31.12.11
Nuttu nurin, onni oikein
Tällainen lahjaneuleesta tuli. Toinen etukappale on neulottu nurin, joten jospa se tuo onnea seitsemänkymppiselle kantajalleen. Olipahan aikamoinen määrä langanpäitä pääteltävänä lopuksi. Kaula-aukko venähti oudosti loppuvaiheessa. Pienensin sitä virkkaamalla pari kerrosta kiinteitä silmukoita. Kolmesta vanhasta napista pääsin tässä projektissa eroon. Jihuu. Onnekasta uutta neulevuotta kaikille lukijoille!
A Finnish proverb says something like "Tunic inside out, luck right". This garment has a purled front piece, so it should bring luck to its 70-year old wearer. Happy knitty new year!
18.12.11
Lahjaneulontaa
Bloggaan yleensä valmistuneista neuleista. Työn alla on kuitenkin nyt tekele, jonka valmistuminen jännittää niin paljon, että tuon sen blogiin. Työprosessissa on osasia, jotka toivoisin itsekin muistavani ennen kuin alan samantapaiseen hankkeeseen. (Vinkki itselle: Älä ala!)
Piti keksiä lahja naiselle, jolla on jo kaikkea. Ja aikaa ei tietenkään ole paljon, ennen joulua on oltava valmista, vaikka tämä ei ole joululahja. Uumoilen, että lahjan saaja arvostaisi jotain helposti päälle pantavaa lämmikettä hartioilleen. Ei kuitenkaan sukkia, sillä niitä hän neuloo itsekin.
Kaivelin kaapista käsinkehräämiäni lankoja ja valitsin niistä pehmeimmät blue-faced leicesterit ja suomenlampaan karitsanvillat. Kuvissa yllä salamalla kuvattuna ja alla ilman salamaa.
Malliksi siivilöityi tuntikausien etsinnän jälkeen jotain Out-of-the-box sweaterin tyylistä. Langat ovat erilaisia, niiden vahvuus on erilainen ja lisäksi tiedän, että saaja ei pidä väljistä kaula-aukoista, joten räätälöintitarpeita oli riittämiin. Niinpä seuraavalla kerralla, muista:
Piti keksiä lahja naiselle, jolla on jo kaikkea. Ja aikaa ei tietenkään ole paljon, ennen joulua on oltava valmista, vaikka tämä ei ole joululahja. Uumoilen, että lahjan saaja arvostaisi jotain helposti päälle pantavaa lämmikettä hartioilleen. Ei kuitenkaan sukkia, sillä niitä hän neuloo itsekin.
Kaivelin kaapista käsinkehräämiäni lankoja ja valitsin niistä pehmeimmät blue-faced leicesterit ja suomenlampaan karitsanvillat. Kuvissa yllä salamalla kuvattuna ja alla ilman salamaa.
Malliksi siivilöityi tuntikausien etsinnän jälkeen jotain Out-of-the-box sweaterin tyylistä. Langat ovat erilaisia, niiden vahvuus on erilainen ja lisäksi tiedän, että saaja ei pidä väljistä kaula-aukoista, joten räätälöintitarpeita oli riittämiin. Niinpä seuraavalla kerralla, muista:
- Mallin pähkäilyyn menee yllättävän kauan, usein enemmän kuin yksi päivä.
- Mallitilkun neulomiseen ja puikkokoon kokeilemiseen menee aikaa, varsinkin käsinkehrättyjen lankojen kanssa.
- Jos neulot lahjaksi ilman ohjetta ihmiselle, joka on huomattavasti pieni- tai suurikokoisempi kuin itse olet, mittojen selvittämiseen menee aikaa. Naisten vaatetuksen mittataulukko (pdf) ja hieman suppeampi amerikkalainen neulevaatteiden mitoitustaulukko auttavat.
- Jos et neulo ohjeen mukaan, silmukkamäärien laskemiseen menee aikaa. Paljon aikaa. Laskuvirheistä seuraa purkamista.
- Neuleesta on hyvä tehdä piirros, josta selviää yksityiskohdat ja väritys, esimerkiksi raidoitus. Arvatkaa vaan, teinkö.
- Jos neuleeseen tulee napitus, napit kannattaa hankkia ennen kuin aloittaa työn. Muuten ei osaa neuloa oikeankokoisia napinläpiä.
Onneksi perjantai oli vapaapäivä. Silloin aloitin mallin etsimisellä. Tänään takakappale on valmis ja toinen etukappale työn alla. Napeiksi tulee - ehkä - vintagenapit. Saa nähdä, tuleeko tästä lahjaksi kelpaava neule vai puoli kiloa pätkittyä purkulankaa ja aatonaattona sittenkin pikareissu lahjakauppaan.
Kiireetöntä joulun odotusta vaan kaikille!
6.12.11
Hyvää itsenäisyyspäivää! :: Happy Independence Day!
Googlen etusivu tänään. Kiva että sielläkin on noteerattu juhlapäivämme.
Google today, on Finland's 94th Independence Day. The first time they honoured the occasion in Mountain View, CA. Nice.
I tried to take a picture of mittens knitted of Mr B's soft, fluffy fur but there's not enough daylight even though it snowed last night.
Yritin kuvata herra B:n karvoista tehtyjä kynsikkäitä. Vaikka lunta olikin maassa, niin valo ei oikein riitä tähän aikaan vuodesta, ei sitten millään. Vähän taas ehtivät peijoonit pyöritellä noita pörröisiä neulomuksia lumihangessa ennen kuin sain kuvattua :)
4.12.11
Kansanlaulu :: Folk song
Tämä kauluri on kulkenut mielessäni nimellä Kansanlaulu luonnonväreillä värjättyjen lankojen ja kansallispuvun hametta muistuttavien raitojen takia. Neuloa posotin raitoja eri väreillä pyörönä (ettei tarvitse päätellä langanpäitä!) ja tein päihin joustinneuleella nappilistan, jolla kaulurin korkeutta ja tiukkuutta voi säätää. Terästin hempeitä lankoja ainoalla sopivanpaksuisella langalla, jonka varastoistani löysin. Cascade 220 on sen merkki, muut langat ovat kotimaista villaa. Kovasti kansallisromanttinen setti kirjottujen kalenterilapasten kanssa.
Kuvausapuna ja -järjestelijänä toimi herra B, joka eilen täytti 10 vuotta! Herra on niin pieni ruipelo tähän aikaan vuodesta, sillä siitä on furminoitu muutama sata grammaa pohjavilloja. Ne odottelevat paperikassissa kehruuta.
Our Icelandic sheepdog Mr B posing with a neck warmer/cowl I knitted recently to match my embroidered mittens. As you can see, there isn't much snow yet and it isn't very cold, either, but I've been wearing the piece already quite a lot. The stripes got their inspiration from the mittens, obviously, but also from Finnish national costumes.
Btw, Mr B turned 10 yesterday! He looks so small in these pics. It's that time of the year again; his undercoat has been furminated away and put in a paper bag, ready for spinning.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)