Hyvää Joulua :: Merry Christmas

Ardelaine

Ardelaine on ranskalainen osuuskunta, joka on ollut toiminnassa 1980-luvulta lähtien. Ostivat vanhan, hylätyn kehräämön ja alkoivat pyörittää sitä siinä uskossa, että luonnonmukaisilla, myrkyttömillä lähivilloilla ja villanjalostusmenetelmillä on vielä tilaa nykymaailmassa. Kehräämön ohessa on myös museo, jotta vanhat opit ja konstit eivät unohtuisi. Tässä ranskankielinen video: lampaita, värttinöitä, historiallisia rukkeja ja villankäsittelyä. Animoitu miniatyyrikylä kehrääjineen ja neulojineen on viehättävän vanhanaikainen.



Voi pahus, niillä on verkkokauppakin: morsingolla värjättyjä trikoopaitoja, villatäytteisiä täkkejä ja patjoja sekä ihananvärisiä villalankoja. Vain ranskaksi tosin, mutta äkkiäkös Google kääntää.

Wools of Europe

Näin Tampereen lammasmarkkinoilla Anulla Wools of Europe -nimisen kirjan, jota en malttanut olla tilaamatta itselleni Jill Christiansenilta Stentorpin lammastilalta. Hinta oli 35 euroa ja postikulut päälle.

Kirja on itse asiassa samannimisen näyttelyn luettelo. Näyttely järjestettiin Rambouillet'ssa lähellä Pariisia toukokuussa ja se on kiertänyt Euroopassa siitä lähtien. Blogeja vakoilemalla sain selville, että se on käynyt ainakin Biellassa Italiassa ja lokakuussa "villaviikolla" (Wool Week) Lontoossa. Stentorp suomenlampaineen edustaa Suomea, monesta muusta maasta on useampi edustaja. Kirjassa esitellään melkein sata eurooppalaista lammasrotua 27 maasta sekä noiden lampaiden villasta tehtyjä tuotteita. Selailen sitä aina viikonloppuisin. Ei ole rahaa matkustaa, mutta nojatuolimatkoja voi tehdä milloin vain. Kokosin muutamia linkkejä näyttelyn osallistujien sivuille lukijoiden(kin) iloksi.

On muuten hauskaa, kun rodut on esitelty kirjassa englanniksi ja kunkin maan kielellä. Kirjaa lukiessa vasta oikein tajuaa, kuinka monia kieliä tällä mantereella puhutaankaan (vaikka eihän siinä edes ole kaikkia Euroopan maita).

Mutta hei, matkaan! Toinen näyttelyn pääjärjestäjistä, italialainen Biella the Wool Company on laittanut sivuilleen videon näyttelystä. Videolla poseeraa hyvin suomalaisennäköinen pariskunta, rouvan villapuserosta päätellen pariskunta Christiansen.

Ruotsissa osataan tehdä kivoja juttuja taljoista, varsinkin gotlanninlampaasta ja turkislampaasta. Ateljé Guldtackan on näiden ihanuuksien takana:

Norjalainen Karin Flatøy Svarstadin huovutukset ovat mielenkiintoisia, kuten nämä valaisimet.

Bure Bure Feltin vilttitossuja Liettuasta, Etsy-kaupan nimi on ing00te, Ingalla on myös blogi.

Islantilainen Hélène Magnússon saa inspiraationsa perinteisistä raikkaasti kuvioiduista kengänpohjallisista. Enpä oli joskus jonkin toisen maan kengänpohjalliset voisivat tehdä minut näin kateelliseksi! Hélènellä on muuten ranskalaiset juuret ja hän on onnistunut tekemään siellä Islannin neulemaailmaa tunnetuksi. Neulojien kannattaa tutustua Hélènen neulevinkkeihin.

Bellacouche Dartmoorista on kehittänyt ekologisen huovutetun arkun tai oikeastaan käärinliinan:

Suomessakin muutamat lampurit ovat kertoneet minulle haaveilevansa pienoiskehräämöstä, jossa lampurit tai alpakan/mohairinkasvattajat voisivat pesettää ja jatkojalostaa pieniäkin villaeriä jälleenmyytäviksi tuotteiksi: karstavillaksi, kammatuiksi topseiksi ja langoiksi. Kirjassa on linkkejä eurooppalaisiin villanpesulaitoksiin ja pienkehräämöihin. Näyttelyyn osallistui ainakin kaksi yritystä tai organisaatiota, jolla on käytössään kanadalaiset MiniMill-koneet: belgialainen Filature du Hibou ja ruotsalainen villantuottajien yhdistys UllForum.

Saattaa hyvinkin olla, että tässä blogissa palataan tähän kirjaan vielä...

Kädentaidot 2010

Vietin koko eilisen päivän Kädentaidot-messuilla Tampereella, yhdestätoista kuuteen. Oli kivaa. Hengailin tuttujen ständeillä, väistelin merinovillan kauppiaita ja imin itseeni ideoita. Muutaman kehruupiireistä tutunkin tapasin yllättäen. Ja Backmanin Minna antoi minun kokeilla näytöslavalla Ashfordin sähkörukkia, joka oli kyllä aika vinkeä vekotin.

Budjetti piti: ostin itselleni nostalgisen läppärilaukun, yksiväristä Kirjo-Pirkka-lankaa joululahjoihin, Piikun värikästä suomenlammasvillaa piristykseksi ja ainoana heräteostona Honkarinteen tilan ihanaista käsinvärjättyä karitsanvillalankaa sekä lampaanrasvasta tehdyn tervasaippuan (tai Tiltun tervasaipio siinä tarkkaan ottaen lukee). Myyntipöytien välissä kierrellessä tuli monesti mieleen, että kaikkea sitä keksitäänkin. Jotkin asiat olisivat kyllä saaneet jäädä keksimättäkin, kuten Disco-Putkis (!) -lanka  ja metalli/muoviputkista värkätyt himmelintapaiset hässäkät. Onneksi esillä oli aitojakin himmeleitä - olki on upea materiaali.

Kuulin muuten, että Tampereen kädentaitomessut olisivat Euroopan suurin käsityötapahtuma - pitäneeköhän paikkansa?

Muutama kännykkäkuva ostoksista:

 Honkarinteen käsinvärjätty karitsanvillalanka

Piikun huovutusvillasta osan ehdin jo illalla kehrätä

Nostalginen läppärilaukku by Huhtadesign :) 

Piposota :: Battle of the Two Beanies

Hui, aika rientää sukkelaan. Olen neulonut tässä välissä vaikka mitä, mutta en ole ehtinyt kuvata. Yksi juttu pitää ainakin dokumentoida, nimittäin meillä on ihan tapeltu käsitöistä.

Tämän kuvan ei ole tarkoitus esitellä meidän sipulipurkkia, vaikka esittäähän se toki sitäkin. Pääosassa on tällä kertaa alpakkamyssy ja lapaset.

Mutta että piposota?! Kaikki alkoi siitä, kun tein alpakkalangasta (Novitan Luxus Alpakka)  itselleni unisukiksi kivan Karibia-henkiset reggaesukat. Minähän fanitan Jukka Poikaa. Isäntä bongasi ne ja totesi heti että hei, mulle samanlaiset. Sukat ovat vielä tekemättä, kun isännällä on unisukkia jo useampi pari.

Mutta tekaisin itsekehrätystä, kesällä kovalla vaivalla työstetystä alpakkalangasta pipon, sellaisen reilusti takaraivolla lököttävän myssyn, aikaisemmin tekemieni lapasten kaveriksi. No, isäntähän totesi, että hyvä pipo, tämän minä haluan, kiitos vaan kovasti. Minä että et varmaan ota, se on niin naisellinen malli, tätimyssy, etten paremmin sano. Mutta kauppareissulla isännällä oli jo minun pipo päässään. Ryntäsin lankakauppaan hakemaan miehekkäämpää lankaa Istuvalle Härälle sopivaan päähineeseen. Lankaideasta löytyikin kivanväristä, harmahtavanruskeaa Tynn Alpakkaa. Aloin neuloa siitä yksinkertaista ruutumallia, mutta eihän se ollut läheskään niin kivannäköistä ja -tuntuista kuin käsinkehrätty lanka. Karstasin tuon alpakan käsin ja kehräsin pitkällä vedolla, millä tekniikalla sain erityisen kuohkeaa ja suloisen pörröistä lankaa. Alpakka on sitä paitsi vauva-alpakkaa, Ranskasta asti minulle kulkeutunutta. Löysin varastoistani vielä yhden kerän ohuehkoa käsinkehrättyä alpakkaa, samaa josta oma myssynikin oli tehty. Yhdistämällä yksi säie kaupan lankaa ja toinen käsinkehrättyä tulikin mielestäni aika kivannäköistä pintaa. Meleeratut neuleethan ovat nyt muodissa.

Molemmat pipot ovat käännettäviä eli ei väliä, miten päin myssyn päähänsä lykkää. Alla pipot oikein- ja nurinpäin. En itse erityisemmin pidä tuosta oman pipon kuviomallista. Se on muunnos alpakkalapasten kuviosta. Koska lankaa oli vain sata grammaa ja neuloin sen kaksinkertaisena, täytyi mallia yksinkertaistaa, jotta lanka olisi riittänyt. Lankaa jäikin yli vain noin metri. Koen muuten aina tyytyväisyyttä, joka lähentelee perverssiyttä, kun onnistun mitoittamaan metrimäärän kohdilleen niin että ylimääräisiä lankanöttösiä ei jää pyörimään nurkkiin. Aika usein onnistun, mikä varmaan johtuu siitä, että on tullut viime vuosina neulottua aika paljon tällaisia pikkuneuleita.

Joka tapauksessa loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on molemmilla omat, todella lämpimät talvipipot eikä tarvitse enää palella. Ja nämä pipot eivät kiristä :)

For some reason, Sitting Bull has begun to show an increasing interest in my handicraft. First, he saw my lively-coloured reggae bed socks that I knitted of softest alpaca yarn. It was a test dye job for a friend who breeds alpacas here in Finland. A bit too loud colours to my liking, but I got to keep the yarn and made these socks - to have colourful dreams. He said, Wow, I want a pair of those, too! Well, I never got that far, he's got so many pairs of bed socks already. 


But then I knitted a slouchy alpaca hat for myself, to match the alpaca mittens I had made earlier. He tried the hat on and said thanks, I'll take this, thank you very much. I tried to convince him that it was not a manly model at all, but no luck, he insisted. Since I didn't have enough of the handspun yarn at home to make another hat, I had to buy some more yarn to make him another beanie, a more manly design. I chose some Tynn Alpaca from Lankaidea. I was not happy with the way it looked when knitted double, so I ended up combining one strand of commercial yarn with one strand of my handspun alpaca yarn and think it looks pretty good and feels about the same as my original hat. Both hats are reversible. All's well that ends well. Peace, man :)

Tallipihan kuvia

Kuva: Maikki Karisto

Vielä kuvia eilisistä karstauksista ja kehruusta lammasmarkkinoilta.  Maikki antoi luvan laittaa nämä ottamansa kuvat tänne blogiin.

Kuva: Maikki Karisto

Kuva: Maikki Karisto

Kuva: Maikki Karisto

Kerroshahtuva kehrättynä oikealla. Kyllä texelin villakin näyttää houkuttelevalta, kun sen värjää suloiseksi pinkiksi. Pehmeyttä antamassa silkkikuitua ja kertaamiseen käytetty kiiltävää viskoosilankaa.  Nämä ihanuudet siis Maikin kehräämiä.

Alla vielä iltapäivän viimeisiä ahkeria kehrääjiä työssään. Retusoin kaikkien kasvot tasapuolisesti.

Kuva: Maikki Karisto

Tallipihan terveisiä

Lammasmarkkinoilla oli taas kivaa. Paljon tuttuja nickejä ja kasvoja netistä ja muualtakin pyörähti tallissa. En uskalla laittaa nimiä, kun kuitenkin muistan väärin enkä toisaalta muista kaikkia. Kehruuta ja lampaita käytiin ihmettelemässä sankoin joukoin, olipa paikalla toimittaja ja valokuvaajakin. Onneksi minua ei haastateltu :D

Tänään sunnuntaina oli erityisen tunnelmallista, kun tallissa kehrääjien seurana oli musikantteja pitkin päivää. Olisi pitänyt olla jokin aparaatti äänimaailman tallentamiseen. Kehrääjät toivotettiin Tallipihan talliin useamminkin kehräämään, vaikka joka viikonloppu näin syksyllä tai keväällä. Joten tamperelaiset, ottakaa tilaisuudesta vaarin!

Meillä oli tallissa käytössä kaksi karstamyllyä, joilla erityisesti Kariston Maikki ja minä innostuimme tekemään taidelankasekoituksia. Maikki kuivaharjoitteli samalla Espoossa järjestettävää Kierrätä kehräten -kurssiaan varten. Oikea kamera ei ollut valitettavasti mukana, mutta nappasin pari kännykkäkuvaa lammasmarkkinoilla tehdyistä luomuksista. Ensimmäisessä kuvassa (klikkaamalla saa isommaksi) ylhäällä ja vasemmalla on Maikin ihanuuksia, oikealla pari omaa tuotostani. Järkevänä ihmisenä Maikilla oli jo suunnitelma kehräämilleen langoille, meikäläisen langat odottavat inspiraatiota, kuten niin moni muukin jo kehrätty vyyhti. MUTTA: yksi lankani, jota en ehtinyt kuvata, löysi ottajansa. Tutun lampurin tyttärentytär saa takuulla uniikin pipon.

Materiaaleina noissa on vähän kaikkea: suomenlampaan ja texelin ja muutaman muun lammasrodun villaa, alpakkaa, silkkiä, villalangan pätkiä, kiiltävää polyamidia, pellavaa ja en muista mitä muuta jännää. Vieressä lähikuva langoista, joihin Maikki ujutti poppananpätkiä ja paperisilppua (!) Menevät todennäköisesti kudontaan tehostelangoiksi.

Maikkihan on nyt julkkis, kun hänen tekemänsä lautanauhakirja ilmestyi vastikään. Minäkin menin ja ostin kirjan, kun ajattelin, että se sopii hyvin joululahjaksi ja saan samalla signeerauksen tekijältä. Lueskelin kirjaa illalla ja pahoin pelkään, että kohta minulla on uusi addiktio. Kirjassa on niin hyvät kuvat ja yksityiskohtaiset ohjeet lautanauhojen tekoon ja myös niin paljon inspiroivia nauhamalleja, että sormet syyhyävät uuteen puuhaan. Lankojahan minulta ei puutu ja jotkin niistä sopinevat lautanauhalangoiksi. Tai sitten on hyvä syy kehrätä uusia, tiukkakierteisiä ja tasaisia lankoja. Täytyykin alkaa kerätä hedelmäjuomatölkkejä lautatarpeiksi. Maikilla oli pussillinen malli- ja harjoitusnauhanpätkiä mukanaan ja ostin kirjan seuraksi kirjanmerkin ja itselleni avaimenperän.

Tampereen kädentaitomessuille menijöille tiedoksi, että Maikilla on siellä työnäytös ja näytelankapussin aarteet sekä tietysti myös kirja kaupan.

Taas lapaset

Kokeilin kehrätä noita Laurilan tilan villoja. Satsissa oli kahdenlaista tummaa villaa, toisessa enemmän harmaita karvoja, toisessa vähemmän. Nämä lapaset tein tummimmasta villasta. Sama malli kuin taannoisissa alpakkalapasissa. Samalla päivitin laskureita.

Louët rocks

Huh, helpotus, ei tarvinnut tehdä villoista rastoja. Vanuttuneet topsit saivat uuden elämän Louët Juniorin käsittelyssä. Vähän valju kuva, mutta luonnossa villoista tuli hyvin sävykkäitä ja pehmeitä. Kehräsin malliksi pikkuvyyhdin vihreitä topsia. Oliivinvihreää kai tuo lähinnä muistuttaa.

Teija ehti jo kysyä, mitä yhteiskarstaukseen kannattaa tuoda mukanaan. Itse haalin kokoon sekalaisen joukon karstattua villaa, värjättyjä villakikkaroita ja villatopsien loppuja, pellavakuitua, sarisilkkiä, sädehtivää angelinaa (polyamidia) ja mitähän muuta tuossa kasassa onkaan. Langanpätkät sopisivat varmaan myös, miksei pitsinpätkät tai huovutusvillan palasetkin. Kertaukseen voisi sopia ohuet teollisuuslangat. Minulla on valikoima lurex-lankoja, niitä voin ottaa mukaan myös. Vain mielikuvitus on rajana, kaikkea voidaan kokeilla. Lampaanvillaa tai alpakkaa tarvitaan pohjaksi kaikille näille efekteille. Villan olisi hyvä olla puhdasta.

.

Markkinat mielessäin

Värjäilin tänään villoja Tampereen lammasmarkkinoille. Me saadaan sinne oikea cardin' party, kun yksi kaveri tuo karstamyllynsä! Olen innosta piukeana, mutta pitää koputtaa puuta. Kolme viikkoa olen ollut jo jonkin viruksen kourissa eikä se tunnu lähtevän millään. Tuskanhikeä pukkasi näitäkin värjäillessä. Ja vielä enemmän siinä vaiheessa, kun ryhdyin repimään topseja leveämmiksi, että ne kuivuisivat nopeammin. Nimenomaan repimään, sillä topsit ryökäleet olivat huopuneet! En ymmärrä, missä vaiheessa. Mutta en ole pahemmin puhdasta suomenlammasta värjäillytkään viime kuukausina. Katsotaan nyt, miltä nuo näyttävät kuivuttuaan. Voipi olla, että lehmä saa sini-petrooli-jadenväriset rastat.

Eipä hätiä mitiä, on minulla onnistuneitakin värjäyksiä kehrääjille vietäviksi. Ne vain eivät ole suomalaisia kuituja, vaan haettu tai tilattu Brittein saarilta. Realiteetit puskevat päälle: minulla ei yksinkertaisesti ole nyt aikaa kehrätä näitä. Värit ovat kuvissa taas ihan pielessä, mutta se ei ole tänä päivänä mikään yllätys.

Värjäämättömiä kotimaisia ihanuuksia kieputin pieniksi paketeiksi. Topsit ovat kotoisin Villa Laurilasta. 12 yötä...

Preparations for the next month's Sheep Fair in Tampere :)

Addiktio

Se tuli pyytämättä ja yllättäen. Nimittäin kutsu tutustumisretkelle kahteen kehräämöön, Salo-Angoraan ja Virtain Villaan. Ei siinä mitään, minut saa mukaan mihin vain, kun mainitsee sanan"villa", varsinkin kun sen läheisyydessä mainitaan myös sana "kotimainen".

Ensin poikettiin tutun lampurin kanssa (tai, no, parinkin tutun) Salo-Angorassa paikassa nimeltä Itä-Aure. Kehräämön nimi oli minulle tuttu siitä, että Tampereen lammasmarkkinoilla myytävät langat on usein kehräytetty juuri tuossa kehräämössä. Minulla oli sellainen käsitys, että paikan omistajat ovat aikalailla ekohenkistä porukkaa. Mielikuva vain vahvistui kehräämössä. Kehräämö on pieni, varsinkin jos sitä vertaa vaikkapa Pirtin Kehräämöön, jossa kävin Kipakoiden kanssa keväällä. Se on kuitenkin monien pikkulampureiden suosima, sillä siellä kehrätään pieniäkin villaeriä. Omistajapari vaikutti myös ennakkoluulottomalta ja kokeilunhaluiselta: jutustelun lomassa paljastui, että koirankarvojen, alpakan, mohairin ja ruotsalaisten ryalampaiden villojen lisäksi siellä oli kehrätty myös tupasvillalankaa ja sekoiteltu lehmänkarvoja mattolankaan! Lisäpisteitä paikka sai minulta komeista ja seurallisista vahtikoirista ja kolmesta uteliaasta kissasta, jotka tulivat vieraita tervehtimään. Ostin kehräämöltä kokeeksi pari vyyhteä mohairlankaa värjättäväksi.

Virtain Villa Oy oli sitten ihan eri kokoluokan laitos, yksi Suomen suurimpia 20 000 villakilon vuosituotannollaan. Laitteiden puolesta kapasiteettia lienee enempäänkin. Sinne oli järjestetty Hyvä lammas -hankkeen osallistujille kehräämön esittely ja pääsin vähän kuin salamatkustajana paikalle. Omistaja esitteli meille mm. erilaatuisia kehrättäväksi saapuvia villoja. Yksi musta villaerä oli niin hyvännäköistä ja roskatonta, että olisin mielelläni napannut pussin mukaani käsin kehrättäväksi.

Virtain Villa jalostaa suomalaista villaa karstalangoiksi, hahtuvaksi ja huovutusvillaksi. Puhdasta suomenlampaan lankaa kehräämöltä ei saa (jos asiakas ei sitä nimenomaan tilaa), vaan suomenlampaan sekaan sekoitetaan aina pieniä määriä liharotuisten ja risteytyslampaiden karkeampaa villaa. Huovutusvillaan sen sijaan käytetään puhdasta suomenlammasta ja se sopii myös kehräykseen.

Kehräämöllä on oma pesula, jossa kaikki villat pestään ennen kehruuta. Asiakkaan erityispyynnöstä myös langat voidaan pestä, muuten langat myydään pesemättöminä eli niissä on jäljellä kehruuöljyä. Meille näytettiin mallivyyhtien avulla, miten langat kannattaa aina pestä ennen käyttöä, silloin ne vasta pääsevät oikeuksiinsa tai puhkeavat kukkaan tai miten kukin asian ilmaiseekin. Kehräämö on varsinkin värjärien suosima, sillä luonnonväriset langat ovat hinnaltaan edullisia. Kehtaanko sanoakaan, millaisen säkin kanssa sieltä poistuin. Kaksi ja puoli kiloa, eihän se ole paljon mitään! Varsinkin kun kaikki kaapit pullistelevat jo lankaa.

Kehräämöllä tuli esille paljon mielenkiintoisia asioita lampureiden ja kehräämöiden näkökulmista, mm. Suomen korkeat rahtimaksut puhuttivat. Lanka-addiktin kannalta mielenkiintoinen detalji oli, että Virtain Villasta saa myös yksisäikeistä hahtuvaa. Sitä kyselevät kehrääjät ja lovikkavanttuiden tekijät, oikeat hifistelijät, joille ei kelpaa tavallisen kaksisäikeisen hahtuvan työstäminen kaksin- tai kolminkertaisena, vaan pitää olla viisi- tai seitsemänsäikeistä! Normaali kaksisäikeinen hahtuva on paksumpaa kuin yksisäikeinen, sillä jälkimmäinen on oikeastaan esilankaa, josta kehruukone kehrää normaalia villalankaa. Sain mukaani muutaman kiekon ohutta hahtuvaa, jotka lupasin kiikuttaa Tampereen lammasmarkkinoille (Tallipihalla, 9. - 10.10.2010) mahdollisten kehruuta opettelevien käyttöön.

Varsin villapitoinen päivä siis kaiken kaikkiaan. Varsinkin kun jäi aiemmin kertomatta, että menomatkalla poikkesin Tampereen uudessa LankaMaailmassa Lielahdessa. Sieltä tosin matkaan tarttui vain puolisentoista kiloa tarjousvillalankaa, köh köh.

Uutta pukkaa

Uusi huivi puikoilla: Dianna (ilmaisohje Ravelryssä). Ohje on aika haastava, mutta kaipa tämä tästä lähtee syntymään. Lankana luonnonväreillä värjättyä yksisäikeistä blue-faced leicester -rotuisen lampaan villaa, josta postasin aikaisemmin. Lanka on paikoitellen todella ohutta. "3 nurin yhteen silmukan takareunasta" saa neuloa melkein hengittämättä. Enkä edes tiedä, neulonko niitä silmukoita oikealla tavalla. Hällä väliä, tuskin valmiista huivista mitään huomaa. Konttineuleena neulottu pitsihuivi on vain niin mielenkiintoinen projekti, että ei voi olla kokeilematta.

Pottupainantaa :: Potato printing

Tämä oli hauskaa! Eka kerran eläessäni kaiversin perunasta leimasimen ja painoin sillä kuvioita paperille mustalla askartelumaalilla, jota sattui olemaan kotona iso purkillinen. Pari ensimmäistä leimasinviritelmää ei onnistunut, mutta kolmas pyörylä oli minusta hauska. Lisää väriä! -tapahtumassa kesäkuussa kuulin Viron Kartulitrüki Festivaalista ja sieltä kai jäi ajatus kaihertamaan. Nyt on kokeiltu sitäkin tekniikkaa.

Potato printing on paper bags. Idea from Estonian Potato Printing Festival.

McSheep

Tuikitarpeellinen pikaprojekti: huovutettu läppärinsuojus vanhasta Virosta ostetusta villatakista. Vuori on tiivistä pellavaa ("mankeliliinaa"). Vanha Singer-raasu kyllä protestoi kovasti paksujen saumojen ompelua vastaan, mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Tätä kun kanniskelee niin ei käsiä palele. Vain kiinnitysmekanismi puuttuu vielä, kun en ole keksinyt mikä olisi paras.

This laptop cover was a very quick project. I fulled an old Estonian cardigan in the washing machine and sewed a simple pouch with a linen lining. Very good for warming your hands as well. I still have to find a clever closure mechanism for this, hmmm....

Inspiraatiota metsästä :: Inspired by the forest

Tämä huivintekele on pyörinyt puikoilla kauan. Sitä on neulottu kesähelteillä ja vielä näillä viileillä syyskeleillä. Tai neulottu ja purettu. Elämänlanka on todella kätevä, kun sitä vain muistaa käyttää. Tein aluksi kaaviot ja kaikki ja aloin neulomaan niiden mukaan. Pieleenhän se meni. Sitten vain neuloin mitä mieleen juolahti, laskin välillä silmukat ja vertasin mallikerran silmukkamäärään ja hyvä tuli lopulta.

Lanka on ihanan pehmeää kotimaista Pirtin Kehräämön ohutta kampalankaa (110 tex x 2), jonka tuotanto ollaan lopettamassa), väri ruskehtavan harmaa ja sitä kului muutamaa metriä vaille 100 grammaa. 3,5 millin puikoilla neuloin. Alunperin minun piti tehdä sammaleenvärinen huivi, mutta tuo langan harmaa sävy on niin kaunis ja sopii minun väritykseeni niin hyvin, että huivi ei taidakaan joutua väripataan.

Inspiraationa huiviin on lähimetsä: kettujen tassut ja pöllönsilmät ja suuret siivekkäät. Suurin täällä päin lentelevä taitaa olla kalasääksi. Tavoitteenani oli tehdä ylhäältä aloitettava huivi, johon keskelle EI tule reikiä eli langankiertoja ja joka loppuu linnunsulkiin. Siinä onnistuin, mutta mittasuhteet voisivat ehkä olla paremmat. Metsäisiä lisäkuvia huivista tulee, kunhan sateet hellittävät.

This shawl has been on the needles for a long time. I have knitted and frogged, knitted and frogged this many times. I first charted the pattern on paper and tried to knit with the instructions. Nothing came of it, I always miscalculated the stitches and made errors. Frequent use of lifelines prooved to be very handy in this project. Then I let go and just knitted what came to my mind, just counting the stitches every now and then and estimating how the pattern repeats would fit. And the shawl came out pretty nice.

I used the good old Finnish worsted yarn from Pirtin Kehräämö again. It's a pity they are going to stop producing this weight of yarn (110 tex x 2), it is such a perfect yarn for lace knitting. I was going to dye the yarn to moss green but now that I look at the finished shawl I like the natural colour very much. I think I'll not dye the shawl after all.

The inspiration for the shawl came from the nearby forest which is a very exciting place with old spruce trees, elks, owls and many other wild animals. The stitches remind me of foxes, owls' eyes and big birds. I wanted to knit a shawl from the neck down with no holes or yarnovers in the middle and succeeded quite well, I think, although I am not totally happy with the proportions. More pics of the shawl in its natural habitat to come as soon as it stops raining here.

Outo

Terveisiä metsästä. Ei kukaan satu tietämään mikä ilmiö tämä on? Sieni/kääpä/jms joka näyttää vuotavan verta :o

Luxus

Hellettä on tänä kesänä pidellyt, mutta tämä tyttö varustautuu talveen. Näillä alpakkalapasilla ei pitäisi palella, tuli millaiset paukkupakkaset tahansa. Käsinkehrättyä lankaa meni 95 grammaa ja neulemalli on mukailtu 70 vuoden takaisesta Kotiliesi-lehdestä (muistaakseni).

Tein ensin erilliset rannekkeet ja loin uudet silmukat rannekkeen alta, koska taitetuista rannekkeista olisi tullut liian paksut tästä langasta. Nämä ovat ehdottomasti ylellisimmät lapaset, mitä olen koskaan tehnyt. Tuo alpakka on ihanan pehmeää. 

Olen viime aikoina harjoitellut rukilla pitkää vetoa. En ole varma, mitä termiä siitä käytetään Suomessa, englanniksi se on long draw tai woollen spinning. Vanhoissa kuvissa olen nähnyt villaa kehrätyn juuri tällä tavalla ja kehruunäytöksissä aina joku sanoo että "mummo venytti sitä villaa niin pitkälle aina kun kehräsi, ihme että lanka ei katkennut". Kehräsin käsinkarstatuista, ilmavista lepereistä ja vedin kuidun pitkälle, pitkälle, annoin kierteen nousta kuitua pitkin ja päästin vihdoin langan rullalle. Sillä tavalla saa aikaan ilmavaa, lämmintä, pörröpintaista lankaa.

Pitkäveto on perinteinen karstalangan kehruutyyli, kampalankaa tehdään lyhyellä vedolla (short draw tai worsted spinning), jota tähän asti käyttämäni kehruutyyli eniten muistuttaa (krhm, varma ehkä). YouTubesta löytyy tekniikasta videoita noilla englanninkielisillä hakusanoilla. Minulla oli käytössä Ester Perheentuvan neuvot vuodelta 1941 (sori kuvan huono laatu, se on skannattu valokopiosta, klikkaa isommaksi).

Haruni

Näin Hanurin niin monessa blogissa kevään kuluessa ja se näytti niin kauniilta, että minunkin oli ihan pakko tehdä se (linkki ohjeeseen Ravelryssä). Kun oli sopiva lankakin ostettuna eli Teeteen Elegant turkoosina. Tein kaksi ylimääräistä mallikertaa ja 50 gramman vyyhdistä jäi vähän ylikin. Helppo neulottava, mutta pingotuksessa styroxlevyn päälle oli mennä hermot. Siksi en taida tehdä toista.

Neuloin huivin 3,5 millin puikoilla, mutta minulla näyttää olevan aika löysä käsiala, silmukat venyvät aika rajusti. Ja monta virhettäkin lipsahti mukaan, mutta en jaksa niistä suuremmin välittää. Olen sitä paitsi oppinut aika näppärästi korjailemaan pudonneita/ylimääräisiä silmukoita.

Kuvaaminen on aina yhtä mielenkiintoista karvakaverien kanssa. Kateus on katoamaton luonnonvara. Tappeluhan siitä tulee aina ennen pitkää. Onneksi noissa kahinoissa ei käy kuinkaan.

Päivitin muuten metrimäärät sivupanelissa: puolitoista kiloa kehrätty ja puoli kiloa neulottu sitten viime eli kesäkuun päivityksen. Olen nauttinut helteistä pihalla karstaten ja kehräten. 

Edinburgh

Woolfest-reissulla tuli vietettyä neljä päivää Edinburghissa, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Meille sattui hyvät säät, sopivan lämmintä ja sateetonta, joten mikäs siellä oli tallustellessa.

Varasimme majoituksen bed&breakfast-paikoista booking.comin kautta jo ennen matkaa, minä ensimmäisiksi öiksi ennen Cockermouthin matkaa ja Anu viimeiseksi yöksi. Anu kävi välillä vielä tapaamassa tuttaviaan Lancashiressä ja minä vietin yhden päivän ja yön yksikseni Edinburghissa. Hauskasti kaikki yöpaikat sattuivat sijaitsemaan keskustasta pohjoiseen Leathissä, saman ison puistoalueen vieressä. Bussilinja 25 tuli hyvin tutuksi. Bussilla matkustaminen oli halpaa: kertamaksu £1.30 ja 3 punnalla sai matkustaa päivässä niin paljon kuin ehti. Bussit olivat kaksikerroksisia, totta kai. iPhone-kännykkään sai ostettua 1,59 eurolla OffMaps-nimisen sovelluksen, johon latasin etukäteen Edinburghin ja Cockermouthin (oikeastaan Cumbrian maakunnan) kartat. Niistä oli kovasti hyötyä matkalla, koska nimensä mukaisesti sovellus toimi ilman verkkoa, ilmaiseksi, ja karttoihin oli merkitty turistille tärkeitä paikkoja kuten bussipysäkit ja pubit.

Princes Street

Kauppoja ja ostoskeskuksia tuli koluttua aika lailla. Varsinaisia lankakauppoja en etsinyt, mutta ainakin Jenners-tavaratalossa oli hyvä lankaosasto ja lankojen alennusmyynti menossa. John Lewisilla puolestaan oli kokoelma nyt hyvin muodikkaita puuvillaprinttikankaita, myös valmiina paloina. Säästelin rahoja ja matkalaukkutilaa villafestareita varten, joten vähillä ostoksilla selvisin. Aivan ykköslempikaupan löysin juuri Edinburghista: Ragamuffin (harmi kun niillä ei ole vielä nettikauppaa, linkki blogiin löytyy sivun alalaidasta ja siellä on joitakin kuvia heidän vaatteistaan). Silmään sattui Royal Milen varrella liike, jonka näyteikkuna oli somistettu aivan minun tyylisilläni vaatteilla ja vielä lempiväreissäni! Sisällä oli ties mitä mielenkiintoista. Aika kuvaavaa, että kun menin sisälle liikkeeseen, niin myyjä bongasi heti Hertta-liivini ja tuli oikein kehumaan sitä. Ragamuffin tarkoittaa muuten resupekkaa, ja sellainenhan se minun tyylini kieltämättä on. Kiva tietää että meitä ryysyläisiä on muuallakin.

Kun Skotlannissa oltiin, niin viskimuseossa piti tietysti käydä. Anu ei kyllä ollut erityisemmin innostunut viskistä, mutta niin vain kävi, että rouva maisteli viisi erilaista viskiä sillä reissulla ja osti viskiä kotiinkin. Lasihyllyissä oli esillä noin 3500 pulloa skottilaista viskiä. Meille esiteltiin Skotlannin neljä eri viskintuotantoaluetta, joilla kullakin on oma erityisluonteensa: Lowlands, Highlands, Speyside ja Islay ja maistatettiin yhtä single malt -viskiä kultakin alueelta. Minua miellyttivät eniten Highland-viskit ja Anua turpeiset ja tervaiset Islay-viskit.

Kaupungin siluettia hallitsee mahtava kukkula ja sen päällä linna, mutta sinne jätimme menemättä. Minulla on jokin ihme kiinnostus hautausmaihin aina ulkomailla käydessä. Tässä muutama kuva yhdeltä vanhalta hautausmaalta. Nurmikkoa täplittävät pienet valkoiset kukkaset ovat kaunokaisia. Ja puutarha oli tietysti viimeisen päälle hoidettu. Peribrittiläinen poimulehti-kurjenpolviyhdistelmä löytyi
kukkapenkistä.

Yhden päivän vietin myös kasvitieteellisessä puutarhassa, Royal Botanic Gardenissa. Jos asuisin Edinburghissa, siellä olisi kiva käydä piknikillä.

Mutta palataanpa lampaisiin. Niitähän näin jo meno- ja tulomatkalla Anun luona, Woolfestissä Cockermouthissa ja kaikkialla matkan varrella Skotlannista Pohjois-Englantiin. Edinburghin kaupungissakin näimme lampaita! Paljon näimmekin. Meillä oli nimittäin Anun kanssa paluulento sunnuntai-iltapäivänä ja siten koko sunnuntaipäivä aikaa Edinburghissa haahuiluun. Huomasin The Scotsman-lehdestä, että kaupungissa on viikonloppuna Royal Highland Show. Se on meikäläisen farmarinäyttelyn kaltainen tapahtuma, tosin paljon perinteikkäämpi, lehden mukaan se järjestettiin jo 170. kerran. Lehdestä luin, että näytillä oli 1000 nautaeläintä, 1500 lammasta ja 2500 hevosta! Niinpä nakkasimme aamulla laukut säilytykseen lentoasemalle ja kävelimme sieltä 20 minuutin päähän näyttelyareenalle.

Briteissä on muuten aika hankala löytää laukuille säilytyspaikkaa. Säilytyslokeroita ei ole asemilla terroristipelon takia. Eikä myöskään roskakoreja, mikä tuntui aika hassulta. Sen sijaan on niin paljon henkilökuntaa, että roskat häipyvät näkyvistä saman tien. Vain suurimmilla asemilla, kuten Edinburghissa Waverleyn rautatieasemalla ja lentokentällä on yksityisten hoitamat matkatavaroiden säilytyspalvelut. Laukut käytetään tietysti turvatarkastuksessa.

Olimme molemmat unohtaneet ladata kameran akut ja ne tyhjenivät juuri kun pääsimme näyttelyyn. Ehdin räpsäistä muutaman kuvan käsityönäyttelystä. Hienoja tweedkankaita, käsinkehrättyjä lankoja, lampaansarvista tehtyjä kävelykepin päitä, taidokkaita palmikkoneuleita ja ihania pitsihuiveja. Esillepano oli lievästi sanottuna perinteinen.

Näyttelyn mieleenpainuvimpia hetkiä olivat hevosvaljakkokilpailu, lampaankeritsemiskisa ja tietenkin kaikki ne tuhannet eläimet. Näin ylevä otus on hienovillainen Blue-Faced Leicester livenä.

Alla Bleu du Maine. Matkalta ostin pari Know Your Sheep -lammaskirjaa, joista Brittein saarten lammasroduista voi opiskella lisää.Lapsille tarkoitettuja, mutta hyvin hyödyllisiä aikuisillekin.