30.10.05

3Q/2005

Ensimmäinen kvartaali blogitusta on takana. Kutsutaan sitä vaikka syyskvartaaliksi. Vähän enemmänkin kuin kvartaali on itse asiassa kulunut, mutta kukapa näitä laskee. Tekee mieli tehdä yhteenvetoa siitä, mitä onkaan tullut tehdyksi. Tämä kuuluu kategoriaan omat muistiinpanot, joten en odota kommentteja keneltäkään. Postaus on tylsä, siksi mukana pieni kuva.

Kävijöitä blogissa on ollut huikeat 7300, kaikista maanosista paitsi Väli-Amerikasta. Yllättävä luku, kun ajattelee kommenttien pientä määrää. Mutta enpä itsekään ole innokas toisten blogien kommentoija, vaikka varmaan visiittejä eri blogeihin tulee tehtyä kymmeniä per päivä. Se on osa tätä harrastusta. Yhteiskommenttina kaikille voin sanoa, että teillä on todella hienoja ja mielenkiintoisia blogeja!

Kvartaalin aikana olen:
  • julkaissut blogini
  • koonnut linkkilistan ja laittanut sen esille blogiini
  • liittynyt neulonta- ja kehruupostituslistoille
  • saanut rukin ja opetellut kehräämään - kehruutaidossa on edelleen kovasti kehitettävää
  • palannut työelämään
  • osallistunut ensimmäisen kerran neulojien tapaamiseen - se on hyvä saavutus, kun ajattelee viime syksyä (ei siitä sen enempää), muutenkin sosiaalisuus on palautumaan päin
  • hankkinut käsikarstat ja opetellut karstaamaan
  • opetellut värjäämään kasveilla
  • kokeillut värjäystä myös synteettisillä väreillä ja hurahtanut siihen totaalisesti
  • tilannut Amazonilta pari kirjaa tarkan harkinnan jälkeen
  • ostellut postimyynnistä hahtuvia ja villatopsia sekä villavärejä tarkemmin ajattelematta
  • kasvattanut villa- ja lankavaraston yli 10 kiloon
  • neulonut ja huovuttanut kaksi Sophie-laukkua
  • neulonut puoli tusinaa paria lapasia ja tossuja
  • neulonut yhden pitsineulekaulahuivin - ensimmäiseni - ja pari muuta kaulahuivia
  • neulonut yhden BB-pipon (kiitos ohjeesta, Laura!) ja yhden toisen pipon
  • aloittanut, purkanut ja taas aloittanut pari neulottua villapaitaa itselleni
  • julkaissut kaksi omaa käsityöideaa: huovutetun rannekkeen ja kännykkä-avainkotelon
  • ostanut (vain) kolme käsityölehteä, yhden neulekirjan ja yhden sienivärjäyskirjan
  • käynyt ahkerasti kirjastossa ja lainaillut käsityö-, värjäys- ja kehruukirjoja
  • aloittanut kehruualan suomi-englanti -sanaston kokoamisen (muuten ei englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen tunnu sujuvan)
  • tehnyt itselleni sovitusnuken
  • vastannut MikroPC-lehden toimittajan blogikyselyyn (en ole mukana artikkelissa, en ole tosin lukenutkaan)
  • innostanut Villivarsaa käsitöihin ja osittain onnistunutkin
  • pysynyt hurahduksistani ja shoppailuistani huolimatta väleissä Istuvan Härän kanssa
  • bloggaillut vähän myös ranskaksi
  • odottanut innokkaana, mitä neljäs kvartaali tuokaan mukanaan
Tulee mieleen äidin sanat: laiska töitään laskee. Mutta minulle tekee hyvää nähdä, että olen saanut näin paljon aikaan. Joskus ei vain tunnu siltä.

Seuraavan kvartaalin tavoitteista en ota huolia kannettavakseni. Ainoa asia, jonka haluaisin listaan lisätä on, että tekisin neuleita myös muille kuin itselleni ja lahjoittaisin jotain tekemisistäni myös hyväntekeväisyyteen.

As my first quartal as a fiber arts blogger has gone past, it's time to look back at everything I've achieved during these three months. Typically, this is the third quartal of the year, hence the title of this posting. This is going to be a very boring monologue, intended for my own education only, so I'm adding a cute little picture.

I've had more than 7 300 visitors in my blog, which is an amazing number of people, considering the number of comments they've left. On the other hand, I'm not that keen on commenting on other people's blogs, even though I read probably dozens of them daily. Reading fellow knitters' and fiber artists' blogs is part of the hobby. Here's a comment to you all: Your blogs are great, I've enjoyed so much reading them and will do so in the future. Keep up the good work.

During this quartal, I have:
  • published my blog and my favourite links
  • joined the Finnish knitting and spinning mailing lists
  • got a spinning wheel and learnt to spin - need a lot of practising, though
  • returned to work
  • participated in a knitters' meeting
  • bought hand carders and learnt to card wool
  • learnt to dye with nature's plants
  • tried dyeing wool with acid dyes and lost my heart to it completely
  • after careful consideration, bought a couple of good books from Amazon
  • bought some wool roving and wool tops and wool dyes without thinking at all
  • grown my wool and yarn stash to over 10 kilos
  • knitted and felted two Sophie bags
  • knitted half a dozen pairs of socks and mittens
  • knitted my first-time-ever lace scarf and another scarf
  • knitted two hats
  • cast on, undone and cast on again a couple of pullovers for myself
  • published two knit ideas of my own: a felted bracelet and a phone-key bag
  • bought (only) three knitting magazines, one knitting pattern book and one book on dyeing with mushrooms
  • visited the local library many times and borrowed books on knitting, dyeing and spinning
  • started compiling a vocabulary on spinning terms in Finnish and English to be able to read and understand English spinning books properly
  • made a dress form out of duct tape
  • answered questions on blogging from a Finnish journalist working for a computer magazine (my answers probably not included in the article, which I haven't read)
  • tried to activate the Girl's interest in handicrafts (with some positive results)
  • despite my overzealousness and wool shopping sprees, maintained a good relationship with Sitting Bull
  • blogged a little bit in French, too.
My mom used to say that only lazy people count their good works. But I think it's good to see that you've actually done something. It's so easy to forget that sometimes.

For my next quartal, I have only one goal. I want to give something for charity, as well, and not make everything for myself only. That shouldn't be too hard to achieve.

Ei kommentteja: