Tämä Eeva Heilalan runo herättää lämpimiä muistoja. Minäkin sain kummeiltani syntymäpäivälahjaksi lehmävasikan, tosin vasta 7-vuotiaana, mutta kesäkuuta sekin oli. Sen lehmän maidolla ja vasikoilla kustannettiin opiskelujani monen, monen vuoden ajan. Sitä ennen minulla oli jo oma nimikkolehmä, Kielo, itäsuomalainen tulisielu, joka potki ja kiukutteli lypsettäessä. Mutta kaunis se lehmä oli.
Kyllä minä muistan:
sehän oli kesäkuuta
maa kukki
olin kuusivuotias.
Isä talutti kirkonkylältä
huutokaupasta lehmän:
siinä on, opettele lypsämään.
Ja sain sangon
ja sain jakkaran,
ja kohta putoili maito pehmeinä paloina
keltainen kesämaito
apilasta koottu.
Päivällä juoksin laitumelle
että mitenkä se minun Mansikkini?
Siellä se haukkasi heinää
sen korvat keikkuivat kärpäsille
ja hännällä se tuuletti kupeitaan.
-Minun kulta Mansikkini, minä sanoin
ja puristin sitä kaulasta.
-Minun kulta Mansikkini, minä sanoin
ja suutelin sitä.
Vielä veräjällä minä käännyin katsomaan:
suurelta lihavalta kukalta se näytti.
(Eeva Heilala, Punaposkipuolukoita. Valitut runot. Tammi 2004)
1 kommentti:
Oi, tuli ihan lapsuuden kesät mummolassa mieleen, vaikka minä kyllä vähän arastelinkin lehmiä. Kauniita eläimiä ovat. Ja ihana runo! :-)
Lähetä kommentti