2009

Bloggerin mukaan tämä on 300. postaukseni. Pakonomainen tarve kirjoittaa muisteluksia vuoden varrelta. Mutta ensiksi kiitos kaikille joulutervehdyksiä lähettäneille! Lähetin tänä vuonna tasan kolme korttia, vain sellaisille ihmisille joilla ei ole nettiä.

Tätä vuotta voi parhaiten kuvata kolmella sanalla: Kipakat, Kipakat, Kipakat. Suurin osa kaikesta kivasta liittyy Kipakoihin. Ystävänpäivänä tehtiin sydämiä käsityön museossa, maaliskuussa oli samassa paikassa rompetori, toukokuussa vietettiin neuleretriitti Joutsassa, kesäkuussa KIP-päivänä neulottiin joukolla kirkkopuistossa, heinäkuussa osallistuttiin kuriositeetteina Rahikkalan rauta-aikaan, syyskuussa tanssittiin ja neulottiin julkisesti kävelykadulla (kuva) ja joulukuussa vuokrattiin yhteinen pöytä Järjestöjen messuilta. Ja välissä oli tietysti tavallisia kuukausitapaamisia käsityön merkeissä.

Parasta oli kuitenkin, kun saatiin yhdessä aikaiseksi Kipakat-kalenteri 2010! Se paljasti uusia ulottuvuuksia niin itsestä kuin kaikista niistä Kipakoista, jotka tulivat mukaan projektiin. Pitäisi joskus kirjoittaa ihan erillinen juttu kalenterin tekemisestä. Se tulee kyllä vasta ensi vuoden puolella.

Tanssin ja neulomisen yhdistäminen oli ehkä kaikista eniten rohkeutta ja uskallusta vaativa juttu itselleni. Vasikkakirmailut ovat kaukana takana, enkä koskaan ole ollut mikään liikunnallinen ihminen enkä varsinkaan esiintyjä. Mutta voi sitä onnen tunnetta esityksen jälkeen! Menin illalla lenkille ja hymyilin kuin ääliö kaikille vastaantulijoille. Minä tein sen! ME kolme rohkeaa tehtiin se! Se tunne on hyvä kaivaa esiin mielen sopukoista, kun tuntuu että maailma murjoo ja kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä että minusta ei ole mihinkään. Helena Ratinen on kyllä loistava tyyppi, kun sai niin monta harrastajaporukkaa houkuteltua mukaan kokemaan moisia elämyksiä.

Toinen mielikuva jota hellin heikkoina hetkinä on se kun neulottiin pitkospuilla Leivonmäen kansallispuistossa. Aurinko paistoi, varmaan linnutkin lauloivat ja parhaat kaverit lilluivat lähes polviaan myöten suossa mutakylpyjä ottamassa. Ekosaaren Tiinan ansiosta siitä saatiin pysyvä muisto, kun yksi kuva suolammen rannalta on Kipakoiden kalenterissa.

Ja saatiinhan me vihdoin aikaiseksi Kipakoille oma blogikin. Aika vähän sinne on tullut tekstejä, mutta ensi vuonna uudella innolla, eikös? Jos jollakin Kipakalla ei ole käyttöoikeuksia blogiin, niin Merviltä, Villasukalta tai minulta saa.

Sitten oli vielä kehrääjien tapaamisia Tampereella useampaan kertaan. Autuutta. Joulukuussa yksi lampuri, Anu Pajukankaan perinnetilalta, oli meillä yötäkin ystävineen käsityön museon joulutorin aikaan. Harmittaa kun en älynnyt ottaa kuvia Anusta ompelemassa upeita taljojaan tyynyiksi ja peitteiksi meidän työhuoneessa. Joitakin kuvia lammastuotteista on Anun kotisivuilla. Kenkäveron markkinat heinäkuussa olivat myös mielenkiintoinen uusi kokemus. Anoppi houkuttelee taas kaverikseen. Lähtisinkö vai en, en tiedä vielä.

Yhteistä kaikille hauskimmille kokemuksille on yhteisöllisyys. Se on kannatellut, kun töissä ei ole mennyt hyvin. Sielläkin tosin pääsin eroon tänä vuonna elämäni hirveimmästä jyräpomosta ja sain järjestettyä itselleni mielekkäämpää työtä, ainakin väliaikaisesti. Ja pääsin kuntoutukseen, mikä oli myös yksi vuoden kohokohtia. Joululahjaksi firma tosin antoi meille YT:t ja lomautusvaroituksen, joten viime päivien fiilikset eivät ole olleet kovin hääppöiset.

Mutta eteenpäin elävän mieli. Mitä ensi vuonna? Helmikuussa olisi tulossa Tuulia pitämään Kipakoille paitapajaa, mutta en pääse sinne kuntoutuksen kakkosjakson takia. Onneksi Villasukka, tuo ihana ihminen, lahjoitti minulle ylimääräisen kappaleen Tuulian ohjeesta, joten yritän opetella tekniikan omin päin. Tukeahan pitäisi olla saatavissa helmikuun jälkeen muilta Kipakoilta. Keväällä ajattelimme mennä porukalla Tallinnaan. Olisi kiva tavata siellä paikallisia neulojia. Toukokuussa Jyväskylään on tulossa ryhmä hollantilaisia HZG-lehden lukijoita, joiden kanssa meidän on tarkoitus risteillä, illastaa ja neuloa. Anun kanssa on jo pitkään unelmoitu Woolfestiin menemisestä. Onnistuisikohan Cumbriaan lähteminen vihdoin ensi kesäkuussa?!

Loppuun vähän käsitöitä. Tällaisista villoista tai paremminkin alpakan ja villan (blue-faced leicester) sekoituksesta kehräilen sukkalankaa Kalajoki-sukkia varten. Kohta alkaa kova pauke ja rytinä tuolla ulkona, ja paras koirien rauhoittelukeino ilotulituksia vastaan on kehrääminen. Saattaapa se rauhoittaa kehrääjääkin.

Onnea ja iloa, rauhaa ja rakkautta uudelle vuodelle 2010 

kaikille blogin lukijoille!

Hyvää Joulua

Merry Christmas

Joyeux Noël

Joulumieltä

Aamuhämärissä bussissa. Kassi täynnä villaneuleita matkalla Pelastusarmeijan joulupataan. Lämmin ajatus joka silmukassa.

A bagful of knits for the Salvation Army kettle. Warm thoughts in every stitch.

Testi

Testausta uudella luurilla! Ohje kulkee aina mukana ja metsää säästyy.

Lähetetty iPhonesta
[Edit: .bmp-kuva ei näy :( Vaatii lisää opettelua, yllätys, yllätys.]

Siinä ne on!

Kalenterit tuli ajoissa! Ja ihan hyvältä näyttää painojälki. Hienostuneen tyylikäs paperi ja silleen.
Tilausohjeet uudessa Kipakat-blogissa.

Muuten vähän harmittaa, kun jouduin olemaan töissä enkä päässyt Kuokkalan neulegraffitia tekemään. Mutta tein sinne muutaman neulotun lappusen ja Mervi toimitti ne perille. Käytin taas samoja lahjoituslankoja kuin aikoinaan käsityön museon graffitiinkin eli siellä on muistoja yhdestä ahkerasta naisihmisestä, joka teki elämäntyönsä mattotehtaalla.

Jännittää

Viikonloppuna on joulumarkkinat Paviljongissa ja kalentereiden pitäisi olla valmiit perjantaina. Siis pitäisi. Toivon todella että ovat! Tarkoitus on myydä niitä D-hallissa, pöytä on punaisen pisteen kohdalla, sama paikka kuin viime vuonna. Seläntakainen naapurikin on sama, toivottavasti on hankkinut toisen kankaan sen viimevuotisen psykedeelisen sateenkaaren tilalle. Eli sekin jännittää. Ja nyt kuin luin tuon viimevuotisen postauksen: ehtiiköhän tässä vielä saada h1n1n sitä ennen?!...tai saako vasta sen jälkeen?...

We are living in exciting times. The calendar should be out of the press on Friday, just in time for the Christmas fair on Saturday and Sunday. Notice should. We were supposed to be selling them at the fair but slipped a bit on the schedule. Let's hope the printing house will keep their promise. Other exciting things: will our neighbour be having the same hideous psychedelic fabric at the back of her stand as last year? Will I catch H1N1 before the event?...or after the event?...

Se punainen

Ei ollut vapaaehtoisia, joten takapihan Tuija sai avustaa. Tästähän tuli monipuolinen loimi, 180 cm pitkä ja 60 leveä, 180 g keveä, käy shaaliksi ja kaulahuiviksi tai kauluriksi, pysyy myös ponchonmallisena lämmikkeenä kreppimäisen olomuotonsa ansiosta.Aika yksitoikkoista virkattavaa, pelkkiä ketjusilmukoita ja pylväitä. Tein reunoihin edes vähän kiinteitäsilmukoita mausteeksi. Hapsutkin oli mielessä, Elegant-langasta, mutta ne eivät sitten oikein sopineetkaan. Huivi on siitä hauska, että voi aina päälle vetäessään päättää, näkyykö värikkäämpi raitapuoli vai hitusen hillitympi ruudullinen (nurja) puoli.

No volunteers for photo shooting, so I used Mme Thuja instead. The red shawl is lightweight and surprisingly versatile, it can be used as a scarf or cowl, or even like a poncho. The crepe-like fabric stays well in place on my shoulders. Crocheting this was pretty boring, 180 x 60 cm (6 x 2 foot) of mere chain stitches and trebles, so I added a dc edging in silk yarn. I tried fringes, too, but they did not look good. The simpler the better. The front has stripes and the back is plaid and more subdued in colour. You can wear it both ways, depending on your mood.

Marraskuu

Tämä on kiireinen kuukausi harrasterintamalla. Kipakat-kalenteri ensi vuodelle on viimein saatu painoon, joten ehtii vähän kirjoittelemaankin. Huh huh, oli siinä tekemistä. Suurimman työn teki viime vaiheessa Ekosaaren Tiina kuvituksessa ja taitossa, mutta oikolukua ja pientä viilausta riitti kyllä muillekin mukana olleille. Viimeinen kuva tuli kännykällä viimeisenä viikonloppuna, kun oltiin jo oikeastaan ylitetty deadline :)

Kalenteri on vähän niin kuin meidän joululahja muille neulojille: ihan ikioma, käsitöille omistettu kalenteri, johon ensi vuoden käsityöaiheisia tapahtumia on merkitty jo valmiiksi ja jätetty tilaa omille merkinnöille, kauniita kuvia ja bonuksena 11 uutta neule- ja virkkausohjetta. Kalenteristahan on ollut jo muutama tiiseri muiden Kipakoiden blogeissa, sieltä voi kurkkia makupaloja kalenterista. Minulta on mukana pari ohjetta, valkoinen Suopursu-huivi ja pieni virkattu pyyhe. Onneksi kirjoitin ne jo kesällä. Painoon menee pari viikkoa. Kalenterin tilausohjeet tulevat nettiin aikanaan, malttia. Vaikka sitä juuri lahjaksi sanoinkin, niin kyllä meidän pitää siitä jonkinlainen tekopalkkakin saada eli ei nyt kuitenkaan ilmaiseksi sitä jaella.

Kävin reilu viikko sitten Helsingissä Picasso-näyttelyssä (mahtava!) sekä Kädentaito- ja ELMA-messuilla. Elmassa viihdyin pitemmän aikaa, kun siellä oli enemmän tuttuja lampureita ja alpakankasvattajia sekä maistiaisia. Olihan kädentaitopuolellakin toki paljon nähtävää, mm. Kehrääjien killan osasto, mutta mitään ostettavaa en sieltä löytänyt (no, pari joululahjaa, mutta niistä ei sen enempää). Oli todella aisteja herättelevä lauantaipäivä! Alunperin olin haaveillut pääseväni tässä kuussa viimein Tampereen käsityömessuille, mutta olen kyllä nyt tyytyväinen, että valitsinkin Helsingin. Picasso-näyttely oli todella käymisen arvoinen kokemus. Ja rakastuin angorakani Matildaan. Häntä piti käydä silittelemässä useampaan kertaan.

Matilda tuimana

Käsitöinä on tullut tehtyä taas tossuja. Keräilin nurkista kaikki itsevärjättyjen villalankojen jämät ja niistä tulikin mahtava kasa, puolisen kiloa. Kaikki joko suomenlammasta tai kainuunharmasta.

Tein niistä kokeeksi värikkäät tossut harmaata marraskuuta ilostuttamaan. Varren kuvio on sama kuin huhtikuusukissa. Värit jotenkin karkasivat käsistä varren jälkeen. Tossut ovat uskomattoman pehmeät ja lämpimät. Kokemuksen mukaan kaksinkertainen neulos kestää hyvin käyttöä.

Nyt työn alla on stoola (jotenkin tykkään tuosta sanasta, se on niin juhlava) Utunan langoista (kuva vanhassa postauksessa): Maria-neidistä ja Loitsu-langasta, terästettynä pienellä määrällä Teeteen Elegant-villasilkkilankaa. Stoola on virkattu, tekniikka on sama kuin kalenterin pyyhkeessä (vinkvink). Ei ehkä uskoisi tästä mytystä, että siitä voi mitään eleganttia stoolaa tulla. Ehkä tuleekin loimi. Jokin lämmike kumminkin.

Ja ettei tekeminen lopu, pitäisi vielä pistää sorkkansa neulegraffitiin, josta postasin eilen, ja käväistä parit joulumarkkinat. Joulukuun 13. päivän jälkeen voikin sitten vaipua talviuneen.

Sorry for a loooong post, here's a short summary in English. The title is November, and a lot has happened this month. Our knitters' group Kipakat has made a calendar for year 2010, including instructions for knitting and crochet projects that we have designed ourselves! It was a huge project for newbies that we are in the world of publishing but the calendar is now in print and we hope all our yarn-loving friends will like it. Please click on the links on top of the page and you'll see some sneak peeks. I debuted with two designs: a lace shawl in trinity stitch and a small crocheted towel (same technique as in the last photo which shows a red stole I'm working on right now). The dog sweater will also be there as well as these beautiful cabled socks. Actually I am quite amazed at the talent we could find in ourselves when working on this project.

Then I went to see the Picasso exhibition in Helsinki (a very good one!) and visited the crafts show and the "living countryside" fair. I fell in love with an angora rabbit called Matilda. I spent many a minute caressing her beautiful fur and she let me do it.

As for recent craft projects, there are the November socks made of leftovers of my hand-dyed yarn. They turned out pretty nice. Colour therapy for the dark winter days. Then we'll be participating in a knit graffiti project where we're going to cover up a well in a suburban centre, notorious for its not-so-nice existing graffiti. Plus there's two craft fairs coming up where I've booked a stand, either with Kipakat or my MIL. So even if the days have become very short here and all you'd like to do is sleep, there's no time to hibernate until mid-December.

Neulegraffiti Kuokkalaan

Nappasin kuvan Japa ry:n sivuilta, josta löytyy myös tiedote. Kipakat on menossa mukana. Graffitia aletaan koostaa Kuokkalassa jo edellisenä päivänä 26.11. klo 10 alkaen viereisessä yhteispalvelupisteessä ja nuorisotilassa.

Reverse engineering

Sain pari vuotta sitten joululahjaksi punaisen, seiskaveikasta neulotun palmikkopipon, joka oli minusta hauska ja sopi hyvin kasvojeni muotoon. Punainen väri alkoi kuitenkin kyllästyttää. Niinpä tutkin, miten pipo oli tehty ja tein (lähes) samanlaisen langasta, joka miellyttää itseäni enemmän. Lanka on itsevärjättyä kainuunharmaslankaa Aholan tilalta. Kaukaa katsottuna tuo lanka näyttää ihan sametilta, niin pehmeästi värit sekoittuvat toisiinsa. Tupsu oli ihan pakko tehdä myös.

Alkuperäinen malli on erittäin suurella todennäköisyydellä julkaistu jossakin suomalaisessa käsityölehdessä, mutta missä? Taisin kyllä tehdä tästä ihan omannäköisen, koskapa neuletiheyteni oli aivan erilainen kuin alkuperäisellä tekijällä.

I had to do some reverse engineering to copy a knitted cabled hat that I got as a present a few years ago and which I like to lot. The original cap is bright red, this one a bit more subdued colour. The yarn is 100% Grey Finn from a local farm, hand-dyed in soft, velvety shades of purple and blue. Love it, especially the cables and the pompom at the top!

Lammasmarkkinat Tampereella taas

Eilen kävin Tampereella lammasmarkkinoilla. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Pirkanmaan lammaskerho järjesti tapahtuman, ja olen ollut mukana joka kerta. Kehruuharrastajan näkökulmasta tapahtuma parantaa kuin sika juoksuaan. Tallissa kehräsi eilen parhaimmillaan toistakymmentä kehrääjää, ja tunnelma oli korkealla. Rukkeja ja värttinöitä katsastamaan oli tullut lisäksi muutama ihminen, joten kehruuharrastus on kyllä selvästi nousussa tässä maassa. Muutama kehrääjä sanoi tulevansa paikalle tänäänkin. Harmi kun asun niin kaukana Tampereelta, siellä olisi ollut kiva viettää sunnuntaipäiväkin. Tarjolla oli myös monenväristä kehruuvalmista suomenlampaan villaa, mistä kehrääjät olivat hyvin mielissään. Itse ostin taas vain lihatuotteita, kun villavarastoni eivät tunnu vajenevan millään.

Tuli vähän kiire markkinoille valmistautuessa. En ole kehrännyt juurikaan elokuisen Särkänniemen kokoontumisen jälkeen. Kävin elokuun lopussa kuntoutuksessa, ja sen jälkeen innostuin liikkumaan niin innokkaasti, ettei käsitöille ole ollut aikaa. Alkuviikosta kehräilin harjoituksen vuoksi pois kaikki kesällä karstaamani alpakka-karitsanvillasekoitukset. Perjantai-iltana huomasin että herttinen sentään, minullahan ei ole mitään kehrättävää kehruutreffeille. Niinpä väänsin karstamyllyä puoli yhteentoista asti, että sain villaa tähän lankaan, jota kehräsin Tallissa ja joka valmistuikin eilen illalla. Se on sekoitus kotimaisten lammasrotujen villaa ja silkkiä, ja olen oikein tyytyväinen pehmeään lopputulokseen.

Tämän kehruuseen osallistui moni muukin, sillä Majacraft Suzie Pro-rukkini oli suosittu koepoljennan kohde. Ihmeen moni Ravelryn Suomalaiset kehrääjät -forumin jäsenistä on innostunut tilaamaan Majacraftin rukin. Ei siinä mitään, Alysse Créations ja muut rukkimerkkiä Euroopassa myyjät ovat varmaan mielissään.

Matkakumppani-Tiinalle terveisiä, että tätä lankaa on taatusti kehrätty alkoholin vaikutuksen alaisena, muutamalla viinilasillisella höystetyn lammasmakkara-aterian jälkeen. Tiinan veli oli kerran nimittäin arvellut minun käsinkehrättyä lankaa katsellessaan, että onkohan se Pirkko ollut päissään kun on tehnyt näin epätasaista lankaa :D

Minulle kävi rukin kanssa kiireessä vähän köpelösti. Unohdin yhden tärkeän osan eli langanohjaimen kotiin. Alkuperäinen osa on tällainen perhosennäköinen vekotin rullan vieressä oikealla.

Ei hätiä mitiä, ajattelin, sillä olin ottanut näytille myös paksuille langoille tarkoitetun kehrän eli wild flyerin. Mutta siitäkin puuttui langanohjain! Hätä keinot keksii. Tallin vieressä on Hehku-niminen liike, jossa mm. Laurase myy kivoja hopeisia kierrätyskoruja. Arvelin että sieltä löytyisi varmaan jotain metallilankaa ja osaamista varaosan tekemiseen. Ja niinhän siinä kävi, että sain rautalangasta taivutetun varaosan rukkiini.

Rautalanganvääntäjä muisti minut edellisiltä markkinoilta eikä olisi ottanut edes mitään korvausta taidonnäytteestään, mutta sain hänelle tyrkytettyä niitä käsinkehräämiäni villa-alpakkalankoja kiitokseksi. Sainhan minä tästä pysyvän varaosan seuraaville kehruutreffeillekin.

Lammasmarkkinoilla kuulin muuten Hyvä lammas -hankkeesta, joka on kiinnostava meidän käsityönharrastajien kannaltakin. Se on tänä syksynä alkava, EU-rahoitettu hanke, jossa aiotaan kuulemma käsitellä myös villantuotantoon ja villan laatuun liittyviä asioita ja aiotaan kuulla meitä käsityönharrastajia, tekstiilialan kouluttajia ja ammattilaisiakin. Minua on jo pitkään surettanut se, miten Suomesta on vaikea löytää paikallista, hyvää villaa kehruuseen ja huovutukseen tai puhtaista suomalaisista roduista tehtyjä villalankoja. Kun olen kokeillut kehrätä monien lammasrotujen villaa, niin itselleni on valjennut, miten ihanaa suomenlampaan villa voi parhaimmillaan olla. Puhumattakaan lempilampaani, kainuunharmaksen villasta. Tai harvinaisen ahvenanmaanlampaan villasta, jota erityisesti perinnekäsityöläiset arvostavat. Minulle on tärkeää, että tätä materiaalia ei tarvitse kuljettaa maailman ääristä ja nämä lampaat vielä hoitavat perinnemaisemia ja pitävät maaseudun hoidetun näköisenä. Joistakin nettikaupoista saa näiden rotujen villaa, mutta ei näitä materiaaleja todellakaan pääse hiplailemaan samalla tavalla kaupoissa kuin vaikka kaikille tuttuja Novitan tuotteita. Harrastuksen alussa muutamat raakavillaostokset ovat menneet pieleen, kun olen ostanut summamutikassa joltakin lammastilalta, ja lampurilla ei ole ollut hajuakaan siitä millaista on hyvä villa.

Olen lueskellut vanhoja kirjoja ja lehtiä 1930- ja 1940-luvuilta, ja niistä näkyi että villan laatuun panostettiin ennen sotia, villan lajittelua opetettiin ympäri maata ja kehiteltiin järjestelmiä, joilla tuottajien villat saatiin kerättyä ja kuljetettua kehräämöihin. Suomenlampaan villan laatuun oli kiinnitetty jalostuksessa paljon huomiota, sen arvo ymmärrettiin ja ymmärrettiin myös, että laatu ei säily ilman jatkuvaa työtä. Sitten tuli sota ja kouluttajat ja kehittäjät joutuivat muihin tehtäviin. Tietotaito tuntuu vuosien myötä hävinneen jonnekin. Toivotaan kovasti että tämä hanke parantaisi tilannetta. Jaksaisin paasata tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään, mutta säästettäköön myöhempiin postauksiin.

Ai niin, vielä sen verran, että sain puhua markkinoilla vähän ranskaa, lampaista ja kehruusta tietenkin! Ja olisin saanut kutsun lammastilalle Algeriaan, mutta ujona tyttönä en uskaltanut suostua. Kielitaitokin on näköjään niin ruostunut, että jokin intensiivikurssi olisi todella tarpeen.

Susi lampaan vaatteissa

Tämänkertainen neule kuulunee sarjaan nunnan nännit tai paavin pallit, mutta esitellään nyt kuitenkin, kun se oli niin kiva ja nopea tehdä. Tadaa: koiran puku Emmin kirjoittaman ohjeen mukaan. Villasukkahan teki jo kissalleen tällä ohjeella puvun.

Helppoa kuin heinänteko ja heti tuli istuva. Lanka on kotitekoista, itse värjättyä ja kehrättyä ehtaa lampaanvillaa. Se on kokeillut elää jo montakin elämää, mutta väri ei ole oikein iskenyt, varsinkaan sen jälkeen kun lakkasin värjäämästä hiuksiani. Meidän aidoille punapäille se käy erinomaisesti. Eiväthän islanninkoirat oikeasti tarvitse talvitakkia, kun niillä on pohjavilla omasta takaa. Neiti N on kuitenkin lyhytkarvaisena aikamoinen vilukissa ja kissaa muistuttava muutenkin, joten tein puvun hänelle. Mutta kuten aina, herra B:hen iski kateus, ja piti hänenkin saada poseerata. Paljon koirankuvia, koettakaa kestää ;)

A friend of mine designed a dog's vest and sent the pattern to me to be test knitted. Villasukka tested it first and made a vest for her cat. Dressing up our Icelandic sheep dogs is pretty pointless, since they have a thick undercoat but knitting this vest was so easy, fast and fun that I don't regret having done it. Miss N, the short-coated one, is a bit cat-like in her preference for very warm places, so I think she will actually use the vest in winter. Mr B got jealous, as always, so I had to give him try the new garment on as well. So, please indulge me, a lot of dog pics in this posting - the wolf's relatives in lamb's clothing ;)

Tanssi! Dance!

Maailma on erilainen tanssijan silmin. Viime viikkoina on tavattu tanssijoita yhteisen projektin puitteissa. Seuraavaksi Kipakat nimittäin repäisee osallistumalla yhteisötanssiperformanssiin! Tanssia harjoitellessa olemme saaneet tutustua koreografi Helena Ratiseen ja muutamiin hänen kollegoistaan. Helena elää tanssista, hän on tanssi jokaista varvasta, sormenpäätä ja kulmakarvan kärkeä myöten. Sellaiselta ainakin näin täydellisen tanssiaharrastamattomasta ihmisestä tuntuu. Helena ja pari muuta tanssijaa osallistuivat kerran meidän lankalauantaihin Mäki-Matin perhepuiston mökissä, askartelivat siellä lavasteita Rakkauden lähetit -esitykseen. Se on se Tanssin Aika -festivaalin avajaisten yhteisötanssi, johon mekin osallistumme. Jäi elävästi mieleen Helenan hyvin liikunnallinen esitys siitä mitä olisi tapahtunut, jos nainen ei olisi keksinyt suodatinpussia, vaan mies olisi kehitellyt siihen jonkin systeemin.

Meillä on nyt takana kaksi harjoittelukertaa ja niillä pitäisi selvitä ensi lauantain esityksestä kävelykadulla. Harjoituksiin tuli vain kolme Kipakkaa ja maitokärryt, mutta me kolme olemmekin sitten sitä rohkeampia. Tänään mentiin harjoitusten päälle vielä kuivaharjoittelemaan kuvioita kävelykadulle eikä välitetty yhtään, vaikka oli yleisöä.

Tanssija puolestaan varmaan sanoisi, että maailma on kovin erilainen neulojan silmin. Helenaa huvitti kovasti, kun hän oli suunnitellut meille ties mitä hienoja siirtymiä ja koreografioita taukojen ajaksi. Mutta eihän niitä tarvittu, kun me tartuimme ahnaasti puikkoihin aina kun siihen oli tilaisuus. Siitä tulee koreografiaa ihan kylliksi, omanlaistaan intohimoa. Lauantaina me neulotaan kävelykadulla oikeaa ja nurjaa, puretaan ja käännetään, kieputellaan palmikoita ja langankiertoja tanssin kielellä. Toivottavasti ei sotkeuduta omiin lankoihimme.

Ajatelkaa, Kipakoilla on nyt oma, ihan meitä varten tehty tanssiesitys ja ammattilaisen suunnittelema koreografia! Kuinka moni harrastajaryhmä voi sanoa samaa?! No, ehkä jotkut senioriuimarit, kuvataiteilijat, maahanmuuttajat ja street dancen harrastajat, jotka myös osallistuvat performanssiin.

The world is different through the eyes of a dancer. This I've learnt these past few weeks when our knitting group has been practicing for a community dance performance. It's funny where innocent knit-blogging and knitting in public can lead you. I was contacted in the spring by a dancer-choreographer who was planning a performance where people would show their various hobbies or passions through dance on the city streets. Since I never say no to crazy ideas and am not the only person like that in the group, we agreed to participate as a group. Finally, only three of us will actually dance on the pedestrian street this coming Saturday. The bold and the beautiful. But now we have a choreography made especially for us. A reason to be proud of, not many knitting groups have that, have they?

On the other hand, Helena Ratinen, the choreographer, would certainly say that the world is different through the eyes of a knitter! She had planned all kinds of fancy moves and transitions for the rhythm changes in the music. (I'm sorry for the awkward terms but I know absolutely nothing about dancing.) There was no need for them because the knitters - well, what do they do they do whenever they get a chance - they knit, of course! So our knitting is part of the dance. Our dance will be a tango, with knitting and purling, frogging and turning, twisting cables and making yarnovers. Let's just hope that we won't get tangled up in our own yarns.

Rukkikavalkadi Särkässä

- Hyvää päivää! Tervetuloa Särkänniemen Lasten eläintarhaan! Nimeni on Sylvester eli tuttujen kesken Syltty vaan.

- Saanko esitellä vaimoni, Juliette ja tyttäreni Jade. Jahas, siellä onkin ruokailuhetki menossa:

Tällaisia hullunkurisia perheitä ja monta muuta näimme tänään kehrääjien kesäpäivillä Tampereella. Teija oli järjestänyt loistavat puitteet ulkona kehruulle. Meille oli varattu katokset sateen varalle. Niitä tarvittiin, sillä vähän väliä ropsahteli muutama vesipisara. Etenkin silloin kun lähdin kuvaamaan eläintarhan muita asukkeja kotiväen ihmeteltäviksi. Meille oli varattu ruoat ja kahvit ja muita herkkuja, vapaalippujakin (taidanpa lähteä huomenna miehen työhaastattelureissulle mukaan ja uudelleen Tampereelle, kun lomaa on vielä pari päivää jäljellä).

Kehrääjiä oli paikalla seitsemän, pari alpakankasvattajaa ja loput jo lammasmarkkinoilta ja Kipakoista tutuksi tulleita. Jokaisella kehrääjällä oli erilainen rukki. Tässä kuvassa vasemmalta Kromski Sonata, Majacraft Suzie Pro, Ashford Joy ja Majacraft Pioneer. Etualalla Alpakkayhdistyksen yhteiskäyttöön hankittu Louët Julia (saa sitä kuulema muutkin lainata). Teijalla oli lisäksi vanha perinnerukkinsa ja Krissellä Louët Victoria (ylemmässä kuvassa äärimmäisenä oikealla). Koepoljin tällä kertaa molemmat Louëtin uudet mallit. Kelpo rukkeja molemmat.

Yleisöä kävi paikalla tasaisin väliajoin, mutta he eivät kyselleet niin paljon kuin esimerkiksi markkinoilla, kun olen ollut kehräämässä yksin. Villasukka oli onnessaan, kun sai tilaisuuden puhua ranskaa. Madamet tosin tuskin huomasivat, että heidän kommentteihinsa vastattiin ranskaksi!

Viisi tuntia meni kuin siivillä. Enimmäkseen aika kului rukkien ääressä jutellen, enimmäkseen päällekkäin ja lomittain, mutta jossakin välissä näytin muille, kuinka villakampoja käytetään. Luulenpa että kampakauppiaat saavat uusia asiakkaita, hih. Olin toivonut, että joku kehrääjistä osaisi näyttää minulle, miten pitkällä vedolla oikein kehrätään, kun en ole sitä taitoa vielä ehtinyt opetella. Se jäi seuraavaan yhteiskehruutilaisuuteen, sillä villani olivat vääränlaisia eikä kukaan ollut aivan varma oikeasta tekniikasta, vaikka yksi kehrääjä kyllä kehräsi huovutusvillaa aika vakuuttavan näköisesti. Seuraava tilaisuus onkin ilmeisesti lokakuussa, kun Tampereen Tallipihalla on taas lammasmarkkinat 10. ja 11. päivä.

Suurkiitos, Teija ja kanssakehrääjät hauskasta päivästä!

Vara-ammatti?

Kehrääjien kesäpäivä Särkänniemessä 2.8.

Siirränpä Teijan kommentteihin jättämän viestin uuteen postaukseen, niin tulee ehkä paremmin huomatuksi. Kehrääjille olisi taas tarjolla treffit Tampereella runsaan viikon päästä.

Kehrääjien kesäpäivä Särkässä, ilmoittautumiset minulle, niin opastan mihin saa auton lähelle ja mistä päästän kehrääjät sisälle. Tarjoan kahvit aluksi ja ruokaa saa ostaa henkilökuntahintaan ainakin joistain ruokapisteistä. Varaan meille torikatoksen tai kaksi sateen varalle. Alpakoiden luona kehräillään.
Kaikki kehrääjät innolla mukaan!

Teija Jokinen

Teijan yhteystiedot löytyvät Suomen alpakkayhdistys ry:n Ajankohtaista-sivulta.

Minäkin sain järjestettyä itselleni ja Dorothylle kyydin Särkänniemeen. Jee! Hauska tavata taas Teijaa ja muita kehrääjiä ja päästä vielä näkemään alpakoita ihan läheltä.

If you are interested in participating the Finnish spinners' get-together in Tampere, on Sunday 2nd August, please contact Teija Jokinen at the Finnish Alpaca Association (contact information on their Events page). I managed to get a ride for myself and Dorothy and am really looking forward to the event, yay!

Eilen kehräilin Rahikkalan tilalla Keuruulla. Kamera unohtui kotiin, mutta Villasukka ja Mette ovat blogeissaan jo raportoineet tapahtumasta kuvin. Meitä oli paikalla viisi Kipakkaa, ja yksi tuli vielä moikkaamaan lyhyesti. Lisäksi tapasin alpakankasvattajan, jolle Villasukka ja minä olemme viime aikoina kehräilleet lankoja. Kivaa. Ja kivaa oli sekin, että sain oppia pellavan kehruuta Liisalta, joka oli paikalla satavuotiaan rukkinsa ja itsekasvattamiensa pellavien kanssa. Näin livenä, miten aivina kierretään tortin ympärille ja pääsin kokeilemaan kehruuta. Eihän se niin vaikeata ollutkaan kuin olin kuvitellut. Ehkä vähän taidelankaa tuli se minun osuuteni rullalla. Villasukka-Heli kehräsi samojedin karvaa, ja se oli kyllä herkkua. Ei kenelläkään olisi lähettää minullekin vähän samojedia? Lankaa vastaan tietysti. Värttinäni pyöri parissa taitavissa käsissä, joten uusia kehrääjiä löytyi tässäkin tilaisuudessa. Tekeeköhän kukaan muu Suomessa pieniä kevyitä värttinöitä kuin Rina? Rina ei kai pääse Tampereen tapaamiseen, mutta haluaisin ostaa kevyen värttinän kehräystä opettelevalle ystävälleni.

Aila Tapion kansallispukukankaiset pussukat, tyynyt ja asut olivat todella kauniita. Minua kiehtoo erityisesti hänen tapansa käyttää kansallispukukankaita ja nauhoja uudella tavalla tämän päivän sisustustekstiileihin ja asusteisiin. Tilapuodissa on esillä myös joitakin kansallispukuja ja mielenkiintoinen valikoima Helmi Vuorelma Oy:n ryijyjä. Lisäksi mieleen jäivät näytteillä olleet nukkekoti-installaatiot ja niiden miniatyyrineuleet ja ilmeikkäät huovutetut eläimet. Lisätietoja ja kuvia tekijöiden blogista Miniasiat mielessä. Illan kruunasi keskiaikainen konsertti ja hyvä illallinen, joten päivä oli yksi kesäloman parhaista. Kiitos Ailalle ja muille järjestäjille!

Another interesting event this summer, the Iron Age festival at the Rahikkala farm in Keuruu is over. I went there yesterday with four fellow knitters from our local group and we had an enjoyable leisurely day. Five hours of knitting and spinning in the open air, followed by a medieval concert by a band called Ancient Bear Cult and a delicious dinner offered by the organizers. I forgot my camera at home but Villasukka and Mette have blogged about the event in English and with pictures. There was an elderly lady there spinning her homegrown flax on a 100-year old spinning wheel. She let me try spinning flax on her wheel and showed me how to wrap the flax fibre around the distaff. Spinning flax was surprisingly easy once the distaff was properly dressed. Villasukka was spinning lovely white samoyed fibres that she got from her neighbour. I definitely want to spin that as well in the future.

The farm was located deep down in the countryside, a few miles from the main road. We were a bit surprised to find there an interesting shop and exhibition area of Aila Tapio's original designs and rya rugs by Helmi Vuorelma Oy. Aila makes traditional Finnish national costumes but she also uses the traditional fabrics innovatively to create modern textiles. This is new in Finland, as far as I know. The Estonians have been doing it for already some time (e.g. their folklore-inspired shoes or rahvuspapud, printed socks, etc).

Kehruuta :: Spinning

Kiva päivä tänään. Yksi Kipakka tuli kylään tyttärensä kanssa ja toi naapurinsa minulle kehruu- ja karstausoppiin. Saa nähdä, sainko tartutettua rukkikuumeen uuteen uhriin, kovasti ainakin vaikutti siltä että värttinä ei pienen Majacraftin polkemisen jälkeen enää riitä. Tuollaiset ex tempore -viisiitit ovat kyllä kaikista parhaita. Koiratkin olivat mielissään, kun saivat vierailevan lenkitys- ja leikityskaverin. Oli hauska nähdä, miten tyttökin halusi kokeilla kaikkia kehruuvälineitä. Vaikka koirat taisivat kuitenkin jäädä hänelle enemmän mieleen, varsinkin pallohullu herra B. Tyttö nimittäin totesi lähtiessään, että meille pitää kyllä hankkia poikakoira. (Kuvassa eri tyttö.)

Mikä parasta, kehruuoppilas osasi laittaa talon mukana meille tulleen teollisuusompelukoneen ompelukuntoon. Se kieltäytyi yhteistyöstä yllättäen muutama vuosi sitten enkä osannut tehdä sille yhtään mitään, kun minkäänlaista manuaalia ei ollut olemassa. Ilmeisesti siinä ei loppujen lopuksi ollutkaan mitään vikaa. Tyypillistä.

Laitoin muuten äsken jutun alpakan villan kampaamisesta toiseen blogiini, jos jotakuta kiinnostaa.

A friend from our knitting group came to visit me today with her daughter and brought along a neighbour for a spinning and carding class. I must say I like this kind of surprise visits very much. I hope my apprentice got bitten by the spinning bug seriously. It was nice to see how the little girl was also very interested by my spinning wheel and yarns. Although I have to say she was probably even more attracted to our dogs who didn't seem to object to having a new playmate, either. (Btw, the girl in the picture is not the same.)

As promised, I just posted about combing alpaca fleece in my other blog.

Onni

Me tehtiin tänään yksi ihminen onnelliseksi. Facebookista voi joskus olla hyötyäkin.

Istuva Härkä löysi kotiin tullessaan tieltä miesten rahapussin. Siellä se oli olla pötköttänyt keskellä tietä, varmaan jonkun motoristin taskusta tippunut. Pussissa oli rahaa ja ajokortti, luottokortti ja mitä kortteja nyt ihmiset yleensä kuljettavat mukanaan. Puolisoni soitti numerotiedusteluun, mutta lompakon omistajalle ei löytynyt numeroa siltä paikkakunnalta, missä hän näytti asuvan. Poliisilaitoksen vaihde oli juuri ehtinyt lakata palvelemasta, joten sinnekään ei saanut tehtyä ilmoitusta. Mitäpä tekee nykykansalainen seuraavaksi? Googlaa tietysti. Facebookista löytyi yksi samanniminen mies, jota epäilimme rahapussin omistajaksi. Ajokortin nuorella miehellä ja feissarin nelikymppisellä äijällä saattoi hyvällä mielikuvituksella nähdä samoja piirteitä.

Liityin itse feissariin kaksi vuotta sitten, kunnes sain tarpeekseni kaikista hauskoista applikaatioista ja quizzeista, joilla häirittiin ihmisiä. Facebookistahan ei saa kirveelläkään poistettua kaikkia tietojaan, joten minulla oli siellä vielä profiili olemassa. Kirjauduin sisään ja lähetin oletetulle rahapussin omistajalle viestiä, josko hän mahdollisesti olisi hukannut rahapussinsa lähiaikoina. Laitoin mukaan puhelinnumeroni ja kerroin, että viemme lompakon poliisilaitokselle, jos mitään vastausta ei kuulu. Tutkin miehen frendejäkin, olisiko siellä joku tuttu, koskapa hän oli liikuskellut kotitienoillamme, mutta ei napannut.

Meni pari tuntia, kun puhelin soi. Arvauksemme osui oikeaan! Mies oli jo ehtinyt etsiä lompakkoa vaimonsa kanssa hyvän tovin ja oli kuin maansa myynyt. Puolet elämästä oli kuulemma ollut kateissa. Niinhän se vähän on itse kullakin. Erityisen hyytäväksi lompakon katoamisen teki tämänaamuinen Hesarin juttu identiteettivarkauksista. Rahapusseja varastetaan ja henkilöpaperien avulla otetaan pikavippejä tai perustetaan uusia pankkitilejä, joiden kautta viedään rahat ja maine.

Mutta tässä tarinassa on onnellinen loppu. Lompakon omistaja saa rahansa - ja elämänsä - takaisin huomenna kun pääsee hakemaan meiltä lompakkonsa ja me saimme bonuksena hyvän mielen. Siltikään en aio aktivoitua mitenkään erityisesti Facebookin kanssa uudelleen.

Trinititis eli suomeksi vatutusta

Ensinnäkin kiitoksia onnitteluista ja runsaista kommenteista! Hämmentäviä nuo guru- ja kulttikommentit. Taidanpa pitää matalaa profiilia tulevina vuosina. En oikein usko guruihin. Kun oikein kovasti johonkin guruun uskoo, niin voikin jäädä omaehtoinen oppiminen vähemmälle. Parempi olla oman itsensä guru vaan.

Mutta nyt minuun on iskenyt trinititis eli trinity stitchiä pukkaa puikoilta. Trinity stitch tunnetaan suomeksi nimellä karhunvatukkaneule, englanniksi myös nimillä bramble stitch, cluster stitch tai blackberry stitch. Ainakin tämä Utunan punainen villasilkkilanka muistuttaa väritykseltään kovasti villivadelmia, siitä otsikko. Aika pitkästyttäväksi kolme-nurin-yhteen pitemmän päälle nimittäin käy. Yksi huivi vielä menee, mutta kolmannen kohdalla alkaa jo tökkiä. Ystäväni B. Rick Wall tai suomeksi Tiileri, joka on muuten kova poika pingottamaan, avusti taas kuvauksissa.

Idea käyttää juuri karhunvatukkaneuletta huiviin tuli Victorian Lace Today -kirjasta, mutta aika erilaiseksi tämä malli kehittyi. Eipä siinä taida olla samaa kuin kolmiomuoto. Ensimmäinen huivi oli valkoinen ja siinä reunuksen inspiraationa oli suopursun runsas ja huumaava kukinto. Lanka oli peräisin Röykkälän lammastilalta, Kivisuon kylältä, ja siellä soisilla seuduillahan suopursuja riittää.

Lately I've been suffering from an acute attack of trinititis. This is the third shawl in trinity stitch I've made in a short time. The idea to use this stitch for a shawl came originally from Victorian Lace Today, but it evolved quite a lot on the way. The first shawl was white, made from the rygja wool of the sheep farm we visited in May, and the design inspired by the marshy lands and wild rosemary which is abundant over there. Looks good in semisolid colour as well, don't you think?

Kehruutakin olen harrastanut aina kun aika antaa myöten. Villakampojen käyttöä harjoittelin aivan uskomattoman ihanalla alpakalla, jota sain yllättäen ja pyytämättä Ranskasta. Bloggaan siitä kehruublogissani, kunhan ehdin. En malta olla lisäämättä loppuun kuvaa langasta, joka on pehmeintä ikinä ja kauniin kiiltävää. Kaverin alpakkaa pitäisi myös kehrätä muutama sata grammaa ja käydä demonstroimassa kehruuta Keuruulla ensi perjantaina. Itse asiassa siitä voi tulla ihan kivaa, sillä Villasukka tulee mukaan kehräämään ja Kipakat neulomaan Rahikkalan tilalle. Ohjelmassa on myös keskiaikainen konsertti illalla. Mielenkiintoista. Ja ennen loman loppua pitäisi ehtiä vielä Särkänniemeen kehrääjien kesätreffeille sunnuntaina 2. elokuuta. Teija oli laittanut niistä ilmoituksen kommentteihin. Hän varmaan kertoo enemmän treffeistä lähiaikoina blogissaan.

It's funny how busy one can be on a holiday, but I've tried to spin as much as I can. I practiced the use of woolcombs on some very fine alpaca fibres I got from France as a surprise gift. I'm going to write about it in my spinning blog shortly, but I cannot help adding a pic of the softest, smoothest yarn I've ever spun in my life. It has a lovely sheen. Then I'd have to spin some Finnish alpaca from a friends farm and give a spinning demonstration at an iron age festival in Keuruu next week on Friday. Luckily I shall not go there alone but my friend Villasukka will be there, too, with her spinning wheel and some friends from our knitters' group Kipakat as well. The following weekend, on Sunday 2nd August, there will a spinning get-together in the Särkänniemi Amusement Park in Tampere, one of the summer highlights for Finnish spinners I'm sure. Teija is organising the event, so if we need to know more, please ask her.

Neljä vuotta :: Four years :: Quatre ans

Blogini täyttää tänään neljä vuotta! Juuri sopivasti pääsinkin noutamaan illalla postista Utunan paketin. Nam! Vadelmaista Uhtu-villasilkkiä, väri Loitsu, tuhtia nailonvahvisteista sukkalankaa, mahtavan täyteläiset värit Tyyne & Aatos sekä Lahja & Aarre, ja vielä sorbetinhedelmäinen kotimainen kampalanka, joka kantaa nimeä Maria-neiti. Eikä mikään näistä edes lihota. Ellei näistä neulo vaakaraitoja. Kaikille muille on käyttötarkoitus jo mietittynä, mutta Maria-neitiä pitää vielä miettiä. Se sopisi loistavasti harmaanvihertävän takkini väriin, joten päätynee huiviksi.

Kun aloitin bloggaamisen, Suomessa oli satakunta neuleblogia. Nyt käsityöblogeja on ties kuinka paljon, ainakin useampi tuhat. Muistan kuinka Mielitty ja Lankakomero aloittivat bloggaamisen suurin piirtein samoihin aikoihin kuin minä. Olen aina tuntenut erityistä sisarrakkautta juuri noihin kahteen blogiin, vaikka en ole heidän edesottamuksiaan kovin usein jaksanut kommentoida. Edellisellä näyttää olevan blogilistalla tällä hetkellä 723 tilaajaa, jälkimmäisellä 372 tilaajaa ja Neulovalla lehmällä 129. Well, kaikki eivät voi olla supersuosittuja. Yllätyin, että minulla on noinkin monta lukijaa, sillä en ole blogilistaa käyttänyt tai edes sen tilastoja kurkkinut moneen kuukauteen. Tervehdys vain teille kaikille ja kiitos mielenkiinnosta ja kommenteista vuosien varrella.

Olen koko päivän miettinyt, mitä hienoa kirjoittaisin tänne näiden neljän vuoden tapahtumista. En keksi mitään muuta kuin sen, että maailmani olisi varmaan erilainen, jos en olisi alkanut blogata neljä vuotta sitten. En olisi mennyt neuletapaamisiin ja tutustunut paikallisiin neulojiin, emme olisi perustaneet Kipakat -vertaistukiryhmää emmekä olisi järjestäneet kaikkia niitä tempauksia, joihin on tullut osallistuttua. Tai olisihan joku voinut perustaa ryhmän, mutta olisinko tullut liittyneeksi siihen? Moni mukava ja tärkeä ihminen olisi jäänyt tuntematta. Ilman ranskan ja englannin kielillä kirjoitettua blogia en olisi tutustunut muunmaalaisiin virtuaaliystäviini enkä oppinut niin paljon kehräämisestä kuin olen neljässä vuodessa oppinut. En olisi ehkä järjestänyt kuituvaihtoa enkä saanut kokeilla kehrätä kaiken maailman eksoottisia kuituja. Muiden blogien seuraaminen ja varsinkin oma bloggaaminen on tehnyt minusta rohkeamman ilmaisemaan itseäni. Ilman blogin kautta saamaani myönteistä palautetta kehruustani ja värjäyksistäni en varmaankaan olisi uskaltautunut antamaan kehruunäytöksiä erilaisissa tilaisuuksissa ja tarjoamaan tuotteitani myyntiin asti. Taitaapa olla myös niin, että ilman blogiani moni muu suomalainen bloggaaja ei olisi aloittanut kehräämistä eikä ainakaan kehdannut kirjoittaa siitä blogissaan.

Ja täytyy kai tunnustaa sekin, että ilman Neulovan lehmän blogia jotkut sukulaiset ja työkaverit eivät pitäisi minua höyrähtäneenä höppänänä.

Four years of blogging already! As if to celebrate the day, these beautiful skeins of wool came from Utuna today. Such gorgeous, fruity-coloured treats and absolutely non-fattening, too. Except when knitted stripey.

When I started this blog, there were about one hundred knitting blogs in Finland. Today they count in thousands. I guess nobody knows how many there are actually. I was one of the first in Finland to write about spinning in my blog in 2005. Since then, many knitters have taken up this hobby which I think was considered very old-fashioned in the 21st century.

I've been thinking the whole day what to say about these four years. Blogging has certainly changed my life. Without this blog, I would probably never had joined the local knitters' group and we wouldn't have organised the many nice happenings we've enjoyed so much. Or someone else might have founded the group but would I have joined it? I wouldn't have met many a nice and important person through this blog. Without my trilingual blog I wouldn't have come to know many of my virtual foreign friends and wouldn't have learnt so much about spinning and dyeing and wouldn't have been able to try all those exotic spinning fibres. Without the kind advice and encouragement from my readers I wouldn't have had the courage to go demonstrate spinning on craft fairs and even sell my handmade products to others. Thank you so much for just being there.

And, let's face it, without this blog, many of my relatives and collegues wouldn't think of me as a geek/weirdo with my fibre addiction and a blog named Knitting Cow!

Quatre ans déjà que je blogue ! Les écheveaux magnifiques d'Utuna qui m'attendaient à la poste après la visite à Mikkeli et le marché de l'artisanat de la semaine dernière tombent bien pour célebrer la fête aujourd'hui.

Quand j'ai débuté en 2005, il y avait une centaine de blogs de tricot en Finlande. Je ne suis pas sûre mais je crois qu'il doit en avoir maintenant deux ou trois milles ou même plus. J'étais la seule Finlandaise à "parler filage" dans mon blog en 2005, maintenant il y a des dixaines de blogueses finlandaises qui filent.

Je tiens à remercier vous tous qui êtes venus lire mon blog et avez laissé vos commentaires et encouragements durant ces quatre ans et qui m'avez aidé à me développer comme fileuse, teinturière et tricoteuse.

Je dois beaucoup à ce blog car sans il nous n'avions pas pu faire la connaissance. Sans ce blog, je n'aurais pas joint les autres tricoteuses de la région et nous n'aurions pas organisé des événements inoubliables. Sans l'aide et l'encouragement de mes lecteurs je n'aurais pas osé aller filer aux foires et marchés et mettre mes produits en vente publiquement. Ma vie serait différente, le fameux cercle métro-boulot-dodo, quoi. Ou bus, au fait, car pas de métro ici, mais soyons poétiques. Tandis que maintenant c'est plutôt métro-tricot-boulot-fuseau-dodo ;D

Et, il faut le reconnaître, quelques membres de famille ou collègues de travail ne me considéraient pas comme complètement dingue avec mon obsession de fibres et un blog qui s'appelle La Vache qui tricote !

Mikkelin kuvia

Kotona taas. Olihan reissu. Jos olisin oikea yrittäjä, voisin olla aika pettynyt taloudelliseen tulokseen. Mutta turistina Kenkäveron käsityömarkkinat menettelivät. Varsinkin torstaipäivä oli kaunis ja aurinkoinen, kävijöitä vaikutti olevan todella paljon ja uusia tuttavuuksia tuli solmittua. Aika moni markkinakävijä sai kokeella kehruuta ensi kertaa ja minä sain kuulla monenlaisia muisteluksia lapsuusajan kehruista ja työvälineistä.

Some pictures from the craft market at Kenkävero. The weather was great, especially on Thursday, and the lake scenery from behind my spinning wheel was not bad, either. I met a lot of new people, taught many people to spin but sold very little. Why is it that the Finns don't buy woollen things in the middle of summer? They must be a very optimistic lot since already Saturday the temperature dropped dramatically. I spun yarns made of (mostly) domestic sheep and Finnish alpaca. I was very happy to be able to buy some interesting old books on Finnish crafts and some beautiful pieces of fabric that were once woven to make Finnish national costumes. On Saturday I bought a pair of Louët wool combs from Villa Laurila. I want to learn to use them this summer because I have some very fine and long grey Finn and French alpaca fibres at home. Oh, the good news last: I got rid of the turquoise yarn I didn't like and my mother-in-law's pretty cardigan found a new home, too.

Kenkäveron pitsipappila Kojuja, markkinaväkeä

Meidän myyntipöytää valmistellaan. Eila oli harrastanut aurinkovärjäystä, ja värjätyt liinat menivät kaupaksi ensimmäisinä. Miksikähän villavaatteet ja -langat eivät kelpaa kesähelteessä kärvisteleville lomalaisille? Viikonloppunahan keli oli jo taas mitä otollisin villashaaleille. Suomalaiset ovat optimisteja, ei kai siihen muuta selitystä ole.

Rukin takaa oli kivat järvimaisemat. Hevonen kuljetteli markkinaväkeä ahkerasti, kulki noin vartin välein rukin edestä.

Tällaista lankaa kehräsin torstaina. Itsevärjättyjen suomalaisten lammasrotujen villoja (ahvenanmaanlammasta, suomenlammasta ja kainuunharmasta) kotimaisella alpakalla vahvistettuna. Kertauslanka on kirppikseltä ostettua yksisäikeistä Vuorelman perinnelankaa.

Perjantaina minulla ei ollut muuta kehrättävää kuin seitikillä aikoinaan värjäämiäni kuituja, joissa oli suomalaisten villojen seassa alpakkaa ja mohairia. En ehtinyt karstata kuituja ennen kehruuta, vaan nypin ja sekoittelin ne kevyesti käsin ennen kehruuta. Kikkarainen vyyhti suoraan rukin rullalta, ennen pesua.

Markkinatuliaisina itselle muutama käsityökirja: Eeva Haaviston Ristipistomallejamme (mallit näyttäisivät sopivan hyvin myös kirjovirkkaukseen), Maija Märsylän Fransut ja lautaraanut (keskipohjalaisena fransut miellyttävät minua erityisesti) ja Viivi Merisalon Nauhoja (jospa näillä ohjeilla saisin kokeiltua Marjalta lainattua nauhapirtaa ja lautanauhan tekoa). Nämä maksoivat kirppiksellä 12 euroa.

Sitten aarre: kansallispukukankaiden paloja ja muutama pätkä nauhaa. Alimmainen kangas riittäisi hameeseen, sininen kangas liiviin, muut ovat pienempiä paloja vaikkapa kännykkäpussiin tai pikkulaukkuun. En viitsi sanoa, kuinka halvalla nämä sain, ettei lukijalle tule paha mieli.

Kankaiden päällä olevat villakammat puolestaan maksoivat maltaita, mutta niidenkin käytön olen päättänyt tänä kesänä opetella. Kammat Villa Laurilasta. Siellä näin muuten uuden Louët Elite -karstamyllyn, joka vaikutti tehopeliltä. En kuitenkaan ostanut.

Niin ja kalsarilanka meni kaupaksi. Jippii. Anopin hieno villatakki löysi myös uuden onnellisen omistajan.

Kenkäveroon

Täytyy saman tien "upottaa" tuo lankahirvitys uudelle postauksella.

Mikkelin Kenkäverossa on käsityömarkkinat to-pe 2. ja 3. heinäkuuta klo 10-18. Anoppi oli ilmoittautunut ja ilmoittanut minutkin mukaan kehräämään. Siellä siis voi tavata sekä Eilan, minut että Majacraft Suzie Pro -rukkini, josta en ole ollenkaan mustasukkainen, vaan annan kaikkien halukkaiden koepolkea sitä mielin määrin. Suomessa kun on aika harvoin tilaisuus päästä kokeilemaan erimerkkisiä rukkeja. Mistä tulikin mieleeni Tampereen lammasmarkkinat ja Teijan uhkaus (vai lupaus?) kutsua suomalaiset kehrääjät Särkänniemeen kimppakehräämään. Milloin, Teija?

Anoppini on innokas käsityöihminen, taitava neuloja ja ahkera kutoja. Täällä blogissakin on vilahtanut ainakin Eilan tekemä rekipeitto. Lisää Eilan töitä voi nähdä hänen paikallisen tuki- ja inspiraatioryhmänsä, Kudontapiiri Ukkolan Akkojen, nettisivuilta. Vieressä pikaisesti juhannuksena nappaamani kuva shaalipinosta, joka odotti matkaa markkinoille. Meillä sukulaisilla lämpöisiä torkkupeittoja on jo varmaan joka huoneeseen omansa. Osa langoista on anopin värjäämiäkin, joko luonnonväreillä tai Emo-tuotannon väreillä. Ja tämä on vain yksi pieni osa Eilan ylijäämätuotannosta, muitakin hänen kudonnaisiaan ja kirjontatöitään on myynnissä. Ja niitä perinteisiä saapassukkia.

On mukavaa, kun meillä on anopin kanssa samat harrastukset. Visiitti Mikkelissä alkaa yleensä pienellä käsityönäyttelyllä, jossa katsastetaan Eilan viimeisimmät aikaansaannokset. Helposti siinä tuntee itsensä tumpeloksi ja täysin patalaiskaksi vätykseksi, jos alkaa tuotoksia vertailla. Parempi kun ei ala. Ajattelin viedä Mikkeliin muutamat villatöppöset ja muutamat käsinkehrätyt lankavyyhteni ja yritän mahduttaa ne jonnekin myyntipöydän nurkalle. Ja sitten kehrään rukilla ja värttinällä näytösluontoisesti, kuten luvattu on.

Tällaisen upean luonnonväreillä (muistaakseni lupiinilla ja kokenillilla) värjätyn intarsianeuleenkin Eila sanoi haluavansa myydä, koskapa ei kuulemma pidäkään takista. Jos ikinä olisin saanut jotain tuollaista aikaan, olisin varmaan kehystyttänyt sen ja pannut vitriiniin! Mutta kun uutta pukkaa puikoilta ja kangaspuilta koko ajan, niin ne uudet varmaankin syrjäyttävät mielenkiinnossa aikaisemmat luomukset.

Tervetuloa siis markkinoille katselemaan ja ostamaan! (Ja pelastakaa samalla meidät ylituotannolta, krhm)

This post is about my mother-in-law Eila. She's a terrific person and a very talented knitter and weaver. I've shown here some of her work before, like the beautiful piece of Finnish wool embroidery. The woven blankets and the gorgeous knitted cardigan, dyed with natural dyes, are some of her more recent products.

As we share the same hobbies, we never have a dull moment together. Now she's signed us up for the crafts fair in Kenkävero, Mikkeli, for 2nd and 3rd July (Thursday and Friday). If you happen to be around, you're most welcome to meet us there. I'll be demonstrating spinning on my Majacraft wheel and a spindle and Eila will bring along her woven articles, wool embroidery and knitwear for sale. Authentic Finnish handcrafts at affordable prices. (And please save me from overproduction; we already have warm woollen blankets in every room and our walls are covered with handmade rugs, wallhangings and embroidery - there's no stopping her ;D)