17.11.09

Marraskuu

Tämä on kiireinen kuukausi harrasterintamalla. Kipakat-kalenteri ensi vuodelle on viimein saatu painoon, joten ehtii vähän kirjoittelemaankin. Huh huh, oli siinä tekemistä. Suurimman työn teki viime vaiheessa Ekosaaren Tiina kuvituksessa ja taitossa, mutta oikolukua ja pientä viilausta riitti kyllä muillekin mukana olleille. Viimeinen kuva tuli kännykällä viimeisenä viikonloppuna, kun oltiin jo oikeastaan ylitetty deadline :)



Kalenteri on vähän niin kuin meidän joululahja muille neulojille: ihan ikioma, käsitöille omistettu kalenteri, johon ensi vuoden käsityöaiheisia tapahtumia on merkitty jo valmiiksi ja jätetty tilaa omille merkinnöille, kauniita kuvia ja bonuksena 11 uutta neule- ja virkkausohjetta. Kalenteristahan on ollut jo muutama tiiseri muiden Kipakoiden blogeissa, sieltä voi kurkkia makupaloja kalenterista. Minulta on mukana pari ohjetta, valkoinen Suopursu-huivi ja pieni virkattu pyyhe. Onneksi kirjoitin ne jo kesällä. Painoon menee pari viikkoa. Kalenterin tilausohjeet tulevat nettiin aikanaan, malttia. Vaikka sitä juuri lahjaksi sanoinkin, niin kyllä meidän pitää siitä jonkinlainen tekopalkkakin saada eli ei nyt kuitenkaan ilmaiseksi sitä jaella.



Kävin reilu viikko sitten Helsingissä Picasso-näyttelyssä (mahtava!) sekä Kädentaito- ja ELMA-messuilla. Elmassa viihdyin pitemmän aikaa, kun siellä oli enemmän tuttuja lampureita ja alpakankasvattajia sekä maistiaisia. Olihan kädentaitopuolellakin toki paljon nähtävää, mm. Kehrääjien killan osasto, mutta mitään ostettavaa en sieltä löytänyt (no, pari joululahjaa, mutta niistä ei sen enempää). Oli todella aisteja herättelevä lauantaipäivä! Alunperin olin haaveillut pääseväni tässä kuussa viimein Tampereen käsityömessuille, mutta olen kyllä nyt tyytyväinen, että valitsinkin Helsingin. Picasso-näyttely oli todella käymisen arvoinen kokemus. Ja rakastuin angorakani Matildaan. Häntä piti käydä silittelemässä useampaan kertaan.


Matilda tuimana
Käsitöinä on tullut tehtyä taas tossuja. Keräilin nurkista kaikki itsevärjättyjen villalankojen jämät ja niistä tulikin mahtava kasa, puolisen kiloa. Kaikki joko suomenlammasta tai kainuunharmasta.


Tein niistä kokeeksi värikkäät tossut harmaata marraskuuta ilostuttamaan. Varren kuvio on sama kuin huhtikuusukissa. Värit jotenkin karkasivat käsistä varren jälkeen. Tossut ovat uskomattoman pehmeät ja lämpimät. Kokemuksen mukaan kaksinkertainen neulos kestää hyvin käyttöä.



Nyt työn alla on stoola (jotenkin tykkään tuosta sanasta, se on niin juhlava) Utunan langoista (kuva vanhassa postauksessa): Maria-neidistä ja Loitsu-langasta, terästettynä pienellä määrällä Teeteen Elegant-villasilkkilankaa. Stoola on virkattu, tekniikka on sama kuin kalenterin pyyhkeessä (vinkvink). Ei ehkä uskoisi tästä mytystä, että siitä voi mitään eleganttia stoolaa tulla. Ehkä tuleekin loimi. Jokin lämmike kumminkin.


Ja ettei tekeminen lopu, pitäisi vielä pistää sorkkansa neulegraffitiin, josta postasin eilen, ja käväistä parit joulumarkkinat. Joulukuun 13. päivän jälkeen voikin sitten vaipua talviuneen.

Sorry for a loooong post, here's a short summary in English. The title is November, and a lot has happened this month. Our knitters' group Kipakat has made a calendar for year 2010, including instructions for knitting and crochet projects that we have designed ourselves! It was a huge project for newbies that we are in the world of publishing but the calendar is now in print and we hope all our yarn-loving friends will like it. Please click on the links on top of the page and you'll see some sneak peeks. I debuted with two designs: a lace shawl in trinity stitch and a small crocheted towel (same technique as in the last photo which shows a red stole I'm working on right now). The dog sweater will also be there as well as these beautiful cabled socks. Actually I am quite amazed at the talent we could find in ourselves when working on this project.

Then I went to see the Picasso exhibition in Helsinki (a very good one!) and visited the crafts show and the "living countryside" fair. I fell in love with an angora rabbit called Matilda. I spent many a minute caressing her beautiful fur and she let me do it.

As for recent craft projects, there are the November socks made of leftovers of my hand-dyed yarn. They turned out pretty nice. Colour therapy for the dark winter days. Then we'll be participating in a knit graffiti project where we're going to cover up a well in a suburban centre, notorious for its not-so-nice existing graffiti. Plus there's two craft fairs coming up where I've booked a stand, either with Kipakat or my MIL. So even if the days have become very short here and all you'd like to do is sleep, there's no time to hibernate until mid-December.

7 kommenttia:

pirle kirjoitti...

Mukavia asioita, ilahduttavia kuvia! Onko sukkien teräosan tekotapa salaisuus? Ovat koukuttavan hauskat :) En tainnut löytää huhtikuusukista ohjetta niihin...Mutta eläköön suomenlammas ja kainuunharmas!

Pirkko kirjoitti...

Ei niissä mitään salaisuutta ole, 1 s pohjavärillä, 1 s kuviovärillä vain koko ajan. Ja nauhakavennus kärkeen, kunnes puikolla puolet aloitussilmukoista, sitten sukka nurin ja kolmen puikon päättely (voi tehdä ompelemallakin).

teija kirjoitti...

Missä törmäsit kaniiniin?

annii kirjoitti...

Olen ihan pähkinöinä tuosta teidän kalenterista. :) Ihana idea ja toinen toistaan kauniimpia kuvia. Ratkaisitte samalla yhden joululahjaongelmistani.

Pirkko kirjoitti...

annii: no hyvä, täytyy sanoa että se ratkaisi kyllä meidänkin joululahjaongelmat :D

iso gnu kirjoitti...

Täällä odotellaan kaleteria innolla!

kerttu kirjoitti...

Noin ahkera on ansainnu talviunet:)

Lähetä kommentti