2009

Bloggerin mukaan tämä on 300. postaukseni. Pakonomainen tarve kirjoittaa muisteluksia vuoden varrelta. Mutta ensiksi kiitos kaikille joulutervehdyksiä lähettäneille! Lähetin tänä vuonna tasan kolme korttia, vain sellaisille ihmisille joilla ei ole nettiä.

Tätä vuotta voi parhaiten kuvata kolmella sanalla: Kipakat, Kipakat, Kipakat. Suurin osa kaikesta kivasta liittyy Kipakoihin. Ystävänpäivänä tehtiin sydämiä käsityön museossa, maaliskuussa oli samassa paikassa rompetori, toukokuussa vietettiin neuleretriitti Joutsassa, kesäkuussa KIP-päivänä neulottiin joukolla kirkkopuistossa, heinäkuussa osallistuttiin kuriositeetteina Rahikkalan rauta-aikaan, syyskuussa tanssittiin ja neulottiin julkisesti kävelykadulla (kuva) ja joulukuussa vuokrattiin yhteinen pöytä Järjestöjen messuilta. Ja välissä oli tietysti tavallisia kuukausitapaamisia käsityön merkeissä.

Parasta oli kuitenkin, kun saatiin yhdessä aikaiseksi Kipakat-kalenteri 2010! Se paljasti uusia ulottuvuuksia niin itsestä kuin kaikista niistä Kipakoista, jotka tulivat mukaan projektiin. Pitäisi joskus kirjoittaa ihan erillinen juttu kalenterin tekemisestä. Se tulee kyllä vasta ensi vuoden puolella.

Tanssin ja neulomisen yhdistäminen oli ehkä kaikista eniten rohkeutta ja uskallusta vaativa juttu itselleni. Vasikkakirmailut ovat kaukana takana, enkä koskaan ole ollut mikään liikunnallinen ihminen enkä varsinkaan esiintyjä. Mutta voi sitä onnen tunnetta esityksen jälkeen! Menin illalla lenkille ja hymyilin kuin ääliö kaikille vastaantulijoille. Minä tein sen! ME kolme rohkeaa tehtiin se! Se tunne on hyvä kaivaa esiin mielen sopukoista, kun tuntuu että maailma murjoo ja kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä että minusta ei ole mihinkään. Helena Ratinen on kyllä loistava tyyppi, kun sai niin monta harrastajaporukkaa houkuteltua mukaan kokemaan moisia elämyksiä.

Toinen mielikuva jota hellin heikkoina hetkinä on se kun neulottiin pitkospuilla Leivonmäen kansallispuistossa. Aurinko paistoi, varmaan linnutkin lauloivat ja parhaat kaverit lilluivat lähes polviaan myöten suossa mutakylpyjä ottamassa. Ekosaaren Tiinan ansiosta siitä saatiin pysyvä muisto, kun yksi kuva suolammen rannalta on Kipakoiden kalenterissa.

Ja saatiinhan me vihdoin aikaiseksi Kipakoille oma blogikin. Aika vähän sinne on tullut tekstejä, mutta ensi vuonna uudella innolla, eikös? Jos jollakin Kipakalla ei ole käyttöoikeuksia blogiin, niin Merviltä, Villasukalta tai minulta saa.

Sitten oli vielä kehrääjien tapaamisia Tampereella useampaan kertaan. Autuutta. Joulukuussa yksi lampuri, Anu Pajukankaan perinnetilalta, oli meillä yötäkin ystävineen käsityön museon joulutorin aikaan. Harmittaa kun en älynnyt ottaa kuvia Anusta ompelemassa upeita taljojaan tyynyiksi ja peitteiksi meidän työhuoneessa. Joitakin kuvia lammastuotteista on Anun kotisivuilla. Kenkäveron markkinat heinäkuussa olivat myös mielenkiintoinen uusi kokemus. Anoppi houkuttelee taas kaverikseen. Lähtisinkö vai en, en tiedä vielä.

Yhteistä kaikille hauskimmille kokemuksille on yhteisöllisyys. Se on kannatellut, kun töissä ei ole mennyt hyvin. Sielläkin tosin pääsin eroon tänä vuonna elämäni hirveimmästä jyräpomosta ja sain järjestettyä itselleni mielekkäämpää työtä, ainakin väliaikaisesti. Ja pääsin kuntoutukseen, mikä oli myös yksi vuoden kohokohtia. Joululahjaksi firma tosin antoi meille YT:t ja lomautusvaroituksen, joten viime päivien fiilikset eivät ole olleet kovin hääppöiset.

Mutta eteenpäin elävän mieli. Mitä ensi vuonna? Helmikuussa olisi tulossa Tuulia pitämään Kipakoille paitapajaa, mutta en pääse sinne kuntoutuksen kakkosjakson takia. Onneksi Villasukka, tuo ihana ihminen, lahjoitti minulle ylimääräisen kappaleen Tuulian ohjeesta, joten yritän opetella tekniikan omin päin. Tukeahan pitäisi olla saatavissa helmikuun jälkeen muilta Kipakoilta. Keväällä ajattelimme mennä porukalla Tallinnaan. Olisi kiva tavata siellä paikallisia neulojia. Toukokuussa Jyväskylään on tulossa ryhmä hollantilaisia HZG-lehden lukijoita, joiden kanssa meidän on tarkoitus risteillä, illastaa ja neuloa. Anun kanssa on jo pitkään unelmoitu Woolfestiin menemisestä. Onnistuisikohan Cumbriaan lähteminen vihdoin ensi kesäkuussa?!

Loppuun vähän käsitöitä. Tällaisista villoista tai paremminkin alpakan ja villan (blue-faced leicester) sekoituksesta kehräilen sukkalankaa Kalajoki-sukkia varten. Kohta alkaa kova pauke ja rytinä tuolla ulkona, ja paras koirien rauhoittelukeino ilotulituksia vastaan on kehrääminen. Saattaapa se rauhoittaa kehrääjääkin.

Onnea ja iloa, rauhaa ja rakkautta uudelle vuodelle 2010 

kaikille blogin lukijoille!