning a performance where people would show their various hobbies or passions through dance on the city streets. Since I never say no to crazy ideas and am not the only person like that in the group, we agreed to participate as a group. Finally, only three of us will actually dance on the pedestrian street this coming Saturday. The bold and the beautiful. But now we have a choreography made especially for us. A reason to be proud of, not many knitting groups have that, have they?
On the other hand, Helena Ratinen, the choreographer, would certainly say that the world is different through the eyes of a knitter! She had planned all kinds of fancy moves and transitions for the rhythm changes in the music. (I'm sorry for the awkward terms but I know absolutely nothing about dancing.) There was no need for them because the knitters - well, what do they do they do whenever they get a chance - they knit, of course! So our knitting is part of the dance. Our dance will be a tango, with knitting and purling, frogging and turning, twisting cables and making yarnovers. Let's just hope that we won't get tangled up in our own yarns.
